• Etusivu
  • Piha

Siirtonurmi on kerralla valmis!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.10.2023
20232_49043.jpg

Siirtonurmen asennus on helppoa ja nopeaa. (Kuva: Puutarha.net)

Pihanurmikon kasvattaminen kylvämällä kulutusta kestäväksi viheriöksi vaatii pitkän alkukasvatuksen.
Moni meistä kuitenkin haluaisi pihansa nopeasti ja vaivattomasti käyttökuntoon. Siirtämällä valmiin nurmikon uudelle kasvupaikalle ohuena nurmirullana, saadaan heti syntymään näyttävä nurmikko, joka jo varsin lyhyen ajan kuluttua on tallausta kestävä. Siirtonurmi on tiheä, rikkaruohoton, vahvajuurinen ja tasainen nurmimatto, jota on ilo katsella!

Siirtonurmi sopii joka paikkaan

Siirtonurmi sopii kaikkiin niihin paikkoihin, joihin yleensäkin nurmikkoa käytetään. Siirtonurmella voi korostaa tontin parhaita alueita; esimerkiksi sisääntuloa tai oleskelualueen ympäristöä. Näyttävä nurmikko muutenkin hyvin hoidetulla pihamaalla on kuin piste i:n päällä! Se säästää hermoja etenkin lapsiperheissä, kun multa saadaan nopeasti piiloon nurmimaton alle, eikä lapsia tarvitse varoitella ja kieltää koko kesää.

Erinomaisia kohteita siirtonurmelle ovat myös kaltevat luiskat, joissa tavallinen kylvetty nurmikko ei tahdo sateiden jäljiltä pysyä. Kun nurminauha tapitetaan kiinni kasvualustaansa, ei ukkoskuuroista tarvitse hätääntyä. Myös talven tuhoamat notkelmat voidaan helposti korjata siirtonurmella; ensin notko toki täytetään hyvällä kasvualustalla ja tiivistetään se tasaiseksi.

Siirtonurmen edut

Siirtonurmen viljely pyritään tekemään hietapitoisilla ja vettä läpäisevillä pelloilla, jotta nurmi ei ole liian märkää ja pysyy ilmavana eikä tiivisty liikaa. Siirtonurmea kasvatetaan kahden kasvukauden ajan ja leikataan vähintään kymmenen kertaa, jotta kasvusto saadaan kehittymään tiheäksi ja vahvajuuriseksi ennen varsinaista siirtovaihetta.

Vihervakan siirtonurmen edut tavalliseen nurmikkoon perustuvat jo siirtonurmessa käyttävään siemenseokseen: Nurmikka-nata-seos on valittu parhaista, toisiaan täydentävistä lajikkeista, jotta samaan "pakettiin" on saatu talven-, poudan-, kulutuksen- ja leikkuunkesto-ominaisuudet.

  • Siirtonurmi irrotetaan 40 x 250 cm suuruiseksi matoksi, joka rullataan tiukaksi, noin 15 kg painoiseksi nurmikääreeksi. Yhdelle varastolavalle mahtuu 50–60 m2 siirtonurmea.
  • Siirtonurmi on edullinen ja nopea tapa perustaa nurmikko.
  • Ripeät toimitukset Alastaron Virttaalta ympäri Suomen.
  • Asentaminen on todella helppoa.
  • Lopullinen tulos on nähtävissä heti.
  • Juurtumiskyky on erinomainen.
  • Isommankin tallaajan tallusteltavissa jo 3 viikon kuluttua asennuksesta.
(Kuva: Puutarha.net)
(Kuva: Puutarha.net)

Kustannustehokas siirtonurmi

Ajan säästön ja lopputuloksen varmuuden lisäksi siirtonurmi on todellakin myös kustannustehokas, sillä säästöpuolelle voidaan laskea myös siementen hinnan ja kylvökustannukset sekä nurmikon hoidon alkuvaiheet, jotka kuluineen jäävät pois. Siirtonurmikko on varma valinta niin omakotitalon pihoille kuin yrityksille, kunnille ja yhteisöillekin.

Pohjat kuntoon siirtonurmea varten

Kun nurmirullat toimitetaan pihalle, tulee kasvualustan olla valmiina. Vanha nurmi kannattaa poistaa tai ainakin rikkoa jyrsimellä kunnolla. Pinnan pitää olla tasainen ja niin hyvin tiivistetty, ettei mullan päällä astellessa kenkä uppoa siihen. Vähintään 20 cm hyvälaatuista kasvualustaa odottaa siis tasattuna ja jyrättynä. Siirtonurmi tulisi asentaa vuorokauden sisällä toimituksesta. Nurmirullat kannattaa varastoida varjoon ja mahdollisimman tuulettomaan paikkaan.

Asentamisen jälkeen on huolehdittava reilusta kastelusta, jotta nurmimatto varmasti juurtuu pohjamaahan kunnolla. Kastelua jatketaan ainakin reilun kahden viikon juurtumisen ajan; ei riitä, että nurmimatto on kostea, vaan myös pohjamaan pitää kastua kunnolla.

Katso, miten siirtonurmen pohja tehdään ja miten se asennetaan:

946_299717223_200852615332.jpg
Pohjamaata parannetaan Biolanin Nurmikkolannoitteella, jossa ravinteet ovat eloperäisessä, pääosin hidasvaikutteisessa muodossa, ja sitä on helppoa levittää.
Info

Info

Myös syksy on hyvää aikaa asentaa siirtonurmi

Siirtonurmea voi mainiosti levittää myöhään syksyyn saakka. Kosteutta riittää luonnostaan, eikä aurinko yleensä ehdi kuivattaa nurmirullia, jotka odottavat maahan pääsyä. Viime vuosina ilmat ovat sallineet siirtonurmen toimittamisen ja asentamisen jopa pitkälle joulukuun puolelle. Loppusyksyllä siirtonurmet ovat kenties jopa parhaimmillaan saatuaan nauttia koko kesän hyvästä hoidosta.

Loka-marraskuun asennukset eivät tietenkään ehdi juurtua saman vuoden aikana, vaan ne "nukkuvat" talven ja ovat valmiina aloittamaan juurtumisen heti keväällä lumien sulamisen jälkeen. Juurtumisajan kastelusta pitää tällöin huolehtia siis keväällä.

Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20227_79062.jpg
Valinnan vaikeus
Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun miettii puutarhaan uusia pensaita ja puita? Voiko hankkia vain "kaikkea kivaa" vai kannattaisiko asiaa miettiä hieman etukäteen?
20206_65163.jpg
Päivitä juhannustaikasi!
Wanha kansa on perinteisesti käyttänyt juhannusyön tunnit naimaonnen lisäämiseen erinäisten taikojen avulla. Harvan kerrostalon pihalta löytää nykyään kaivoa, saati että jokaisen omakotitaloalueen liepeiltä löytyisi yhdeksen yrtin peltoa. On siis korkea aika tuoda taiat teknologiaa vastaavalle tasolle.
201910_28554.jpg
Seittiä huonekasveissa
Kesän ulkona kukoistaneet kasvit ovat saaneet omituista seittiä pintaansa. Onko se vain pölyn aikaansaamaa - vaiko hämähäkin... ?Kasvejasi kiusaava punkki on todellakin pieni hämähäkkieläin; tosin vain alle millin mittainen. Jos punkkeja on paljon ja ne ovat ehtineet kutoa seittiä, niin valitettavasti niistä voi olla hyvin vaikeaa päästä kokonaan eroon.Vihannespunkki on epäviralliselta nimeltään kehrääjäpunkki, nimi juontuu punkin kehräämästä seitistä. Vihannespunkit ovat useimmiten oranssinsävyisiä, alle 0,5 mm pitkiä hämähäkkieläimiä. Vihannespunkit on helppo tunnistaa kehruuseiteistä.Vihannespunkit viihtyvät kuivassa ja lämpimässä kuten muutkin hämähäkkieläimet, joten helpoin torjuntakeino on nostaa ilmankosteutta. Niitä ei pitäisi ilmestyä, jos ilmankosteus on yli 50 %. Ripusta vaikka kostea pyyhe (tai kuivausteline pyykkeineen) kasvin viereen tai sumuttele säännöllisesti vedellä; varsinkin lehtien alapintoja. Lämpötilan pitäminen matalana huonontaa lisääntymismahdollisuuksia. Valitettavasti vihannespunkit pysyvät hengissä myös viileämmässä ja aloittavat rajun lisääntymisen heti lämpötilan noustua.Kehrääjäpunkki piileskelee lehtien alapinnoilla ja imee lehtiin vaaleita pisteitä. Kehrääjäpunkin toimet aiheuttavat lehtien kellastumista ja varisemista. Jos huomaat vihannespunkkien valloittaman kasvin, poista se heti muiden joukosta. Näin saatat pystyä pelastamaan muut kasvit tartunnalta. Sumuta kasvia vedellä ja tarvittaessa torjunta-aineella. Kehrääjäpunkeista pääsee eroon esimerkiksi mäntynesteliuoksella; torjunta toistetaan pari kolme kertaa muutaman päivän välein (liuos tehoaa vain aikuisiin kehrääjäpunkkeihin, ei muna-asteisiin, jotka kuoriutuvat aina 2-3 päivän välein). Myös yleistorjunta-aineet ovat tehokkaita. Seuraa tilannetta muutaman päivän ajan.Tämän jälkeen kasvin voi laittaa muiden joukkoon.
202211_79918.jpg
Päärynäpuu elossa vai kuollut? Asiantuntija vastaa
Istutin keväällä 2020 päärynäpuun pihallemme. Seuraavana keväänä näytti, että puu taisi kuolla talvella, mutta sitten se alkoikin kasvattaa alhaalta uutta oksaa. Nyt näyttää taas pahalta. Onkohan järkevä istuttaa uusi vai odotella vielä? Mietin vaan, että jos puu on vartettu, niin kasvaako minulla päärynän sijaan kohta joku pihlaja?
20236_82124.jpg
ETANOITA!
Varsinkin sateisina kesinä etanoita esiintyy paikoin runsaastikin – ja niille kelpaavat ruuaksi niin salaatin kuin koristekasvienkin lehdet. Puutarhoissa ne syövät reikiä siis lähes kaikkien kasvien lehtiin ja tahraavat myös marjoja limallaan.Kosteissa ja tiheissä kasvustoissa sekä katteiden alla viihtyvät etanat eivät ole mitään miellyttäviä yllätyksiä puutarhassa. Kasvimaalla ja koristepuutarhassa limaklönttiä muistuttavat, kuorettomat peltoetanat sekä ruskeakuoriset lehtokotilot ovat melkoinen riesa. Ulkomaisen mullan mukana meille on levinnyt myös kookas, kuoreton espanjansiruetana.
202310_73239.jpg
Talvikurpitsat ovat kekrikauden herkkuja: hyödynnä koko kurpitsa
Talvikurpitsat ovat kekrikauden herkkuja, joista voi hyödyntää sekä kuoret että sisuksen.Halloween-symbolina tunnetuksi tullut kurpitsalyhty on rantautunut meille Amerikasta. Kotoiseen kekrijuhlaankin siitä voi kehitellä näyttävän koristeen. Ovathan kurpitsat jo itsessäänkin hauskan piristäviä koristeita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton