• Etusivu
  • Hoitotyöt

Valoa kasveille?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.12.2013Päivitetty 18.12.2013
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Kun ulkona on pimeää päivästä ja viikosta toiseen, eikä päivän lyhyt valoisa aika riitä yhteyttämiseen, niin monet huonekasveistamme kärsivät ja riutuvat. Lämmin ja kuiva huoneilma ei myöskään auta asiaa, joten talvi voi koitua jopa kasvin kohtaloksi. Viherkasvien "kaamosmasennus" näkyy kellastuvina lehtinä ja alttiutena saada tuholaisia.

Auttaisiko kasvivalaisin?

Kasvit tarvitsevat valoa keskimäärin 1000 luksia 12 tuntia päivässä. Valtaosa kasveista sinnittelee talven hengissä isojen ikkunoiden äärellä vain 400 luksin valomäärällä. Lokakuun alusta alkaen päivänpituus alkaa jo olemaan kasveille riittämätön ja vasta helmikuun puolivälin jälkeen alkaa luonnonvaloa olemaan riittävästi. Jos kasvi on sisemmällä huoneessa, niin tämä aikaväli on vieläkin pidempi.

Talvella annetusta lisävalosta hyötyisivät erityisesti kasvit, jotka ovat kotoisin paahteisilta seuduilta, mutta toki lisävalosta on hyötyä kaikille kasveille. Lisävaloa kannattaa kasveille antaa siis ainakin lokakuusta helmikuun puoleen väliin saakka vähintään 12 (optimi 16) tuntia vuorokaudessa. Alussa (ja loppuvaiheessa) lisävaloa voi antaa vain aamun ja illan tunteina.

Millainen on hyvä kasvivalaisin?

Kasvit tarvitsevat valoa yhteyttämisen lisäksi pituus- ja paksuuskasvuun sekä kukintaansa; näihin ne hyödyntävät valon eri aallonpituuksia. Hyvässä lampussa on siis sopivasti kasveja hyödyttäviä eri aallonpituuksia, jotka mahdollistavat kasvien sopusuhtaisen kasvun. Kasvilampun tulee tuottaa säteilyä ainakin sinivoittoisella 390-505 nanometrin sekä punavoittoisella 590-760 nanometrin alueella.

Kasvivalon valinnassa on otettava huomioon värilämpötila. Sen mittayksikkö on kelvin (k). Mitä korkeampi kelvin arvo on, sitä kylmempi ja sinertävämpi lampu tuottama valo on. Kasvit yhteyttävät missä värilämpötilassa tahansa, mutta kotona korkean värilämpötilan siniset sävyt voivat tuntua vierailta. Sopiva k-arvo riippuu kasveista (usein vielä silmää miellyttävä 4000 k riittää, mutta esimerkiksi chilit nauttivat yli 6000 k:n arvosta). Yli 5000 k:n lamppuja kutsutaan päivänvalolampuiksi.

Kasvivalon valinnassa on lisäksi otettava huomioon myös valotehokkuus sekä värin toisto. Valotehokkuus kertoo, kuinka paljon valoa yksi watti sähköä tuottaa. Kannattaa myös muistaa että valontehokkuus laskee, kun lampun ilmoitetusta hyötypolttoiästä on käytetty noin 60 %.

Lampun värintoistokyky puolestaan ilmaistaan Ra-indeksiluvulla, jolloin sitä verrataan luonnonvalon värintoistokykyyn. Mahdollisimman luonnollisen värintoistokyvyn Ra on yli 90.

Kasvivaloksi räätälöityjä energiansäästölamppuja on vielä kovin vähän. Yksi harvoista on Megamanin 15 watin kasvilamppu. Osramin monimetallilamppu Flora Lumen on puoletaan korvannut pitkään Suomen suosituimpana kasvilamppuna olleen Osram Flora Setin.

Ledit tekevät tuloaan myös kasvivalaisimiin. Ne sopivatkin kasvivalaisuun hyvin, sillä niistä saadaan juuri halutun aallonpituuden tuottamaa valoa (vaikkapa punertavaa, kukintaa edistävää valoa). Ledit eivät myöskään kuumene, joten ne voidaan sijoittaa hyvinkin lähelle kasvia. Ulkomailta kasveille suunniteltuja led-valaisimia on jo löytynyt pitkään.

Kohdevalaisimet sopivat yhden tai kahden ison kasvin valaisemiseen ja myös korostavat kasveja sisustuselementteinä. Ne voivat olla jalallisia tai kattoon/seinään kiinnitettäviä. Jos kotonasi on kuitenkin paljon kasveja, niin loistelamppu tai jopa myymäläkäyttöön tarkoitettu kohdevalaisin voi olla järkevin valinta. Esimerkiksi T5-loistelamput tuottavat valoa punaisilla sekä sinisillä aallonpituuksilla ja ovat myös silmää miellyttäviä. T5-loistelamppuja löytyy mm. Airamin valikoimista.

Myymäläkäyttöön tarkoitetuissa kohdevalaisimissa käytetään elohopea-, monimetalli- tai suurpainenatriumlamppuja. Näiden lamppujen valo sopii kasveille, mutta on voimakas. Lamput myös kuluttavat paljon sähköä. Niitä ei voi ostaa tavallisista marketeista, vaan ne tilataan valaisimia myyvistä erikoisliikkeistä tai rautakaupoista.

Huom.! Tarkempia tietoja erilaisista kasvivaloista sekä valintaan vaikuttavista seikoista saat alan liikkeistä.

Valaisimien sijoittaminen

Kasvivalo tulee sijoittaa riittävän kauas, ettei kuumuus vahingoita lehtiä, eikä tulipalon vaaraa synny. Valo tulee kuitenkin sijoittaa myös riittävän lähelle, jotta kasvi hyötyy valosta. Katonrajaan ns. yleisvalaisimeksi sijoitetusta kasvivalosta ei oikeastaan ole mitään hyötyä, sillä luksien määrä pienenee nopeasti etäisyyden kasvaessa (jos puolen metrin päässä valon voimakkuus 1600 luksia, niin metrin päässä se on enää 400 luksia).

Hyvä nyrkkisääntö on sijoittaa valaisin puolen metrin päähän kasvista ja suoraan sen yläpuolelle. Silloin valoa on riittävästi, mutta kasvi ei kärsi lampun tuottamasta lämmöstä.

Elohopea-, monimetalli- ja suurpainenatriumlamppujen pintalämpötila on satoja asteita. Tällaiset lamput tulee sijoittaa ainakin metrin päähän kasveista.

Vaikuttaako valaistus muuhun hoitoon?

Kun kasveille annetaan lisää valoa, niin niiden elintoiminnot pysyvät käynnissä talvellakin. Jos valoa on riittävästi, niin kasvien kasvu jatkuu läpi talven. Lisävalon ohella kasvit siis tarvitsevat vettä ja ravinteita enemmän kuin lepotilassa olevat kasvit.

Pilaako kasvivalo sisustuksen?

Kasvilampun voi valita niin, että muutkin värit kuin vain vihreä pääsevät oikeuksiinsa. Loistelampuista sekä monimetalli- ja suurpainenatriumlampuista on saatavana malleja, joiden värintoistokyky ja värilämpötila muistuttavat hehkulamppua. Myös ulkomailta saatavat, kasveille suunnitellut led-lamput toistavat hyvin kaikkia värejä. Käytä niitä, jos haluat korostaa viherkasveja osana sisustusta.

...paljonko ne lamput maksavat?

Kasvilamppujenkin kohdalla on todettava, että laatu maksaa. Valaisimesta riippuen hintaa kertyy helposti 150-500 euroa. Edullisimpia ovat pienois ja T5-loisteputkilamput - arvokkaimpia taas monimetalli- ja suurpainenatriumvalot sekä ledit.

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202112_74146.jpg
6 vinkkiä täydelliseen joululahjaan
Vaikka vastuullisuus vaikuttaa kriteerinä yhä enemmän suomalaisten ostoskäyttäytymiseen, ei trendi näy vielä merkittävästi joululahjaostoksilla. Vain alle viidesosa haluaisi saada jouluna käytetyn lahjan, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta*. Lisäksi yli puolet vastaajista on huolissaan lahjansaajan reaktiosta, jos annettu lahja olisi käytetty. Tisen Suomen toimitusjohtaja Laura Laakso kertoo vinkit, kuinka löytää unohtumaton, vastuullinen lahja.
Neljän vuoden viljelykierto kalenteri
Viljelykierto auttaa kasvinsuojelussa
Viljelykierrolla eli kasvinvuorotuksella tarkoitetaan samalla kasvinvuorottelua samalla kasvupaikalla. Monet tuholaiset ja taudit kiusaavat vain tiettyä kasvilajia. Kun kasvin viljelypaikka muuttuu vuosittain, niin kasvit säilyvät terveempinä. Viljelykierto liittyy oleellisena osana luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon. Viljelykierron ansiosta kasvisuojelutoimenpiteet kasvimaalla ovat yleensä paljon helpompia, kun taudit ja tuholaiset eivät pääse pesiytymään tiettyyn palstan kohtaan.Viljelykierron avulla parannetaan myös maan rakennetta ja viljavuutta antamalla maalle eloperäistä ainesta, joka nostaa sen humuspitoisuutta. Syväjuuriset kasvit nostavat ravinteita muokkauskerrokseen ja kuohkeuttavat maata syvältä.Tiesitkö? Kasvimaan kasvien satoa ja hyvinvointia voit parantaa myös kumppanuuskasvien avulla!Lisää vinkkejä kasvimaan perustamiseen ja hoitoon
201910_60862.jpg
Allergikon joulumuistio
Joulu on pullollaan jouluperinteitä, jotka saattavat aiheuttaa herkemmille allergisia reaktioita. Mitä kaikkea sitten pitäisi ottaa huomioon, jotta joulu sujuisi mahdollisimman mukavasti – myös allergikon näkökulmasta? Tässä tulee laadittuna pieni listaus yleisimmistä allergiaoireita aiheuttavista asioista, joita suomalainen joulukoti ja jouluperinteet pitävät sisällään.Huomaathan että lista ei ole aukoton, vaan listan ulkopuolelta löytyy vielä monta mahdollisesti oireita aiheuttavia tuoksuja sekä ruoka-aineita. Muun muassa erilaiset suklaat saattavat sisältää pähkinää ja gluteenia, joten ole tarkkana lahjaostoksilla.
20236_71336.jpg
Tiedätkö mitä kaikkea syötävää voi löytyä omasta pihasta?
Kun astut ovesta pihalle seuraavan kerran ja katsot pihaasi huokaillen, kuinka taas ovat rikkaruohot ja erilaiset luonnonkasvit villinneet kauniin pihasi, muista tämä: "Pihasta löytyy paljon syötävää." Monia luonnonkasveja voi syödä, käyttää mausteena ja muun muassa laittaa erilaisiin juomiin. Kuinka usein olet käyttänyt esimerkiksi voikukkaa erilaisissa salaateissa?
202211_80037.jpg
Araukaria, tutummin huonekuusi
Kapteeni James Cook löysi pitsimäisillä viuhkaversoilla koreilevan kaunottaren Tyynen valtameren alueelta, Norfolkin ja Philipin saarilta, vuoden 1775 tienoilla. Ainavihannan havupuun lehdet ovat neulasmaiset ja oksat kasvavat säännöllisinä kiehkuroina. Araucaria-suku käsittää 18 lajia, joista suurimmalla osalla oksat muodostavat selviä kerroksia. Hede- ja emikukat ovat yleensä eri kasveissa ja araukaria kukkii vasta hyvin suurikokoisena. Luonnossa araukaria kasvaa jopa 70 m korkeaksi puuksi, mutta ruukussa se jää yleensä alle 1,5 metriseksi.
20238_82839.jpg
Kätevä akkulehtipuhallin syksyn pihatöihin
Puista putoavat lehdet ovat osa syksyn tunnelmaa, mutta niiden puhdistaminen pihasta on varsin työläs urakka. Perinteisellä haravalla lehtikerroksen siivoaminen vie paljon aikaa ja energiaa, etenkin jos kyseessä on hieman isompi alue. Uudet akkukäyttöiset lehtipuhaltimet ovat tehokkaita ja hiljaisia. Helppokäyttöisinä ja ergonomisina niillä saa piha-alueet nopeasti siistittyä kaikista lehdistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton