• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kompostorissa on kesä – talvellakin

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.09.2014Päivitetty 15.06.2023
20237_82666.jpg

(Kuva: Biolan)

Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi.

Ohjeita talvikompostointiin:

– Kompostorin tulee olla kauttaaltaan lämpöeristetty.

– Biojätettä viedään kompostoriin mahdollisimman usein.

– Kuiviketta lisätään aina biojätteen viennin yhteydessä.

– Kompostoria tulee tyhjentää myös talvella! Jatkuvatoimisen kompostorin, kuten Biolan Pikakompostorin, pohjalla on kaikkein vanhin osa kompostimassaa. Se on käynyt läpi kuuman vaiheen ja on jo jäähtynyt. Kerralla tyhjennetään korkeintaan 1/3 kompostorin tilavuudesta.

– Jäähtynyttä kompostia voi virkistää tuomalla kompostoriin ulkopuolista energiaa:

  • Sekoita noin kolmeen litraan Biolan Talvikuiviketta 0,5−1 l kiehuvaa vettä tai esimerkiksi keiton ylimääräinen liemi. Sekoita tämä massa kompostin pintaosaan. Laita pinnalle vielä kerros kuiviketta.
  • Hautaa kompostin pintaosaan kuumalla vedellä täytetty iso vesiastia, esimerkiksi 10 l kanisteri. Vaihda kuumaa vettä kanisteriin muutaman päivän ajan.

Lue lisää kompostoinnista

Lisää vinkkejä talvikompostointiin

Biolan Talvikuivike

Biolan Talvikuivike on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeessa hamppu ja turve imevät tehokkaasti kosteutta itseensä ja tasaavat kompostimassan kosteuseroja. Kuivikkeen sisältämä havupuun kuori pitää kompostimassan ilmavana, mikä on hajuttoman kompostoitumisen edellytys. Biolan Talvikuivikkeeseen on lisätty kompostoitumista nopeuttavaa typpeä. Typen lähteenä on kasviperäinen rypsirouhe.

Biolan Talvikuivikkeen pakkauskoko on 30 litraa. Talvikuiviketta on saatavana puutarha-, rauta- ja maatalouskaupoista. Tutustu myös muihin Biolanin kompostointitarvikkeisiin

Talvikuivike auttaa pitämään kompostoitumisen aktiivisena. (Kuva: Biolan)
Talvikuivike auttaa pitämään kompostoitumisen aktiivisena. (Kuva: Biolan)
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20232_58396.jpg
Oman ruokalautasen kasvikset halutaan kasvattaa itse
Biolanin teettämän kuluttajakyselyn mukaan kiinnostus itse kasvattamiseen ja syötäviin kasveihin on nousussa. Liki kolme neljästä suomalaisesta innostuu puutarhanhoidosta ainakin jonkin verran. Syyt kasvattaa itse syötäviä kasveja ovat tuoreus, alkuperä ja luonnonmukaisuus. Kotipuutarhuri haluaa nähdä konkreettisen kasvun ihmeen. Multien ja lannoitteiden hankinnoissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota ympäristöystävällisyyteen ja kierrätysraaka-aineiden hyödyntämiseen. Ekologisia raaka-aineita puutarhassa ovat rahkasammal ja biohiili.
20236_82369.jpg
Pikakompostorilla voit aloittaa kompostoinnin milloin tahansa, näin se toimii
Säästöä talouden jätemaksuihin saa helposti aloittamalla kompostoinnin. Pikakompostorin hyvä lämpöeristys ja patentoitu ilmanvaihtojärjestelmä pitää kompostoitumisen käynnissä myös talvella. Kompostoinnin voi siis aloittaa mihin vuodenaikaan tahansa. Säädettävän tuloilmaventtiilin ja lämpömittarin avulla voit helposti hallita kompostorin toimintaa jätemäärän ja olosuhteiden mukaan.
20219_72292.jpg
Syyskasvien loistoa ja syksyistä tunnelmaa lasiterassilla
Monien kesäkukkien väriloisto alkaa olla jo hiipumassa, vaikka niistä ei millään haluaisi luopua. Poikkeuksen tekevät esimerkiksi hortensia ja pelargonia, jotka viihtyvät viileämmässä ilmassa ja ajoittavatkin upeimman kukkimisensa juuri syksyyn. Kesäkukkien kanssa ei kannata katsella kalenteria. Hyvissä olosuhteissa, varsinkin lasitetulla terassilla tai parvekkeella suojassa tuulelta ja sateelta, ne säilyvät elinvoimaisina jopa loka-marraskuulle.
20204_63843.jpg
Kauniit kukkakimput pääsiäiseen
Pääsiäinen on yksi tärkeä sesonki puutarhojen ja kukkakauppojen vuosikalenterissa. Vaikka elämme poikkeusolosuhteissa, kannattaa nyt varsinkin olla tukemassa paikallisia puutarhoja ja kukkakauppoja, ja samalla saada ihanaa piristystä ja iloa kotiin kukkasien muodossa.
20178_49997.jpg
Sipulikukkia keväästä syksyyn
Kukkasipulikuume johdattelee puutarhakautta syyspuolelle. Vielä on jäljellä monia hetkiä kuulaassa, kypsyvässä puutarhassa ennen oikean syksyn tuloa. Siksi nyt onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään ensi kevättä ja suunnitella puutarhan talven jälkeistä ilmettä.
202111_73702.jpg
Etelänversosurmaa havaittu Suomessa ensimmäisen kerran tänä syksynä
Lounais-Suomessa on tänä syksynä havaittu ensimmäistä kertaa etelänversosurmasta kärsiviä mäntyjä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Taudin aiheuttaa havuparikas-niminen sieni, jonka synonyymeja ovat Sphaeropsis sapinea, Diplodia sapinea ja Diplodia pinea. Havuparikasta on aikaisemmin löydetty Suomessa piilevänä oireettomista männyn vuosikasvaimista ja kävyistä, joissa se on käyttänyt ravintonaan kuollutta orgaanista ainesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun se löydetään tuhonaiheuttajana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton