Tyrni on vitamiinipommi!

Tyrni on luonnon pioneerikasvi; se valtaa ensimmäisten kasvien joukossa paljaan, esimerkiksi merestä kohoavan maan. Tyrni sitoo hiekan pitkillä juurivesoillaan, joten se sopii hyvin eroosioalttiiden rinteiden sitomiseen. Toisaalta se ei sovi hentojen kasvien seuraan juurivesojen vuoksi.

Kasvualustansa suhteen tyrni on vaatimaton. Maa voi olla yhtä hyvin niukkaravinteista kuin multavaa. Tyrni sitoo typpeä juurinystyräbakteerien avulla, joten se selviää myös vähällä lannoituksella. Se viihtyy sekä kuivalla kanervakankaalla että kosteassa rantahietikossa ja kestää erinomaisesti tuulta ja suolaa. Tyrni tarvitsee kuitenkin runsaasti valoa. Muiden kasvien varjostamana tyrni voi kuolla muutamassa vuodessa.

Suomessa tyrnistä on tullut suosittu viljelykasvi, mutta sitä käytetään myös koristepensaana.

Tyrnin varhain keväällä puhkeavia pikkukukkia tuskin huomaa, mutta oranssit marjat erottuvat hyvin talvellakin. Emikasvien joukkoon istutetaan muutama pölyttävä hedepensas, jotta marjoja kehittyisi. Usein tyrniä myydäänkin kolmen kappaleen erinä, joissa on kaksi emipensasta ja yksi hedepensas.

Tyrni on 0,5−4 metriä korkea pystykasvuinen ja piikkinen pensas. Lehdet ovat tasasoukat ja ehytlaitaiset, päältä vihreän- ja alta hopeanharmaat, ja ne ovat kierteisesti versossa. Silmuissa ja nuorissa versoissa on ainutlaatuisia "kilpimäisiä tähtikarvoja". Piikit ovat teräväksi muuttuneita oraoksia, kuten orapihlajalla.

Tyrni on kaksikotinen eli hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Kukinta on toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Vaatimattomat, edellisen vuoden versojen lehtihankoihin muodostuvat kukat (noin 3 mm) ovat tuulipölytteisiä, joten niiden ei tarvitse houkutella hyönteisiä.

Sukupuolen määrittämisessä suurennuslasista on apua. Hedekukat ovat perättömiä, emikukat perällisiä. Hedekukissa on pari nuijamaista hedettä kahden ruskean suomun välissä, ja vielä vaatimattomammista parin millimetrin pituisista emeistä näkyvät lähinnä vain keltaiset käyrät luotit. Emipensaaseen kasvavat oranssinkeltaiset, mehevät, 8−10 mm pituiset luumarjat. Ne kypsyvät lokakuussa.

Tyrniä tavataan Suomessa Ahvenanmaalta ja Pohjanlahden rannikolta, missä maan nouseminen tarjoaa sille uutta elintilaa. Tyrnin valtakausi kestää muutamia kymmeniä vuosia, jonka jälkeen varjostus ja tyrnin oma lahottaja, tyrninkääpä, alkavat lannistaa kasvustot. Euroopassa kasvaa vain yksi ainoa luonnonvarainen tyrnilaji, jota suomalaisetkin pensaat edustavat. Tyrni on Satakunnan maakuntakasvi.

Suomessa tyrnistä on tullut suosittu viljelykasvi. Viljelyssä on aiemmin käytetty lähinnä venäläisiä ja keskieurooppalaisia lajikkeita. Vuonna 1990 nimettiin ja laskettiin kauppaan ensimmäiset kotimaiset tyrnilajikkeet: emilajike ’Raisa’ ja hedelajike ’Rudolf’ ovat molemmat syntyneet 1970-luvulla tehtyjen risteytysten tuloksena. Raisan marjat ovat pienehköjä, Rudolf taas on pölyttäjälajike.

Kotimaisia, uudempia lajikkeita ovat 'Tytti', 'Terhi' ja 'Tarmo'. Tytin ja Terhin marjat ovat hiukan suurempia kuin Raisa-lajikkeen. Tarmo on pölyttäjälajike. Suomalaisten lajikkeiden taudinkestävyys on hyvä. Ne kasvavat vyöhykkeillä I–V.

Tyrni viihtyy hiekkaisessa, happamuudeltaan neutraalissa moreenimaassa aurinkoisella paikalla. Tiivistyneessä savimaassa ja liian märässä tyrni kärsii helposti juuristovaurioista. Vaikka tyrni pitää kosteasta kasvualustasta, se sietää hyvin kuivuuttakin.

Ennen viljelyn aloittamista suositellaan maan kesannoimista. Tyrnimaan perusmuokkauksen voi tehdä jyrsimellä, jolloin kalkki ja lannoitteet saadaan sekoitettua maahan ja alue tasoitetaan. Hapan maa kalkitaan niin, että pH saadaan lähes neutraaliksi (6−7). Typen käyttöä tulee varoa, sillä se vähentää juurinystyröiden typpeä sitovien bakteerien toimintaa. Bakteerit varmistavat tyrnin ravinteiden saannin köyhässäkin kasvualustassa.

Molybdeeni on välttämätöntä typen sitojabakteerien toiminnalle ja happamassa maassa molybdeeni muuttuu liukenemattomaan muotoon. Puuntuhka on hyvä tyrnille. Tuhka nostaa maan pH:ta eikä sisällä typpeä. Kukkien ja marjojen kehittymiselle tärkeitä ovat fosfori ja kalium.

Hedepensaat istutetaan tuulen yläpuolelle emipensaisiin nähden, jotta tuulipölytys onnistuu mahdollisimman hyvin. Noin joka kuudennen pensaan on oltava hedepensas.

Taimiväli on noin 2 m ja riviväli 3,5−4 m. Istutuskuopan syvyys on noin 40 cm ja leveys 40−50 cm. Taimi istutetaan samaan syvyyteen, kuin se on astiassa. Liian syvään istuttaminen voi aiheuttaa juurten ja versojen kehityshäiriöitä. Taimet kastellaan hyvin, noin 10 l vettä/taimi. Istutuksen yhteydessä poistetaan kuolleet ja vioittuneet oksat.

Syksyllä kypsyvät marjat sisältävät poikkeuksellisen paljon C-vitamiinia. Sadassa grammassa marjoja sitä on noin 200 mg. Lisäksi tyrnissä on A-vitamiinin esiasteita eli karotenoideja.

Tyrnin kirpeät marjat keitetään mehuksi tai niistä valmistetaan marmeladia tai likööriä. Tyrnimehun maku peittää hyvin alkoholin maun. Marjoilla on limakalvoja supistava ja antiseptinen vaikutus, mistä syystä niillä on hoidettu ripulia. Erityisesti kiinalaisessa ja venäläisessä kansanlääkinnässä tyrnimehulla on tärkeä merkitys muun muassa ihotulehdusten, palovammojen ja silmäsairauksien hoidossa.

Arvokkain marjoista saatava aine on kuitenkin tyrniöljy, joka erottuu mehun pinnalle. Siementen öljyssä on runsaasti E-vitamiinia. Kun marjat kylmäkuivataan ja hienonnetaan jauheeksi tai puristeiksi kuoria ja siemeniä myöten, saadaan koko marja hyödynnettyä.

Siemenistä puristettu öljy alentaa kokonaiskolesterolia ja haitallista LDL-kolesterolia. Samalla tyrniöljy lisää hyvän HDL-kolesterolin pitoisuutta. Tyrniöljy on hyväksi iholle, limakalvoille, sydämelle, verisuonistolle, verenkierrolle ja elimistön puolustusjärjestelmälle.

Satoa tyrni alkaa tuottaa aikaisintaan kolmevuotiaana. Tyrnin poimintaa koskevia määräyksiä antaa luonnonsuojeluasetuksen mukaan ympäristöministeriö. Käsinpoiminnan alkamista ei rajoiteta. Tyrnin poimintaa puristimia käyttäenkään ei myöskään nykyisin rajoiteta. Syynä on vuoden 2006 alussa voimaan tullut luonnonsuojeluasetuksen muutos, jolla tyrni poistettiin eräiden muiden lajien ohella koko maassa rauhoitettujen kasvilajien joukosta.

Kiellettyä oli myös tyrnin marjojen kerääminen oksia katkaisemalla tai musertamalla, oksien kerääminen kaupan pitämistä varten sekä oksien kaupaksi tarjoaminen ja myyminen. Myös nämä kiellot kumoutuivat vuoden 2006 alussa.

Vaikka tyrnin poiminnan rajoitukset on poistettu, ympäristöministeriö suosittaa rajoitusten aikana omaksuttuja käytäntöjä tyrnien kestävän käytön takaamiseksi. Oksien keräily ja puristinten käyttö vaiheessa, jossa marja ei vielä ole riittävän kypsää, saattavat vahingoittaa tyrnipensaita. Vahingoittuneet pensaat eivät tuota seuraavina vuosina hyviä satoja.

Tyrnin siemenet itävät helposti, mutta vaativat kylmäkäsittelyn. Siemenet voidaan kylmäkäsitellä kylvämällä ne syksyllä suoraan ulos, jolloin siemenet itävät talven jälkeen. Siemeniä voidaan myös säilyttää esimerkiksi jääkaapissa ja kylvää keväällä. Siementaimien ominaisuudet saattavat poiketa paljonkin emokasvista, eikä taimivaiheessa voida päätellä kumpaa sukupuolta ne ovat.

Pistokaslisäyksessä voidaan käyttää sekä talvi- että kesäpistokkaita. Auksiini-hormooni edistää yleensä juurtumista. Talvipistokkaat otetaan tammi-helmikuussa ja ne pistetään keväällä. Pistokkaiksi valitaan puutuneita edellisen vuoden versoja, jotka säilytetään kylmävarastossa kevääseen.

Ennen pistämistä pistokkaita hyödetään vesiastiassa kunnes silmut alkavat vihertää. Suomalaisten tyrnikantojen vuosikasvaimet ovat yleensä niin ohuita ja lyhyitä, että kunnollisten talvipistokkaiden saaminen on vaikeaa. Kesäpistokkaat kerätään alku- tai keskikesällä, jolloin juurtuminen on varmempaa. Pistokkaiksi valitaan voimakkaasti kasvavia versoja, jotka leikataan tai repäistään siten, että pistokkaaseen tulee mukaan puutunutta osaa.

Voit lukea myös Puutarha.netin keskustelupalstalla tyrni-ketjua!