• Etusivu
  • Ajankohtaista

Nyt kukitetaan opintonsa päättävät

Rakentajan toimitus
Päivitetty 23.05.2016
20135_35084.jpg
Tiedote: Kauppapuutarhaliitto

Koulujen päättäjäiset ovat perinteisesti leikkokukkien juhlaa ja kuluttajat käyttävätkin kukkalahjoihin noin 45-50 miljoonaa euroa joka vuosi. Toukokuun loppu on myös yksi vuoden kiireisimmistä kukkasesongeista maamme sadoille kukkakauppiaille, kerrotaan Kauppapuutarhaliitosta.

Mitä kukkaa laitetaan?

Tämän kysymyksen esittää moni kukkakauppias valmistujaiskukkia ostavalle asiakkaalleen. Ostokset hoituvatkin nopeimmin, kun selvittää etukäteen kukkien saajan toiveet tai juhlatalon teemavärin. Kukat on myös hyvä tilata etukäteen, jolloin pelkkä piipahdus ruuhkaisessa kukkakaupassa riittää ostotapahtumaan. Mikäli kukkien saajan ja antajan välillä on pitkä välimatka ja juhliin ei siitä syystä voi osallistua, voi onnittelukimpun tilata saajan kotiin myös kätevästi internetin välityksellä.

Kerro se kukkasin...

Ruusut tekevät juhlan

Opintonsa päättäville ojennetaan perinteisesti pitkävartisia leikkoruusuja, joiden nuput ovat kauniisti auenneet. Kukkien kosteutuspaperit tai vesituppilo ja haihduttamista vähentävä sellofaani tulisi pitää mahdollisimman pitkään paikoillaan, sillä paketin sisällä oleva kostea ilma pitää ruusut hyvässä kunnossa. Ennen maljakkoon asettelua jokaisen ruusun varteen leikataan terävällä veitsellä uusi imupinta ja samalla kukkien mukana tullut virkiste lisätään veteen. Virkistettä kannattaa käyttää, sillä se estää bakteerien kasvua maljakossa ja ravitsee kukkia. Ruusut säilyvät parhaiten, jos ne voi nostaa yön ajaksi viileälle parvekkeelle tai terassille.

Lue lisää ruusuista

Koristellaan myös ulkotilat

Juhlavieras virittyy jo ovelta juhlatunnelmaan, jos sisääntulo on koristeltu amppelein tai ruukkukukka-asetelmin. Toukokuun loppu on myös kesäkukkien kiihkeintä myyntiaikaa, joten valinnanvaraa lajikkeissa ja väreissä ulkotilojen koristeluun on runsaasti.

Erityiseen suosioon kodin juhlakoristeluissa ovat nousseet isokukkaiset terassihortensiat, joita myydään eri kokoisissa ruukuissa sekä amppeleissa. Niistä valkoinen on ajaton ja aina tyylikäs väri, johon voi yhdistää punaista tai vaaleansinistä hortensiaa - riippuen vaikkapa siitä onko juhlinnan kohteena mies vai nainen, neuvotaan Kauppapuutarhaliitosta.

Lue lisää kukkivasta ruukkupuutarhasta

Lue Kasvikortistosta lisää jalohortensia hoidosta...

20135_35085.jpg
Ajankohtaista
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_79942.jpg
Haavan siirtoistutus? Asiantuntija vastaa
Haluan siirtää pieniä haavan taimia metsästä omaan puutarhaan. Huomasin, että löytämäni taimet ovat joko vesoja katkaistuista puista tai sitten kasvoivat isommista juurista ylöspäin. Jos otetaan pätkä tuosta juuresta mukaan, onnistuisiko siirto? Ja jos, kuinka pitkä sen juuripätkä pitaisi olla?
Nainen hoitaa puutarhaistutuksia
Kasvimaan syystyöt
Kasvimaalta on jo kerätty runsaasti satoa, mutta varastoitavien vihannesten nostamista kannattaa viivyttää niiden säilyvyyden parantamiseksi vielä mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi purjon, talvikaalin, lantun ja mustajuuren sadonkorjuuta voi viivästyttää ensipakkasiin asti. Kannattaa myös muistaa, että persiljat ovat kaksivuotisia ja saattavat suotuisissa oloissa talvehtia avomaalla.
20159_44326.jpg
Musta, makea ja aromikas karhunvatukka
Karhunvatukka (Rubus fruticosus)on vatukoihin kuuluva kasvi, joka tuottaa mustia, marjan tapaisia hedelmystöjä (koostuvat monesta pienestä yhteen kasvaneesta luumarjasta). Karhunvatukoita on monia eri lajikkeita ja useita, toisiaan muistuttavia eri lajeja. Useimmat lajikkeet menestyvät vain eteläisessä Suomessa ja niitä kasvatetaan usein kasvihuoneissa. Nykyään on kehitetty myös kestäviä lajikkeita, jotka menestyvät meillä ulkonakin; mm. Siperialainen karhunvatukka sekä karhunvatukka `Sonja`. Siperialainen karhunvadelma(Rubus allegiensis)menestyy taimistojen mukaan jopa V-vyöhykkeellä.Ps. Varsinkin Yhdysvalloissa on kehitetty erilaisia vatukkalajien risteymiä; esimerkiksi ulkomailla paljon viljelty boysenmarja on samaa alkuperää.
20212_68766.jpg
Miten aloitan kasvihuoneharrastuksen?
Viherpeukalot ovat sen aina tienneet: puutarhanhoito tuo runsaasti iloa ja hyvää mieltä! Arkinen puuhailu kasvien parissa rauhoittaa ja hoitaa kuormittunutta mieltä. Lisäksi ajoittainen fyysinen ponnistelu tekee hyvää koko keholle ja lihaskunnolle. Ei sovi myöskään unohtaa puutarhan esteettisiä arvoja. Kun vielä kiitokseksi kaikesta tästä saa kerätä satoa omasta puutarhasta, voi puutarhuri hykerrellä tyytyväisenä. – Mikään ei maistu niin hyvältä kuin itse kasvatettu, olipa kyse sitten oman kasvihuoneen tomaateista tai avomaan mansikoista!
20088_12710.jpg
Mehevät, makeat punajuuret
Punajuuren käsittely kotona on yhtä helppoa kuin porkkanan. Tarvitset leikkuulaudan ja terävän veitsen. Leikkaa naatit pois niin, että varrentynkää jää vähän jäljelle. Tämän jälkeen punajuuret ovatkin jo valmiita kattilaan, missä ne kypsyvät kiehuvassa vedessä itsekseen. Nyt syksyllä keittoajaksi riittää alle tunti, keskikokoisille noin 40 minuuttia.
202310_79697.jpg
Kotitalousvähennystä saa myös pihatöistä
Omakotitalon ja vapaa-ajanasunnon pihan kunnostamisen ja rakentamisen työkustannukset kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin. Piha-alueen peruskunnostamisen lisäksi myös vesijohtotyöt, viemäröinnit ja sähköistykset hyväksytään vähennykseen mukaan. Työn osuuden voi vähentää myös "ulkoistaessaan" pihan hoitamisen yritykselle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton