• Etusivu
  • Hoitotyöt

Onnistu amppeleilla!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 18.06.2015
20135_35093.jpg
Tiedote: Kauppapuutarhaliitto

Puutarhamyymälässä ja toreilla roikkuvat eriväriset ja erikokoiset kesäkukka-amppelit ihastuttavat juuri nyt runsaudellaan. Vaikka kotona olisi jo päätetty, millaista amppelia tällä kertaa mennään hakemaan voi kukkarunsaus aiheuttaa myös impulsiivisia heräteostoja. Yli puolet kotimaassa tuotetuista amppeleista ovat orvokin ja petunian eri lajikkeita ja värisekoituksia. Niitä kannetaankin kotiin tai annetaan lahjaksi yhteensä noin 1,2 miljoonaa kappaletta. Kaiken kaikkiaan kesäkukka-amppeleita tuotetaan Suomessa vuosittain noin 2,2 miljoonaa kappaletta, kerrotaan Kauppapuutarhaliitosta.

Suunnittele kaunis lopputulos

Ennen kesäkukka-amppelin ostoa on hyvä tarkistaa, millaisiin kasvuolosuhteisiin amppeli tullaan sijoittamaan. Valoisaa paikkaa suosivat kasvit eivät jaksa kukkia varjoisalla parvekkeella tai terassilla ja varjon kasvit nääntyvät liian paahteisella paikalla. Kun sopiva kukkalajike on löytynyt, voi vielä miettiä millaisen värimaailman haluaa ulkotiloihin. Suosituimmissa lajikkeissa riittää runsaasti erilaisia värivaihtoehtoja ja sävyjä. Amppelin muotokin voi olla ratkaiseva: pystykasvuinen malli sopii pieneen tilaan, sivuille levenevä amppeli tuo näyttävyyttä isolle terassille ja suoraan alas laskeutuvan amppelin voi nostaa kasvun edetessä entistä korkeammalle, jolloin se myös näkyy pidemmälle.

Lannoita säännöllisesti – kastele tarpeeksi

Amppelit ovat ostovaiheessa yleensä runsaassa kukassa, joten pelkkä vedellä kastelu ei riitä kukkaloiston ja kasvuun ylläpitoon. Mullan sekaan voi pistellä lannoitetikkuja tai hoitaa kastelun joka kerralla miedolla lannoiteliuoksella. Hyvä tapa on esimerkiksi asettaa amppeli laakeaan vatiin, jossa on valmiiksi tehty vesi-lannoiteseos. Kastelu on tarpeen, kun kasvin pintamulta on kuivahtanut.

Istuta tai jaa uudelleen

Hyvin hoidettuna kukka-amppeli kestää syksyn ensimmäisiin pakkasiin saakka. Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa, silloin amppeli näyttää raikkaalta ja kehittyvät siemenet eivät vie kukintaan tarkoitettua energiaa. Amppelin voi myös istuttaa uudelleen isompaan ruukkuun tai jopa jakaa ja istuttaa pienempiin ruukkuihin, jos multatila alkaa jäädä pieneksi.

Lisätietoa amppelikukista:

Huovinkukka, sinipunavaula,verbena ja pikkupetunia
Huovinkukka, sinipunavaula,verbena ja pikkupetunia
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20239_83020.jpg
Huonekasvien kasvinsuojelu
Kasvien tarkkailu kannattaa aloittaa lehtien alapinnoilta, sillä useimmat tuholaiset sekä kasvitaudit löytyvät ensimmäiseksi juuri sieltä. Myös uudet lehdet, lehtihangat ja nuput sekä mullan pinta pitää tarkastaa. Uudet kasvit on viisasta laittaa aina ensin karanteeniin, etteivät mahdolliset ylimääräiset "ystävät" pääse leviämään muihin kasveihin. Jos tuholaisia kuitenkin on jo nähtävillä, pitää torjunta aloittaa välittömästi.
20236_82278.jpg
Esittelyssä kiinanruusu
Kiinanruusu on tuuhea, pensasmainen, puutuvarunkoinen kasvi, jolla on kookkaat kukat sekä kauniin vihreät lehdet. Tätä Etelä-Euroopassa yleistä puutarhakasvia on kasvatettu Suomessa huonekasvina jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Kiinanruususta tunnetaan yli 400 lajiketta.Hibiscus-sukuun kuuluu noin 200 lajia, joista monet ovat subtrooppisissa ja trooppisissa maissa yleisiä puutarhakasveja. Aurinkoa rakastavasta kiinanruusu on suosittu ruukku- ja ulkokasvi ympäri maailmaa upeiden kukkiensa ansiosta.
20228_79390.jpg
Kevään ensimmäiset kukkijat istutetaan syksyllä
Panosta varhaiskevään sipulikukkiin. Ne ilahduttavat pitkän talven jälkeen ja ovat tärkeää ravintoa ensimmäisille perhosille ja kimalaiskuningattarille. Sipulikukat sopivat pihaan ja parvekkeelle. Lue Puutarhamyymälä Muhevaisen vinkit sipulien valintaan ja istutukseen.
20081_7861.jpg
Hyötypuutarhasta ruokapöytään
Hyötykasvitarhan toteuttaminen edellyttää hieman suunnittelua. Ensin kannattaa arvioida realistisesti, onko harrasteelle riittävästi aikaa. Puuhaa riittää koko kesäksi, mutta työhuiput sijoittuvat kevääseen ja loppusyksyyn. Lisäksi kasvuolot ja kasvukauden sää vaikuttavat paljon siihen, miten helppoa kunkin kasvin hoito on. Lajivalinnalla ja esikasvatusta hyödyntämällä voidaan perustaa kasvimaa, josta saadaan satoa keväästä talven alkuun.
20203_63387.jpg
Luo kestävät polut omaan upeaan unelmiesi puutarhaan
Vielä väriloistossaan kylpevä puutarha saa monet käynnistämään pihan ja puutarhan uudistustöiden suunnittelun. Mikä ilahduttaisi puutarhassa ensi kesänä? Keraamiset pihatiilet soveltuvat piha-alueiden moniin eri rakenteisiin ja käyttötarkoituksiin.
200611_2000.jpg
Kultarantaa puutarhuri-harjoittelijan silmin
Työt aloitetaan klo 7 kokoontumalla työnjakoon. Tasavallan presidentin kesäkauden ohjelmaa myötäilevät myös puutarhureiden työt: kun tietyssä osassa puistoa tehdään haastattelua, rauhoitetaan se työn ääniltä. Kun presidentti on matkoilla, jyrisevät traktorit, leikkurit ja puhaltimet surutta. Maanantaisin ei käy opastettuja turistiryhmiä, joten silloin voidaan tehdä mm. laajempia kasvinsuojelutöitä. Keväällä työt painottuvat kylvämiseen ja istuttamiseen, kesällä tehdään ylläpitotöitä (mm. kastelua, rikkaruohojen kitkentää, istutusalueiden siistimistä) ja syksyllä tehdään viherrakentamistöitä (uusitaan kiveyksiä, rakennetaan uusia istutusalueita jne.).

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton