Lannoitus

Lannoitus antaa kasville voimaa kasvaa, kukkia ja tehdä satoa. Kasvit ovat riippuvaisia ravinteista, joita ne saavat maasta, vedestä ja ilmasta. Maan ravinnekoostumus, humuspitoisuus ja happamuus (pH) säätelevät kasvin ravinnonsaantia ja ovat tärkeitä kasvin terveydelle, kasvuvoimalle ja kestävyydelle. Kasvuolosuhteet ja eri kasvien vaatimukset vaihtelevat paljon, joten puutarhurin tehtävänä on huolehtia, että kasvit saavat ravinteita riittävästi, mutta ei liikaa.

Pieniä puutarhapalstoja lannoitetaan valitettavan usein liikaa. Siitä on vain haittaa: kasvin juuret voivat ”palaa”, ympäristö kuormittuu ja rahaa kuluu. Keväällä multavaan maahan riittää yleensä yksi lannoite tarjolla olevasta runsaasta valikoimasta. Säkillinen runsaasti typpeä sisältävää seoslannoitetta riittää pitkään pienessä puutarhassa.

Eniten kasvit tarvitsevat typpeä (N), fosforia (P), kaliumia (K), kalsiumia (Ca), magnesiumia (Mg) ja rikkiä (S). Nämä ovat makro- eli pääravinteita. Boori, rauta, kupari, mangaani, molybdeeni ja sinkki kuuluvat hiven-ravinteisiin, joita kasvit tarvitsevat pienempiä määriä.

Lannoitteita on saatavilla jauheena, rakeina, puikkoina, lastuina, käpyinä ja liuoksina.

Luonnonlannoitteet (pääsääntöisesti peräisin sekä eläin- että kasvikunnasta) vilkastuttavat maaperän pieneliötoimintaa ja pääosa ravinteista vapautuu kasvien käyttöön kasvukauden aikana nimenomaan pieneliötoiminnan avulla. Ne parantavat näin myös kasvualustan rakennetta ja lisäävät maan humuspitoisuutta. Niitä voidaan antaa myös liuoksena. Tuoteselosteisiin on syytä tutustua huolella.

Naudan sarvesta höyläämällä tehty sarvilastu on erittäin pitkävaikutteinen typpi- ja fosforipitoinen peruslannoite. Sitä on jo kauan arvostettu nimenomaan kukkivien kasvien lannoitteena.

Huokoinen hevosen lanta sopii kylmään ja tiiviiseen savimaahan. Hevosen lannassa on typpeä 3, fosforia 1 ja kaliumia 3 prosenttia. Hevosen ja karjan lannan ravinnesisältö vaihtelee suuresti, mikä johtuu lähinnä erilaisten kuivikkeiden (mm. turve ja puru) käytöstä. Paljon typpeä sisältävänä hevosen lanta on syytä kääntää heti levittämisen jälkeen maan sisään. Sen palamisessa syntyvä lämpö voidaan hyödyntää myös varhaisissa lavaviljelyksissä.

Yleislannoite voidaan sekoittaa maahan kevätmuokkauksen yhteydessä tai levittää mullan pinnalle ja mullata kevyesti maahan esimerkiksi haravalla tai peittää ohuella multakerroksella. Kasvualusta kannattaa kastella, jotta ravinteet alkavat heti imeytyä maahan.

Nurmikko kuluttaa kasvukaudella (MTT:n tutkimusten mukaan) typpeä 80-120 kg/ha, fosforia 20-40 kg/ha ja kaliumia 50-80 kg/ha. Nurmikon kasvu on vihreää lehtikasvua, joten lannoite valitaan ja käyttömäärä lasketaan nimenomaan typen määrän mukaan: mitä enemmän lannoitteessa on typpeä, sitä vähemmän lannoitetta tarvitaan. Esim. jos lannoitteen typpipitoisuus on 20 %, tarvitaan lannoitetta kesän aikana 400-600 kg/ha (4-6kg/100m2). Lannoite kannattaa antaa kahdessa erässä: puolet toukokuussa ja puolet kesäkuun loppupuolella. Ylimääräinen lannoite menee vain hukkaan.

Typetön (0 %) PK-syyslannoitus auttaa nurmikkoa talvehtimaan, koska fosfori (P) ja kalium (K) nostavat solujen osmoottista arvoa ja parantavat pakkasenkestoa. Lannoite on levitettävä elokuun puoliväliin mennessä, jotta se ehtii liueta ja vaikuttaa ajoissa.

Nurmikon ylläpitokalkitus on myös erittäin tärkeää: MTT:n tutkimuksissa on todettu, että kulutusnurmikoiden päälaji (niittynurmikka) häviää, jos pH laskee alle 6. Vuosittainen kalkin poistuma (10 kg/100 m2) olisi hyvä korjata vuosittain (aikaisin keväällä/myöhään syksyllä).

Kun tavoitteena on näyttävä kukinta syksyyn asti, tarvitsevat yksivuotiset kasvit ravinteita koko kesän ajan. Keväällä ravinteet muokataan suoraan kasvualustaan tai ostetaan valmiiksi lannoitettua kesäkukkamultaa. Astiaan istutetut kasvit vaativat myös enemmän huomiota, koska kasvualustaa on yleensä vähän per kasvi.

Ravinteiden tarve vaihtelee tietysti eri lajeilla, mutta yksi perusohje pätee aina: mietoa lannoiteliuosta annetaan joka toisella kastelukerralla, runsaimman kukinnan alkaessa joka kerralla. Huomattavasti pienemmällä huolehtimisella selviää, kun sekoittaa kasvualustaan pitkävaikutteista ravinnerakeita, jotka liukenevat lämpötilan vaikutuksesta hiljalleen koko kesän ajan. Näin lannoituksesta ei tarvitse huolehtia koko kesänä, kastelu riittää.

Tässä muutamia yleisimpiä ravinteiden puutoksista johtuva oireita:

• lehdet ovat epätavallisen sinivihreät; liikaa typpeä
• lehdet ovat epätavallisen kellanvihreät; liian vähän typpeä, rikkiä, rautaa (tai liian kuiva kasvualusta, tauti tai tuholaiset)
• lehdet ovat epätavallisen punertavat; fosforin puute
• lehdissä on kuoliolaikkuja; kalsiumin puute (tai sienitauti)
• vanhimmat lehdet kuihtuvat ja putoavat ennenaikaisesti; typen puute
• lehtien reunat alkavat kellastua; liikaa tai liian vähän kaliumia/kuparin puute
• lehtien kärjet kellastuvat tai kuolevat; kalsiumin/kuparin puute
• lehdet käpertyvät; molybdeenin puute (tai tauti)
• kukat ovat epämuodostuneet; boorin puute (tai tauti/tuholainen)
• kasvupisteet kuihtuvat; boorin/kuparin puute (bakteeritauti)

Perennapenkit ja lehtipensasaidat

Perennoille ja lehtipensasaidoille sopii keväällä kasvualustan siivouksen yhteydessä annettava NPK-lannoitus (n. 80-100 g/m2). Suuria lehtiä kasvattaville lajeille kannattaa antaa typpipitoista ravinnetta. Myös komposti tekee terää sekä maanparannusaineena että ravinteiden hitaana luovuttajana.

Monivuotisille kasveille ei anneta runsastyppisiä lannoitteita enää heinäkuun puolivälin jälkeen, jotta ne ehtivät tuleentua. Syyslannoitus (PK-lannoite, n. 20 g/m2), joka parantaa talvenkestävyyttä ja edistää seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista, annetaan elokuussa, mielellään ennen kuun puoliväliä, jotta se varmasti ehtii liueta ja vaikuttaa ajoissa.

Hyvin ravitut ruusut kestävät paremmin tuholaisten ja tautien hyökkäyksiä ja palkitsevat työn voimakkaalla lehdistöllään ja upealla pitkäkestoisella kukinnalla. Ruusujen kevätlannoitukseen käyvät mainiosti eloperäiset eli orgaaniset seoslannoitteet, kananlantarakeet ja muut lantavalmisteet. Lannoitteet haravoidaan pintamultaan tai päälle levitetään ohut multakerros. Kesällä ruusuja kannattaa lannoittaa kerran viikossa, esimerkiksi kasteluveteen liuotettavilla ruusuille tarkoitetuilla lannoiterakeilla, mielellään usein mutta vähän kerrallaan. Ruusuillekin käyvät pitkävaikutteiset lannoiterakeet, joita annetaan keväällä, ja joiden vaikutus kestää koko kesän.

Ruusuille sopii myös lantavesikastelu ja itse tehty nokkosvesi. Ruohosilppu katteena toimii alkukesän hyvänä typpilannoitteena. Syksyllä voi antaa PK-lannoitetta (elokuun puoliväliin mennessä) talvenkeston parantamiseksi.

Sipulikukkien maltillinen kastelulannoitus aloitetaan, kun versot nousevat maan pintaan. Liika lannoitus rehevöittää lehtiä, ei auta kukintaa. Kukinnan jälkeen kuihtuneet kukkavarret leikataan pois, ettei siementen muodostukseen kulu energiaa. Lehtien annetaan kuihtua rauhassa, koska niistä ravinteet kulkeutuvat takaisin sipuleihin. Lannoitusta voi jatkaa kukinnan jälkeen 2-3 viikkoa.

Sipulikasveille on olemassa myös omia lannoitteita, mutta tavallinen kukintaa edistävä kastelulannoite sopii hyvin.

Kasvuturpeesta tehdylle kasvualustalle annetaan peruslannoitus, ja kesän kuluessa annetaan hoitolannoitusta ainakin tomaatille ja kurkulle, jotka käyttävät runsaasti ravinteita. Lannoitteeksi sopivat kasteluveteen täysin liukenevat moniravinteiset lannoitteet. Lannoitteen voi sekoittaa kasteluveteen joka kastelukerralla (hyvin mieto liuos) tai kastella vahvemmalla kasteluliuoksella kerran viikossa. Tomaatin lannoitus saa olla kaliumvoittoista, eli kaliumia enemmän suhteessa typpeen.

Vihanneksille ja juureksille on olemassa myös omia kloorivapaita lannoitteita, jotka sisältävät runsaasti mm. fosforia ja kaliumia sekä hivenaineita mm. maun ja vitamiinipitoisuuden parantamiseksi. Punajuurelle ja porkkanalle erityisen tärkeä ravinne on boori.

Jos kasvualustassa on jo hidasliukoisia lannoitteita, hoitolannoitusta ei tarvita. Kompostia voi lisätä.

Elokuun puolivälin jälkeen lannoitus lopetetaan.

Marjapensaat, hedelmäpuut, mansikat, vadelmat

Marjapensaat ja hedelmäpuut tarvitsevat melko vähän lannoittamista. Peruslannoitukseen sopii hyvin typetön PK-lannos. Liika typpi rehevöittää kasvuston ja ne altistuvat kasvitaudeille. Fosfori ja kalium antavat potkua kukintaan ja sadon muodostukseen.

Marjapensaille ja hedelmäpuille voi myös levittää ohuelti kompostia tai kompostoitua lantaa.

Mansikalle lannoitteet levitetään ja mullataan rivin kohtaan tai katteessa olevaan reikään.

Happaman maan kasveille on saatavilla lannoitetta, joka sisältää ravinteiden lisäksi kasvualustan happamuutta laskevia aineita. Juurille kannattaa myös laittaa lajin omaa metsäkariketta. Keväällä annetaan pieni annos lannoitetta, jossa typpipitoisuus saa olla suuri. Ei runsaasti kalsiumia tai klooria sisältäviä lannotteita.

Alppiruusuja ja atsaleoita voi lannoittaa toisen kerran kukinnan päättyessä fosforipitoisella lannoitteella, koska uudet kukkanuput tarvitsevat sitä kehittyäkseen. Liika typpi kukinnan jälkeen innostaa kovaan kasvuun, jonka seurauksena lehdet eivät ehkä ennätä vahvistua talvea varten.