• Etusivu
  • Hoitotyöt

Puutarhan hoitovälineet

Rakentajan toimitus
Julkaistu 15.05.2006Päivitetty 26.03.2013
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg

Kunnon työvälineillä on puutarhassakin ilo tehdä työtä. Nurmikonhoidon perustyövälineisiin kuuluvat

harava, kottikärryt ja leikkaustyövälineet.

Paras leikkuujälki syntyy kelakoneella, joka leikkaa heinän siististi, kuin saksilla. Vaakatasoleikurilla heinänkärjestä tulee repaleinen ja paljon vettä haihduttava, jolloin nurmikon vedenkulutus ja kastelutarve lisääntyy. Keräävä ruohonleikkuri säästää haravointityöltä, mutta leikkuujätettä ei tarvitse poistaa, jos nurmikko leikataan riittävän usein. Pieni leikkuujätekerros nurmikon pinnalla on eduksi: se lisää kimmoisuutta ja kulutuksenkestävyyttä, luovuttaa ravinteita, tasoittaa maan lämpötilojen vaihtelua ja estää rikkakasvien leviämistä. Liian paksu leikkuujätekerros on sitävastoin haitallinen.

Harava valitaan työn mukaan. Harvapiikkinen rautaharava on hyvä nurmikon paikkauksessa pinnan tasauksessa. Sen sijaan lehtien haravointiin sopivat muovi- ja kevyet metalliharavat paremmin.

Nurmikon viimeistelyyn kukkapenkkien ja puiden ympäriltä löytyy myös työvälineet. Pienillä aloilla riittää käsikäyttöiset sakset, isommille aloille kannattaa hankkia sähkö- tai akkukäyttöinen viimeistelijä eli trimmeri. Tämä siimaleikkuri sopii myös pienten rivitalopihojen ainoaksikin ruohonleikkuriksi.

Nurmikko tarvitsee vettä silloin kun lehdistön nestejännitys laskee eikä kasvusto nouse ylös (esim. jalanjäljestä) eli toisin sanoen se alkaa nuutua. Sadetusta on tehtävä välittömästi ennen kuin nuutumisesta tulee pysyvä tila ja nurmikko kuivuu. Myös leikkuukorkeus vaikuttaa sadetustarpeeseen niin, että mitä matalampaan leikataan, sitä suurempi on haihdunta ja sadetustarve. Liian runsas kastelu altistaa nurmikon sieni- ja hometaudeille sekä vaikeuttaa maan mikrobien elämää. Sadetusajankohtana aikainen aamu tai aamuyö on paras.

Kasteluletkuna kudosvahvistettu letku on pitkäikäinen. Letkun päähän saa vesisuihkun sumuksi hajottavia vesipistooleita, joilla on hyvä helteisinä päivinä sumuttaa kasveja. Letkuliittimiä hankkiessa on syytä ostaa niitä kerralla reilusti, ettei myöhemmin tarvitse harmitella liitinten yhteensopimattomuutta.

Letkukela helpottaa vesiletkun siirtelyä paikasta toiseen ja letku pysyy järjestyksessä eikä loju pitkin pihaa tapaturmia aiheuttamassa.

Puutarhatyövälineitä on lukuisa joukko mitä erilaisempiin töihin. Puutarhanhoitoa harrastavalle ystävälle voi ostaa syntymäpäivälahjaksi nurmikonilmastuskengät. Nämä jalassa nurmikolla hyppely käy hyvästä kuntojumpasta.

Lue täältä tarkemmin puutarhurin työvälineistä

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20222_76860.jpg
Puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet
Suomi jaetaan yhdeksään vyöhykkeeseen kasvien menestymisen suhteen. Vyöhykejakoon vaikuttavat muun muassa kasvukauden pituus, tehoisan lämpötilan summa sekä talviolosuhteet.
202211_80183.jpg
Viikon kysymys: Mistä kyse, kun pikkuluumu­tomaatti kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja?
Idätin kaupan pikkuluumutomaattien siemeniä ja yksi niistä on erikoinen. Se kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja, joissa on satoja tomaatinalkuja kussakin. Koko kasvi on silkkaa kukkaa. Mistä on kyse?
202110_72810.jpg
Vuoden 2022 vihanneksena tomaatti
Tomaateista pidetään! Ne koetaan maukkaiksi, raikkaiksi ja terveellisiksi, joten ei ole ihme, että suomalaiset syövät tuoreita tomaatteja noin 12 kiloa vuodessa. Hyvin moni meistä suomalaisista aloittaa aamunsa tomaattileivällä tai pilkkoo niitä päivittäin salaatteihinsa.
20225_78025.jpg
Anna vuohenputkelle kyytiä
Sehän näyttää oikeastaan hyvin harmittomalta ja kukinta-aikaan suorastaan viehättävältä. Älä tuudittaudu väärään turvallisuuden tunteeseen: kun vuohenputki kerran on päässyt puutarhaan, se leviää täysin häikäilemättömästi. Nämä kasvit ovat niin salakavalia siksi, että ne lisääntyvät sekä siemenistä että juurirönsyistä ja vieläpä äärettömän nopeasti. Ongelmarikkaruohon torjumiseksi on erilaisia vaihtoehtoja. Parasta luonnollisesti on, jos tätä epätoivottua vierasta ei ole ollenkaan pihallasi.
20195_57907.jpg
Tavoitteena ihana piha, helppohoitoinen ja persoonallinen
Omannäköinen, näyttävä ja silti helppohoitoinen piha on monen omakotiasujan toiveena, mutta tavoitteet tuntuvat karkaavan ja olevan ristiriidassakin keskenään. Voiko helppohoitoinen olla persoonallinen? Tai näyttävä helppohoitoinen?
20145_39235.jpg
Orvokki, kevään kestävä väripilkku
Orvokit puhuttelevat omalla tavallaan meistä jokaista; johtuuko se sitten kukkien muodosta, tuoksusta vai jostain muusta. Orvokin kukka on tutulla tavalla vastakohtainen. Orvokkimaisia, lievästi peilisymmetrisiä kukkia on toki monissa muissakin kasviheimoissa.Orvokit (viola) kuuluvat orvokkikasvien sukuun, johon kuuluu 400-500 lajia. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena 17 orvokkilajia sekä lukuisia risteytyksiä. Uhanalaisiakin orvokkilajeja meillä on 5 - ja kaikki ne ovat erittäin uhanalaisia;luhtaorvokki (Viola uliginosa), mäkiorvokki (Viola collina), pahtahietaorvokki (Viola rupestris ssp. relicta), pyökkiorvokki (Viola reichenbachiana) ja rantaorvokki (Viola persicifolia).Viljeltyjä orvokkilajeja Suomessa on 3 kpl;Sarviorvokki, Viola cornuta (monivuotinen puutarhakukka)Tarhaorvokki, Viola x wittrockiana (yksivuotinen parveke- ja kesäkukka)Tuoksuorvokki, Viola odorata (perinteinen monivuotinen puutarhakukka)

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton