• Etusivu
  • Kasvillisuus

Viherrakentaminen on muutakin kuin kasvien istuttamista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 27.10.2023
202310_83282.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Viherrakentamisen keskeisiä osa-alueita ovat erilaiset maanrakennustyöt, eli maan pohjatyöt (mm. mitttaustekniset toimet, pintamaan poistot, routaeristysten asentaminen, salaojitukset, kaapeleiden vedot ja kasvualustojen muokkaukset), puu- ja kivirakentaminen, olemassa olevan kasvillisuuden suojaaminen, erilaiset kylvö- ja istutustyöt sekä vesiaiheiden rakentaminen.

Viherrakennustyöt ovat sidoksissa vuodenaikojen vaihteluihin ja sulan maan aikaan – joitakin viherrakennustöitä tehdään talvellakin, mutta tällöin kustannukset nousevat selvästi. Talvikaudella viherrakentajat muun muassa kouluttautuvat sekä huoltavat kalustoaan ja kuntoaan.

Mitä viherrakentaminen maksaa?

Viherrakennuskustannuksiin vaikuttavat oleellisesti pihan koko, maaston korkeuserot ja kasvi- sekä materiaalivalinnat. Pihan rakentamisbudjettiin kannattaa varata mahdollisen pihasuunnittelun lisäksi vähintään 8 – 12 % koko kiinteistön arvosta. Huokeimman pihan saa kylvetyn nurmikon, soran ja luonnonkasvillisuuden yhdistelmällä. Kasvipainotteisen pihan hinnaksi tulee 20–25 € /m2. Toisessa ääripäässä on rakenteiltaan monipuolinen, kiveyksillä ja muureilla viimeistelty piha, jonka neliöhinta voi nousta yli 100 €. Yleisesti voi todeta, että kokonaiskustannuksista noin puolet on työn osuutta ja puolet materiaalien osuutta. Tänä päivänä tavara- ja materiaalirahdit nostavat kustannuksia yllättävän paljon.

Pihasuunnittelijalle kannattaa kertoa jo alkuvaiheessa pihaan varattu budjetti, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä rakennusvaiheessa. Pihan rakentamisesta on hyvä pyytää tarjoukset useammalta yritykseltä. Tarjouksia on helppoa vertailla, kun pohjana on huolellisesti tehty pihasuunnitelma, joka sisältää määrälaskelmat ja riittävän tarkat detaljikuvat. Tarjous on myös pohjana kirjalliselle sopimukselle, joka toimii molemmin puolin sitovana dokumenttina.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Viherrakentaja on alansa ammattilainen

Viherrakentamisen ammattilaiset ovat saaneet puutarha-alan koulutuksen ja erikoistuneet viherrakentamiseen. He tuntevat alan ohjeet ja määräykset, tekniset toteutusvaihtoehdot sekä maamme kasvuolosuhteet ja maalajit. He perehtyvät säännöllisesti alan uusimpiin tuotteisiin ja ratkaisuihin ja hoitavat yritystoiminnan velvoitteet. Usein heillä on laaja kalusto, jolla työt sujuvat ja merkittävä yhteistyöverkosto, josta syntyy kustannussäätöä. Ammattilaista kannattaa käyttää ainakin niissä töissä, joihin omat taidot tai aika ei riitä.

Viherrakentamisen sisältöä muutamin valokuvin

Pihan kaatojen toteuttaminen vaatii huolellista mittaamista ja silmää. Sadevesi ei saa kertyä rakennuksen reunoille, etenkään suurilta, lähes läpäisemättömiltä pinnoilta kuten kiveykseltä tai asfaltilta. Hyvällä suunnittelulla ja huolellisella toteutuksella voidaan sadevesikertymää vähentää ja johtaa vesi salaojitettuihin paikkoihin tai kasvillisuuden hyödyksi.

Kasvien hyvinvoinnin perusedellytyksiä ovat tarpeeksi laaja ja oikeanlainen kasvualusta sekä sopivat valo-olosuhteet. Myös istutusvälien pitää olla oikein mitoitettu. Eri kasvien tarpeet ja kasvutavat vaihtelevat suuresti, joten viherrakentajan on tunnettava kasvit ja ainakin osattava hakea niistä tarvittaessa lisätietoa, jos suunnitelmaan ei ole näitä asioita kirjattu.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Kiveysten rakentaminen on yksi eniten ammattitaitoa vaativista viherrakennustöistä. Perustukset eli erilaiset rakennekerrokset on rakennettava olemassa olevan pohjamaan ehdoilla, koska kiveyksen routavauriot ja on minimoitava ja tasaisen pinnan säilyttävä siistinä vuodesta toiseen. Vettä ja jäätä kerääviä kuoppia ei saa olla eikä tulla. Kiveysten rakentamisessa on myös huomioitava kaadot ja liittyminen muihin olemassa oleviin pintoihin ja rakenteisiin.

Nurmikon kylvö tai siirtonurmikon asennus toteutetaan lähes joka pihaan. Viherrakentajan pitää tietää nurmikon vaatiman kasvualustan minimivaatimukset ja huolehtia myös nurmikon kaadoista sekä pinnan tasaisuudesta. Hän käyttää laadukasta siemenseosta ja osaa opastaa nurmikon hoitoitoimissa. Valaisinten kaapelit vedetään hyvissä ajoin, jotta ne saadaan piilotettua maan uumeniin. Valaisinten asennus vaatii sähkömiehen koulutuksen.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Puisten rakenteiden ja pintojen rakentaminen on usein osa viherrakennusyritysten palvelutarjontaa. Terassit, aidat, jätekatokset ja erilaiset näkösuojat ovat hyvin suosittuja ja niillä pihaan saadaankin sekä toiminnallista hyötyä että esteettistä arvoa.

Luonnonkivillä saadaan pihaan luonnetta ja yksilöllisyyttä, ja niitä halutaan pihaan yhä useammin betonikiven tilalle. Luonnonkivien asentaminen on hidasta käsityötä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Vesi ja kivi kuuluvat monesti yhteen. Myös sekä pienten että suurempien vesialtaiden ja purojen suosio kasvaa edelleen. Pumpun mitoituksen pitää olla kohdallaan, jotta vesi saadaan virtaamaan sulavasti. Vesiaiheen tuotteita valitessa pitää ottaa myös puhtaanapito. Tekniikka pitää saada piiloon, joten rakentamisessa tarvitaan luovuutta.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Viherrakentamisen laatuvaatimukset

Viherrakentamisen yleinen työselitys VRT ´17 on tarkoitettu viherrakentamisen sopimusasiakirjaksi tilaajan, konsultin, urakoitsijan ja valvojan käyttöön. Julkaisussa esitellään keskeisimpien vihertöiden ja käytettävien materiaalien yleiset laatuvaatimukset. Muutamissa kohdin on esitelty myös rakenneratkaisuja sekä suositeltavia työohjeita. VRT '17 päivittää julkaisun Viherrakentamisen yleinen työselostus VRT '11 sisältöä tarkennuksin ja käyttökokemuksiin perustuvan palautteen pohjalta. Kokonaan uusia lukukokonaisuuksia ovat luonnonmukaiset hulevesirakenteet, kastelujärjestelmät, viherkatot sekä katto- ja kansipuutarhat.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20199_60102.jpg
Suojaa kasvisi
Pihapiirin kasveja koettelevat monet asiat: esimerkiksi erilaiset eläimet kuten myyrät, jänikset, peurat sekä säiden nopea vaihtelu. Joka talven ja kevään aikana muun muassa myyrät tekevät rajuja tuhoja taimille ja aiheuttavat monelle kotipuutarhurille mielipahaa.Kun tunnet puutarhasi mahdolliset "viholliset", voit ryhtyä estämään ja minimoimaan tulevan talven haittoja.
2308_449370055_201311195141.jpg
Tee itse tuikkulyhtyjä - ja anna vaikka lahjaksi
Kauniiksi päällystettyjä lasipurkkeja voi käyttää tuikkulyhtyinä ja erilaisina säilytyspurkkeina. Koristellut lasipurkit soveltuvat kynien, askartelutarvikkeiden tai vaikka makaronien säilytykseen. Niitä voi käyttää maljakkoina ja toki niihin voi päällystämisen jälkeenkin säilöä syksyn satoa.Tuikkulyhdyt ovat erityisen näyttäviä ryhminä ja niitä voi ripustaa kauniiksi kokoelmaksi myös puutarhaan. Kynttilän kaveriksi lyhtyihin voi laittaa koristekiviä tai -hiekkaa. Kiva lahja syntyy itse tehdystä tuikkulyhdystä ja kauniilla paperilla päällystetystä tulitikkurasiasta yhdessä.Ps. Lyhtyyn voi kynttilän sijasta laittaa myös jouluvalosarjan tai led-kynttilän. Turvallisuussyistä led-kynttilää kannattaa käyttää etenkin pienemmissä lasipurkeissa. Pienellä suuaukolla olevassa lasipurkissa lämpö nimittäin nousee nopeasti ja siksi aina on olemassa räjähdysvaara. Myös parafiini- ja steariinikynttilät leimahtavat helposti lämmön noustessa.
20174_48987.jpg
Pakkaskevät on armoton kasveille
Pääsiäisen jälkeenkin sää jatkuu usein lähes talvisena. Kylmä kevät altistaa monet kasvit pakkasvaurioille. Älä siis kiirehdi kukkapenkin siivouksessa tai nurmikon haravoinnissa. Vielä ehdit myös leikata pensaita. Mutta nyt on viimeinen hetki pelastaa tuijat ja alppiruusut ruskettumiselta; onhan kevätsuojaus kunnossa?
20067_340.jpg
Puutarhan sato säilöön
Elokuu on puutarhaviljelijälle kiireistä aikaa. Puutarhan satoa valmistuu ja sitä säilötään talven varalle. Mansikat on jo säilötty, mutta vielä odottavat vuoroaan muut marjat, omenat ja vihannekset.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Syyskaalit kauden muotiherkkua
Syyskaalit ovat varhaiskaalia kiinteämpiä ja niiden korjuuaika on pidempi kuin varhaissadolla. Syyskaalit sopivat erityisen hyvin salaattikäyttöön ja vokkipannulle, mutta myös keittoihin, pataruokiin ja uuniin. Nyt on aika tehdä kaalisalaatteja, borssia, lammaskaalia, kaalikääryleitä ja itämaisittain maustettua kookoskaalia.
20237_82628.jpg
Viikon kysymys: Miten isotuomipihlaja tulisi leikata?
Pihassamme on isotuomipihlaja-aita, joka on päässyt kasvamaan noin 4 metriseksi. Aita ei ole enää alhaalta tuuhea eikä toimi näkösuojana naapurin kanssa kuten sen olisi tarkoitus. Onko sitä mahdollista hoitaa kyseisestä lähtötilanteesta niin, että se pidettäisiin jatkossa noin 2 metrin korkeudessa ja se tuuheutuisi alhaalta asti, mutta sitä ei leikattaisi koskaan täysin alas vaan se säilyisi näköesteenä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton