• Etusivu
  • Hoitotyöt

Milloin kompostimulta on sopivaa käytettäväksi maanparannukseen?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 20.07.2023
20237_44566.jpg

(Kuva: Biolan)

Puutarha- ja talousjätekomposti on erinomaista maanparannusainetta. Perinteisesti kompostimulta katsotaan valmiiksi, kun kaikki jätteet ovat maatuneet tummanruskeaksi, tuoksuvaksi humukseksi. Tähän kuluu 1–3 vuotta kompostoinnin aloittamisesta.

Kypsäkään komposti ei sovellu aivan sellaisenaan kasvualustaksi, vaan se tulee aina sekoittaa vanhaan tai uuteen kasvualustaan. Voit parantaa kompostimullan ominaisuuksia sekoittamalla sitä esimerkiksi seuraavasti: 3 osaa lannoitettua kasvuturvetta ja 1 osa kypsää kompostia.

Lue lisää:Näin testaat, milloin kompostimulta on riittävän kypsää.

Puolivalmistakin kompostia voi kuitenkin muokata maahan syksyllä tai käyttää kesällä katteena puiden, pensaiden ja perennojen juurella. Puolivalmis komposti eli katekomposti on karkeahkoa, pieneliötoimintaa elävöittävää maanparannusainetta. Se sisältää vielä paljon hajotettavaa ainesta ja houkuttelee kasvimaallesi maan omia pieneliöitä, kuten kastematoja. Katekompostin käytössä on tärkeätä muistaa, että se vaatii edelleen happea loppuhajoamiseensa. Sitä ei saa haudata syvälle maahan esim. kukkapenkin pohjalle, vaan se jätetään maan pinnalle parin kolmen sentin kerrokseksi.

(Kuva: Biolan)
(Kuva: Biolan)

Puutarhassa lannoitteita tarvitaan korvaamaan ne ravinteet, jotka poistuvat maasta sadonkorjuun ja haravoitavien lehtien mukana. Puutarha- ja talousjätekompostin ravinnepitoisuus on yleensä niin alhainen, ettei se yksinään riitä paljon ravinteita vaativien puutarhakasvien lannoitukseen.

Hoitolannoitukseenkäytetäänkin esimerkiksi luonnonlannoitteita. Luonnonlannoitteiden etuna on, että ne vilkastuttavat maaperän pieneliötoimintaa ja parantavat siten kasvualustan rakennetta.

Syyskesällä, kun monivuotiset kasvit valmistautuvat talveen, ei anneta enää typpipitoisia lannoitteita. Monivuotisten kasvien talvehtiminen ja seuraavan vuoden kukoistus varmistetaan elo-syyskuussa annettavalla ajankohtaan sopivalla lannoitteella.

(Kuva: Biolan)
(Kuva: Biolan)
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20237_82667.jpg
Pikakompostorissa keittiöjäte kompostoituu
Biolan Pikakompostori 220eco:n hyvä lämpöeristys ja patentoitu ilmanvaihtojärjestelmä pitää kompostoitumisen käynnissä myös talvella. Säädettävän tuloilmaventtiilin ja lämpömittarin avulla voit helposti hallita kompostorin toimintaa jätemäärän ja olosuhteiden mukaan.Reilu 220 litran tilavuus riittää suurenkin perheen keittiöjätteelle. Kompostorin sisällä kulkeva ilmanjakoputkisto tuo ilman kompostimassan keskelle. Näin palaminen on tehokasta, eivätkä kompostin reunaosat kuivu liiallisen ilmastuksen vuoksi. Se myös estää maatumattoman jätteen valumista alaspäin tyhjennyksen aikana. Umpinainen pohja sekä kumitiivistein tiivistetty kansi ja alaluukku estävät haittaeläinten pääsyn kompostoriin.
20122_29570.jpg
Näin perustat kukkaniityn - OSA 3/5
Niittysiementen kylväminenKasvien valinnan ja maan kunnostamisen jälkeen on aika kylvää siemenet. Tarvittava siemenmäärä on hyvin pieni; 1 dl niittysiemeniä painaa noin 50 g ja se riittää 100 m2 eli aarin niittyalalle!Niittysiemenet kannattaa sekoittaa väliaineeseen, esimerkiksi hiekkaan, sahanpuruun tai möyhennettyyn kasvuturpeeseen, jotta pieni siemenmäärä saadaan levitettyä tasaisesti ja helposti isolle alueelle. Kylvöseosta tarvitaan 10-20 litraa/ 100 m2.
202211_80125.jpg
Viikon kysymys: Nurmikon kylvö epäonnistui, miten pelastan sen?
Ilmeisesti kylvin liian tiuhaan nurmikon siemeniä, koska vain rairuoho näyttää itäneen ja hyvin tiiviisti, koska tuppaa homehtumaan. Oletan, että vahvempi, hitaammin itävä ruoho ei mahtunut kasvamaan. Myös tyhjiä, kokonaan itämättömiä paikkoja jäi. Miten ihmeessä voin korjata tilanteen? Ei kai tarvitse jyrsiä nurmea pois ja aloittaa mullituksineen alusta?
Nainen juurruttaa pistokasta
Pistokkaita juurruttamaan
Useita huonekasveja saa helposti lisättyä pistokkaista. Jotkut kasvit juurtuvat paremmin pehmeistä versoista, toiset taas puutuneista. Periaatteessa kasvin kaikki osat sopivat pistokkaiksi: lehdet ja lehtiruodot, versot, varret ja jopa vahvat juuretkin. Paras aika pistokkaiden juurrutukseen on varhaiskevät ja -kesä, vaikka monia voikin juurruttaa miltei koko vuoden.
201911_61304.jpg
Kierrätä ja lajittele oikein joulunakin
Jouluna totutusti tulee enemmän roskaa ja jätettä. Osan tästä pystyisi jo alun alkaen välttämään mutta muodostuneesta jätteestä voit askarrella uutta tai kierrättää uusiokäyttöön kuten kinkkurasvan. Kaikkea mitä et pysty käyttämään uudelleen, muista hävittää ne asianmukaisesti.
20156_43599.jpg
Tietoa kasveista?
Kiireiset myyjät eivät oikein ehdi auttamaan taimikaupoilla, mutta tietoa tarvitaan; mistä saisi helposti tietoa kasveista ja niiden kasvupaikkavaatimuksista?Puutarhamyymälä on täynnä kasveja, tuttuja ja vähemmän tuttuja. Mieli tekisi hankkia vaikka jonkun uuden puun, pensasuutuuden ja kuvissa ihanilta näyttäviä perennoja... ja noita upeita kesäkukkia!Mutta - menestyvätkö ne meidän tontillamme? Kestävätkö etupihan paahteessa?Tuttuja tunteita taimikaupoilta. Kevään kiireisimpänä aikana myyjätkin ovat niin täystyöllistettyjä, ettei apua millään riitä kaikille tarvitsijoille. Mikä sitten avuksi?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton