Biolan Luomu Yrttitarha

Biolan Luomu Yrttitarhassa kasvatat ihanat yrtit.
Biolan Luomu Yrttitarhassa kasvatat ihanat yrtit.
Nyt yrttien luonnonmukainen kasvattaminen omassa keittiöpuutarhassa on helpompaa kuin koskaan. Biolan Luomu Yrttitarha on täydellinen pakkaus, jossa on kolme kaunista ruukkua aluslautasineen, kolmen kasvilajin siemenet (basilika, sitruunamelissa ja versoherne) sekä luonnonmukainen multa kasvualustaksi.

Luomu Yrttitarhassa on helppoa kasvattaa terveelliset ja maukkaat mausteet ja salaattiainekset kotitarvekäyttöön esimerkiksi ikkunalaudalla tai parvekkeella. Siemenpusseissa on tarkemmat ohjeet kunkin kasvilajin kylvämisestä ja käytöstä.
 
Biolan Luomu Yrttitarha on myös kätevä tuliainen.


Voiko yrttien viljely olla tämän helpompaa?


Ruukut täytetään kostutetulla mullalla ja tiivistetään kevyesti. Pinnalle jätetään kasteluvara. Siemenet kylvetään mullan pinnalle ja peitetään ohuella multakerroksella. Kylvös pidetään tasaisen kosteana itämisen ajan.

Yrttitarhan multa on luonnonmukaisesti peruslannoitettu. Hoitolannoitus aloitetaan, kun taimissa on muutama lehti, yleensä noin kolmen viikon kuluttua kylvöstä. Hoitolannoitukseen sopii Biolan Kanankakka tai Biolan Luonnonravinneneste Kesäkukille. Molemmat lannoitteet ovat luonnonmukaisia ja turvallisia käyttää myös syötävien kasvien lannoittamiseen.


Tietoa yrteistä


Basilika (Ocimum basilicum) Yksivuotinen maustekasvi. Maku voimakas ja täyteläinen. Lehtiä käytetään tomaattiruokiin, salaatteihin, kastikkeisiin ja patoihin. Kylvetään kostutettuun multaan, 5–10 siementä/ruukku.

Sitruunamelissa (Melissa officinalis) Monivuotinen maustekasvi. Tuoksuu sitruunalle. Lehtiä käytetään salaatteihin, jälkiruokiin, kalaruokiin, teehen ja antamaan jäävedelle aromia. Kylvetään kostutettuun multaan, 5–10 siementä/ruukku.
 
Herne (Pisum sativum) Yksivuotinen vihannes, jota voidaan käyttää versokasvatukseen. Tuoreet versot käytetään 10–20 cm mittaisina salaatteihin, keittoihin, patoihin ja wok-ruokiin sekä lisukkeeksi leivän päällä. Siementen liotus ennen kylvöä nopeuttaa itämistä. Siemenet voidaan kylvää hyvin taajaan.

>> Lisää kasvualustoista ja lannoituksesta



©copyright
Sanoma News Oy
Julkaisupäivä:
2.11.2009 

Laske korjaustyön kustannusarvio

RemonttiOptimin avulla voidaan laskea kustannusarvio remontoitavan kohteen erilaisista korjaustöistä. Ohjelma soveltuu omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioihin.
  Katso miten laskuri toimii ->>
Kumppaniksi Puutarha.netiin
Puutarha.netin käyttö tulee laajen-
tumaan voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Neuvottelut yhteistyöryh-
mien kanssa on aloitettu.
Ota yhteyttä ->>

Palveluhakemisto

Palveluhakemistoon ->>

Puutarhapörssi
Jäsenet voivat ilmoitella pihan ja puutarhan ylimääräisistä tai puuttuvista tavaroista tai tarvikkeista.
Puutarhapörssiin ->>

Sää
Siirry sääpalveluun ->>

Tilaa verkkolehti


Verkkolehti toimitetaan viikoittain suoraan sähköpostiin. Voit tilata lehden myös tutullesi täältä.

Rakennatko, remontoitko

Rakentaja.fi-palvelu sisältää n.160.000 sivua rakentamisen ohjeita, tuotetietoa ja palveluja.
Siirry Rakentaja.fi-palveluun ->>



Lähetä
Tulosta
Del.icio.us
Facebook
Twitter
Sivun laskenta : 65 542,5600