• Etusivu
  • Kasvillisuus

Matkalta mukaan; kotipuutarhurin kasvituliaiset

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.02.2015
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Voiko kukaan viherpeukalon omaava tai puutarhakärpäsen purema ihminen sanoa puhtain sydämin, ettei ole koskaan tuonut matkatuliaisena kasvin siemeniä tai alkuja? Veikkaanpa, että aika harvassa ovat tällaiset kotipuutarhurit.

Tässä yksi esimerkki eletystä elämästä:

Tuliaiset sukassa
Viime matkalla ollessani sain tullivirkailijan hämmästelemään matkamuistoksi keräämiäni kiviä; niitä kun oli useampi kilo matkalaukussani. Selittelin tarvitsevani kivet terraarioon ja ilmeisesti tämä riitti kivien maastavientiin. Matkatoverini laukun sisältöä hän ei sitten enää hämmästellytkään. Hauskinta oli kuitenkin matkatoverini hihittely, kun jatkoimme kohti lähtöporttia. "Onneksi tullimies ei tarkastanut minua, sillä sukkani on täynnä viinirypäleen siemeniä", vastasi hän ihmettelyyni ja sai minutkin nauramaan.

Kasvituliaisia koskevat ohjeet ja rajoitteet

Houkutuksia tulee aina matkalla vastaan, mutta mitä saa tuoda Suomeen mukanaan? Itse asiassa Suomen lainsäädäntö rajaa melko tarkasti kasvituliaisten tuontia. Kasvien tuontia Suomeen ja EU:n alueelle on rajoitettu kasvien mukana leviävien kasvitautien ja tuholaisten vuoksi. Tuontia säädellään myös uhanalaisten kasvien säilymisen turvaamiseksi.

EU:n alueen suojelluimpia kasveja ovat peruna ja viiniköynnös; molemmat kasvit ovat unionin jäsenmaissa merkittäviä kaupallisia viljelykasveja ja niillä molemmila esiintyy paljon vaikeasti torjuttavia tauteja ja kasvintuhoojia.

Selvitä tuontivaatimukset ennen matkaa

EU-maista (sekä Portugaliin kuuluvilta Azoreilta ja Madeiralta) Kanarian saaria lukuunottamatta saa vapaasti tuoda omaan käyttöönsä kasveja, kasvinosia, hedelmiä, vihanneksia ja siemeniä sellaisen määrän, minkä jaksaa mukanaan kantaa. Poikkeuksena ovat Portugali ja Madeira, joissa havukasvien tuontia on rajoitettu mäntyankeroisten levinneisyyden vuoksi. Tulipoltteen isäntäkasvit ja siemenperunat tarvitsevat puolestaan ZP-kasvipassin.

Muualta, EU-alueen ulkopuolisesta Euroopasta (mm. Venäjä ja Norja; myös Kanariansaaret, joka on EU:n kasvintarkastusjärjestelmän ulkopuolella) voit tuoda ilman kasvinterveystodistusta:

  • 5 taimitarhakasvia paakkuineen
  • 5 ruukkukukkaa ja viherkasvia
  • 3 kg kukkasipuleita, -mukuloita, -juurakoita
  • 3 kg tuoreita sitrushedelmiää
  • 500 g siemeniä
  • 20 kpl leikkokukkia (krysanteemeja, neilikoita, harsokukkia, astereita, ruusuja, piiskuja ja orkideoita). Muita leikkokukkia omaan käyttöön vapaasti.

Orkideakasvien tuontia säätelevät lisäksi uhanalaisten kasvien CITES-rajoitukset.

EU:n ulkopuolisesta Euroopasta on puolestaan tuontikiellossa kaikki ruoka- ja siemenperunat, tulipoltteen isäntäkasvit, maa-aines, komposti ja lanta.

Muista maanosista voi omaan käyttöönsä tuoda leikkokukkia tietyin rajoituksin - sekä sellaisia siemeniä ja hedelmiä, jotka eivät vaadi kasvinterveystodistusta.
Kasvinterveystodistus vaaditaan ruukkukasveille, taimitarhakasveille sekä kasvin osille, pistokkaille ja lehdille. Todistus vaaditaan myös melkoiselle määrälle hedelmiä ja siemeniä, joten tarkista aina asia ennen siementen hankkimkista.
Kasvinterveystodistusta vaativien tuotteiden tuonti on sallittua vain tiettyjen maahantuontipaikkojen kautta, ja lähetykset tarkastetaan ennen kuin maahantuoja saa ottaa ne käyttöönsä. Kasvinterveystodistusta vaativien tuotteiden maahantuojan pitää kuulua lisäksi Eviran kasvinsuojelurekisteriin. Maastavienti edellyttää siis alkuperämaan kasvinsuojeluviranomaisen antamaa kasvinterveystodistusta ja Suomen tullissa on myös kasvintarkastus.

Muista maanosista on tuontikiellossa peruna, tulipoltteen isäntäkasvit, Citrus-suvun kasvit, valtaosa havukasveista, viiniköynnökset sekä maa-aines.

Varmista kasvuolosuhteet ja pidä karanteenissa

Vaikka kotipuutarhuri kokeilisi mielellään uusia kasvilajeja ja palauttaisi omien kasvatuksiensa avulla mieleen kauniita muistoja matkan elämyksistä niin maltti on kuitenkin valttia; kasvituliaistenkin suhteen. Monet lämpimän ilmanalan kasveista eivät edes menestyisi meillä. Tästä syystä kannattaa kasvuvyöhykkeen lisäksi selvittää myös muut kasvuolosuhdevaatimukset. Esimerkiksi lyhyen päivän vaativat eksoottiset kasvit eivät virity kukkaan Pohjolan valoissa kesässä.

Kotiin tullessa kannattaa vielä parin viikon ajan pitää tuliaiskasvinsa erossa muista kasveista. Näin estät matkamuistoissasi mahdollisesti lymyävän tuholaisen leviämisen. Tarkkaile siis tuontikasvejasi päivittäin ötököisen ja kasvitautien varalta. Parin viikon aikana myös muna-asteella olleet tuholaiset ovat kuoriutuneet ja havaittavissa.

Uhanalaiset kasvit

Uhanalaisten kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden tuonti EU:n ulkopuolelta on lajista riippuen joko kiellettyä tai luvanvaraista. Erillislupaa et kuitenkaan tarvitse tuodessasi taimistoissa lisättyjä uhanalaisia kasveja omaan käyttöösi (varaudu kuitenkin todistamaan alkuperä). CITES-tuontiluvan tarvitsevat puolestaan lähes kaikki orkideat ja kaikki kaktukset, kaikki aaloet ( paitsi Aloe vera) ja kaikki mehityräkit. Kielletyt lajit on lueteltu tuontikieltoasetuksessa.

Tarkempia tietoja uhanalaisten kasvien ja niistä valmistettujen tuotteiden tuontimääräyksistä saat Suomen ympäristökeskuksen sivuilta (www.syke.fi).

Tulipolte ja ZP-kasvipassi

Tulipolteen, tappavan bakteeritaudin leviämisen ehkäisemiseksi tiettyjä Rosaceae-heimon kasveja saa tuoda vain valtioista tai seuduilta, joissa tautia ei esiinny. Tulipolte on yleinen monissa EU-maissa, mutta Suomessa sitä ei ole vielä koskaan tavattu. Onneksi, sillä tulipoltteeseen ei ole olemassa torjunta-ainetta.

Tulipoltteen isäntäkasveja ovat tuomipihlajat (Amelanchier), ruusukvittenit (Chaenomeles), tuhkapensaat (Cotoneaster), orapihlajat (Crataegus), kvittenit (Cydonia), Japaninmispelit (Eriobotrya), omenapuut (Malus), mispelit (Mespilus), Photinia davidiana, tulimarjat (Pyracantha), päärynäpuut (Pyrus) ja pihlajat (Sorbus).

Jos tuot tulipoltteen isäntäkasveja tai siemenperunoita muista EU-maista Suomeen, niin niillä pitää olla ZP-kasvipassi. Se todistaa, että kasvi on tuotettu tulipoltteesta vapaalla alueella. Kasvipassi on automaattisesti kasvissa ja sen vakuutustodistuksessa joko nimisäleessä, tarrassa, leimassa tai muussa sopivassa lipukkeessa. Varmista ennen ostamista, että kasvipassiin on täytetty ZP-kohta.

Suomen kaltaiset maat, joissa ei tulipoltetta ole tutkitusti tavattu, ovat suoja-alueita. Suoja-aluejäsenmaat ovat yleensä mainittu lyhentein myös kasvipassissa (Suomi = FI). Tulipoltteen isäntäkasveilla merkintä b1 ja siemenperunalla merkinnät a6, a13 ja d1 kattavat myös suomen. Esimerkiksi Ruotsista saa tulipoltteen isäntäkasveja tuoda vain tietyiltä taimistoilta - Tanskasta niitä ei saa tuoda ollenkaan.

Lisätietoja antavat Evira, Suomen ympäristökeskus sekä tulli.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20196_58819.jpg
Valitse sopiva pensasleikkuri
Olipa kyse kesävihannoista lehtipensaista tai ainavihannoista lehti- tai havupensaista, jokaista pensasta täytyy hoitaa. Sopivaa pensasleikkuria hankittaessa tulee huomioida määrätyt kriteerit: pensaan korkeus, oksan vahvuus ja laitteen virtalähde. Boschin kattavasta pensasleikkurivalikoimasta löydät verkkovirta- sekä akkukäyttöiset pensasleikkurit, jotka tarjoavat paljon etuja ja takaavat erinomaisen suorituskyvyn.
Kollaasi klassisen puutarhan kuvista
Elämysmatka omaan puutarhaan - tutustu kuuteen erilaiseen puutarhatyyliin
Plantagen esittelee tiedotteessaan uuden Puutarhojen maailma -konseptin, joka inspiroi elämysmatkalle omaan puutarhaan. Puutarhojen maailma esittelee kuusi erilaista puutarhatyyliä, jotka ovat saaneet vaikutteita eri puolilta maailmaa. Tyyleissä esitellään kasveja, kalusteita ja koristeita, joiden avulla voi luoda omaan puutarhaan halutun tunnelman ja tyylin.
20087_11855.jpg
Haitallisten puutarhakasvien levittäminen
Suomeen on kotiutunut ihmisten matkassa runsas 600 vierasta lajia, joista monet uhkaavat luontomme monimuotoisuutta. Eräät puutarhan koristekasveiksi tuoduista lajeista voivat karata luontoon ja niitä tulisi siksi välttää: Jättiputket, jättipalsami, lupiinit ja kurtturuusu aiheuttavatkin jo suuria vahinkoja monilla alueilla.Vieraslajit, eli ihmisen avulla uuteen ekosysteemiin siirtyvät lajit, ovat toiseksi suurin syy luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen heti elinympäristöjen tuhoutumisen jälkeen. Lajit, jotka valtaavat itselleen uutta elintilaa aggressiivisesti, voivat aiheuttaa merkittäviä haittoja ympäristölle, taloudelle ja ihmisten terveydelle.
20211_68015.jpg
Huonekasveja hedelmistä
Eksoottiset hedelmätMonien eksoottisten lajien siemenet itävät helposti ja niistä voidaan saada erikoisia huonekasveja. Kypsistä hedelmistä talteen otetut siemenet kylvetään hiekkapitoiseen kylvömultaan (ei voimakkaasti lannoitettuun huonekasvimultaan), peitetään haihduttamisen vähentämiseksi ja asetetaan lämpimään ja valoisaan paikkaan. Kylvös on myös jatkossa pidettävä tasaisen kosteana. Paras kylvöaika näillekin siemenille on kevät ja alkukesä.Taimettamisen jälkeen kasvit tarvitsevat paljon valoa, lämpöä ja monet myös kasvutilaa. Kasteluvettä kannattaa seisottaa vuorokauden ja kasveja pitää myös sumutella. Useimmat taimista ovat alkujaan tropiikin lämmöstä, joten kylmää ja vetoa ne eivät siedä.Minkä hedelmän siemeniä sitten kannattaisi lähteä kokeilemaan ja kuinka tulisi toimia?Ps. Aihetta sivuten saattaisi kiinnostaa myös artikkeli: Matkalta mukaan: kotipuutarhurin kasvituliaiset
20237_82488.jpg
Viikon kysymys: Mikä mato syö lumipalloheiden lehdet?
Lumipalloheisi on voin 10 vuotta vanha ja noin 2,5 metriä korkea. Se on kukkinut hienosti pihassamme Tuusulassa, kunnes viime kesänä ja myös tänä kesänä kaikki sen lehdet on syöty niin, että vain lehtirangat on jäljellä. Nyt löytyi syyllinen – armeija noin 5 mm pitkiä mustia matoja. Miten saisin ne tuhottua ennen kuin ne tekevät lopun hienosta taimestamme?
20237_82591.jpg
Kukkien kerääminen ja kuivaaminen
Leikkoruusuja tulee kuivattua ja säilytettyä ilman sen kummempia pohdiskeluita, mutta kukkapenkeissä kasvaa muitakin kuivattaviksi sopivia kukkia. Myös luonnonkasvit kelpaavat kuivakukiksi siinä missä kuivaamistarkoitukseen kasvatetut kasvitkin. Kuivattuja kukkia voi käyttää koristeena sellaisenaan, muistona menneestä tai kertomassa kuluneesta kesästä. Voipa niitä käyttää vaikkapa askartelumateriaalinakin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton