• Etusivu
  • Hoitotyöt

Pääsikö punkki puremaan?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.07.2021
20214_70050.jpg

Punkkeja eli puutiaisia esiintyy ympäri Suomea pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Eniten niitä on saaristoissa ja rannikolla. Punkit saattavat levittää borrelioosia ja puutiaisaivokuumeetta. Jos siis huomaat punkin iholla, poista se välittömästi.

Suomessa on kaksi erilaista ihmisille haitallista punkkilajia. Euroopassa esiintyvä sekä runsaasti lisääntynyt puutiainenIxodes ricinus ja idän taigapunkki, Ixodes persulcatus. Taigapunkkia on todettu Suomessa vasta noin 10 vuoden ajan ja sitä ei voi erottaa silmämääräisesti tavallisesta punkista. Taigapunkin levittämä aivokuume voi olla rajumpi oireiltaan kuin tavallisen punkin levittämä tauti ja se voi helpommin kroonistua eli aiheuttaa pitkittyneen taudinkuvan. Keskimäärin joka viides punkki kantaa borreliabakteeria ja 1-2 punkkia sadasta kantaa puutiaisaivokuumetta aiheuttavaa virusta.

Huomio

Huomio

Poista punkki heti

- Poista punkki sitä varten suunnitelluilla punkkipinseteillä tai sormilla (kynsillä helpompi). Tartu punkkiin mahdollisimman läheltä ihoa ja vedä se varovasti pyörittämällä irti ihosta.

- Kylmä kääre ja särkylääkkeet auttavat turvotukseen ja kipuun.

- Tarvittaessa puremakohtaan voi laittaa antiseptista ainetta.

- Tarkkaile puremakohtaa nähdäksesi kehittyykö siihen ihottumaa.

Milloin lääkäriin?

- Pureman ympärille nousee ihottuma. Tyypillisesti se kasvaa säteittäisesti ja näyttää rengasmaiselta; erojakin on.

- Parin viikon kuluessa nousee kuume tai ilmenee pahoinvointia tai niveloireita.

Hoitona punkin levittämään borrelioosiin on antibioottikuuri. Puutiaisaivokuumeeseen (TBE) ei ole hoitoa, mutta virusta vastaan on rokote.

Entä ennaltaehkäisy?

Punkit elävät ja liikkuvat useimmiten aluskasvillisuudessa, heinikoissa ja pensaikoissa, kosteilla alueilla. Maastossa liikkuessa kannattaa pitää peittäviä vaatteita ja saappaita. Keinokuituiset vaatteet ovat liukkaita pinnaltaan ja tämän vuoksi punkin on niihin hankalampi tarttua - ja vaaleista vaatteista punkit on helpompi havaita. Lisäksi on olemassa sumutteita, joilla voi yrittää estää punkin hyökkäyksiä.

Kotipihassa aluskasvillisuus kannattaa pitää lyhyenä ja huolehtia hyvästä ilmankierrosta säännöllisin hoitoleikkauksin.

Syynää punkit päivittäin

Pahimmilla punkkialueilla perinteinen punkkisyyni on tarpeen kerran vuorokaudessa sekä ihmisille että perheen lemmikeille. Muista myös ravistella vaatteesi, koska punkki jää helposti piileskelemään lahkeisiin ja hihoihin. Moni sisälemmikin omistaja on hämmästyksekseen löytänyt lemmikistään punkkeja.

Lisätietoa ja kuvia punkeista löydät esimerkiksi Reumaliiton punkkisivuilta www.punkki.fi.

Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton