• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kukkien kerääminen ja kuivaus

Rakentajan toimitus
Julkaistu 16.08.2013Päivitetty 17.07.2023
20237_82591.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Leikkoruusuja tulee kuivattua ja säilytettyä ilman sen kummempia pohdiskeluita, mutta kukkapenkeissä kasvaa muitakin kuivattaviksi sopivia kukkia. Myös luonnonkasvit kelpaavat kuivakukiksi siinä missä kuivaamistarkoitukseen kasvatetut kasvitkin. Kuivattuja kukkia voi käyttää koristeena sellaisenaan, muistona menneestä tai kertomassa kuluneesta kesästä. Voipa niitä käyttää vaikkapa askartelumateriaalinakin.

Kukkien kerääjän muistilista

Omasta pihastaan voi kuivata ja kerätä mitä haluaa. Jos taas keräilee varpuja, oksia, sammalta tai vaikkapa jäkälää, on siihen aina kysyttävä lupa maanomistajalta.

Kuivakukat leikataan aina saksilla tai sekatööreillä poikki halutusta kohdasta. Jos kukka on sellainen, että se tekee uudet kukat päävarren lehtihangoista, niin kasvia ei saa katkaista maanpinnasta. Jos sen tekee, niin kasvi ei enää haaraudu eikä uusia kukkia tule (muun muassa ruiskaunokki, oppineidenkukka, olkikukka). Kukka, joka puolestaan tuottaa uusia kukkia lehtiruusukkeen keskeltä, voidaan leikata aivan maanpinnasta ja lisää kukkia kasvaa vierestä (esimerkiksi heinät, viuhkot, punatähkä).

Kerättäessä kukan kukkiminen on oltava aivan alkuvaiheessa; näin kukat eivät varise ja sillä on myös varaa aueta (kukka jatkaa kehittymistään vielä kuivatuksen aikana). Kuivaustavasta riippuen jätetään vartta kasviin.

Kuivattavia kasveja kerättäessä ilman on oltava kuiva ja mielellään tuulinen. Näin kuivattava kasvi on ulkoisesti kuiva ja homeongelmilta vältytään. Jos kuivaus suoritetaan hiekassa, kasvit kerätään aamulla tai illalla. (Kuva: Pixabay)
Kuivattavia kasveja kerättäessä ilman on oltava kuiva ja mielellään tuulinen. Näin kuivattava kasvi on ulkoisesti kuiva ja homeongelmilta vältytään. Jos kuivaus suoritetaan hiekassa, kasvit kerätään aamulla tai illalla. (Kuva: Pixabay)

Kuivaamistavat

Kukkien kuivaaminen ilmassa:

Parhaan kuivaustuloksen saa, kun kukat pystyy kuivattamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Silloin ei myöskään ehdi syntymään hometta kasveihin. Kuivatus on tehtävä kuivassa tilassa, johon kosteus ei pääse. Asuinhuoneessakin voi kuivattaa kukkia, mutta oivallisia paikkoja kuivatukseen ovat pannuhuoneet, joissa lämpötila on +37ºC tienoilla. Kukkien värit säilyvät parhaiten, kun ne kuivataan pimeässä tai hämärässä. Auringonvalo haalistaa värit. Kuivatukseen kannattaa varata aikaa tarpeeksi, sillä kukkien kuivuminen voi kestää parikin viikkoa.

Kasvien kuivatus käy näppärästi, kun viritetään ensin naru huonetilan poikki tai lyödään nauloja seiniin sopivin välein.

  • Yhteen kuivattavaan kimppuun ei kannata laittaa kovin montaa vartta. Jos kuivattavana on esimerkiksi iso kukka, kuten auringonkukka, riittää yksi/kimppu. Pienempiä kukkia voi laittaa viidestä kymmeneen kappaletta yhteen kimppuun.
  • Kuivakukkakimput sidotaan kumilenkeillä. Kaksi kuivattavaa kimppua yhdistetään narulla kumilenkeistä ja kimput laitetaan roikkumaan alaspäin narulle siten, että kimput ovat molemmin puolin narua.
(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Kukkien kuivatus hiekassa:

Hiekassa kuivatettaessa yleensä kuivataan vain kukat, ei varsia. Käytettävä hiekka on hiekkapuhallukseen tarkoitettua hiekkaa. Karkeampilaatuisesta hiekasta kuivattaviin kasveihin ei jää pölyä. Jos hiekka on kosteaa, se kuivatetaan ensin. Hiekka kaadetaan kaukaloon tai laatikkoon, laitetaan kukat hiekkaan ja peitetään hiekalla. Kukat saavat olla kuivatuslaatikossa parisen viikkoa. Sen jälkeen kukat kaivetaan esiin ja puhdistetaan siveltimellä.

Kukkien kuivatus silikageelillä:

Tapahtuu kuten edellä kerrottu hiekassa kuivaaminen. Jos geeli on kosteaa, se tulee kuivata ennen käyttöönottoa.

Kukkien kuivaaminen painon alla:

Oletko koskaan kerännyt koulua varten herbaariota, kasviota? Samalla tavalla voit kuivata monia eri kasveja käytettäväksi esimerkiksi kortteihin tai tauluihin. Esimerkiksi syysvärityksessä oleva aronian oksa lehtineen näyttää upealta lasin alle laitettuna tai orvokin kuivatut kukat kortissa kontaktimuovilla suojattuna. Kuivaamiseen voit käyttää ihan sanomalehtipaperia ja painoksi kasata vaikka kirjoja.

On myös kukkia, jotka voidaan kuivata vedettömässä maljakossa pystyasennossa. Varo kuitenkin laittamasta kuivattavia kasveja maljakkoon liian tiiviisti, etteivät varret homehdu. Maljakossa kuivattavia ovat esimerkiksi viuhkot, ohdakkeet sekä sinipiikkiputki. (Kuva: Pixabay)
On myös kukkia, jotka voidaan kuivata vedettömässä maljakossa pystyasennossa. Varo kuitenkin laittamasta kuivattavia kasveja maljakkoon liian tiiviisti, etteivät varret homehdu. Maljakossa kuivattavia ovat esimerkiksi viuhkot, ohdakkeet sekä sinipiikkiputki. (Kuva: Pixabay)

Entä kukkien värit kuivattaessa?

Värien säilymistä voi edistää glyseriinivedellä ja hiuslakalla. Vesi koostuu yhdestä osasta glyseriiniä ja kolmesta osasta vettä. Glyseriinivesi imeytetään varsiin. Noin viikon ajan pidetään punaisia ja keltaisia oksia vedessä. Hiuslakalla säilötään marjoja, kanervaa sekä osmankäämiä. Värit säilyvät pitempään ja ovat pinnoiltaan kiiltävät.

Kuivattaviksi soveltuvat esimerkiksi päivänkakkara, huopaohdake, ruususuoho, maitohorsma, kanerva, siankärsämö, kannusruoho, seittitakiainen, pietaryrtti, kultapiisku, hevonhierakka, mustikan ja puolukan varvut, männyn kävyt, sammal, jäkälä, viljat, ikiviuhko, olkikukka, yrtit, auringonkukka, iäisyydenkukka, jänönputki, unikon siemenet, pellava, neidonkukan siemenet, helminukkajäkkärä, siperianampiaisyrtti ja humalan kävyt.

Kaikkia kasveja kannattaa yrittää kuivata ja kokeilla eri kuivaustapoja!

Kaipaatko kasveista lisää tietoa? Puutarha.netin Kasvikortistossaon tietoa ja kuvia jo yli 1400 kasvilajista ja -lajikkeesta.

Ohje

Ohje

Mitkä kukat sopivat kuivattaviksi?

Kuivattaviksi soveltuvat esimerkiksi päivänkakkara, huopaohdake, ruususuoho, maitohorsma, kanerva, siankärsämö, kannusruoho, seittitakiainen, pietaryrtti, kultapiisku, hevonhierakka, mustikan ja puolukan varvut, männyn kävyt, sammal, jäkälä, viljat, ikiviuhko, olkikukka, yrtit, auringonkukka, iäisyydenkukka, jänönputki, unikon siemenet, pellava, neidonkukan siemenet, helminukkajäkkärä, siperianampiaisyrtti ja humalan kävyt.

Kaikkia kasveja kannattaa yrittää kuivata ja kokeilla eri kuivaustapoja!

Kaipaatko kasveista lisää tietoa? Puutarha.netin Kasvikortistossaon tietoa ja kuvia jo yli 1400 kasvilajista ja -lajikkeesta.

Perinteinen kuivakukkaseppele on näyttävä koriste. (Kuva: Adobe Stock)
Perinteinen kuivakukkaseppele on näyttävä koriste. (Kuva: Adobe Stock)
Kukista saa ihania huonetuoksuja. (Kuva: Adobe Stock)
Kukista saa ihania huonetuoksuja. (Kuva: Adobe Stock)
Kuivakukka-asetelmissa vain mielikuvitus on rajana. (Kuva: Adobe Stock)
Kuivakukka-asetelmissa vain mielikuvitus on rajana. (Kuva: Adobe Stock)
Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?
20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton