Tee se itse -pihapaketin suosio kasvaa

Pihasuunnitteluun ja -toteutukseen erikoistunut via Garden Oy tuotteisti viime vuonna Tee se itse -pihapaketin. Pakettia, johon kuuluvat kaikki pihan suunnittelusta kasveihin ja multiin, on toimitettu eri puolille Suomea. Rahtisopimuksia on tehty Hangosta Ouluun.

- Paketin ja siihen kuuluvan ohjeistuksen avulla ammattirakentajat voivat tarjota myös pihatöitä osana rakennusprojektia. Pihatyöt onkin luontevinta tehdä samaan aikaan muun rakentamisen kanssa, sanoo via Gardenin toimitusjohtaja Juha Rahikka.

 Juha Rahikka tarkistamassa työn jälkeä
Juha Rahikka tarkistamassa työn jälkeä
 
 
Tee se itse -pihapaketin toimituksessa toteutetaan kohteelle laadittua, helppolukuista suunnitelmaa. Mukana on myös työohjeet pohjatöihin, jotta pohjasta saadaan kulutusta ja aikaa kestävä. Pakettiin kuuluvat myös kaikki tarvittavat, laatutoimittajien materiaalit kotipihaan toimitettuna; esimerkiksi Kekkilän multa, Puutarha Tahvosten laadukkaat taimet, kotimaiset kivet jne. Lisäksi paketti sisältää hoito-ohjeet, joiden mukaan toimimalla puutarha pysyy kauniina, hyvin voivana ja pienitöisenä myös jatkossa.

Kaunis piha nostaa kiinteistön arvoa

Päivi Rahikka yhden toteutuneen unelman äärellä.
Päivi Rahikka yhden toteutuneen unelman äärellä.
Rahikka tietää suomalaisten pientalorakentajien jättävän usein pihatyöt viimeiseksi - ja niistä saatetaan vielä valitettavasti joustaa ajan ja rahojen loppuessa. Hän toivookin, että Suomessa otettaisiin piharakentaminen mukaan jo kustannuslaskelmaan ja lainaneuvotteluihin.

- On tutkittu, että kaunis ja hyvin hoidettu piha nostaa kiinteistön arvoa jopa 16-20 prosenttia. Kun suunnittelussa käytetään ammattilaista apuna, niin vältytään turhilta virheiltä ja hankinnoilta. Pahimmassa tapauksessa väärin valitut kasvit joudutaan uusimaan joka vuosi, toteaa puutarhasuunnittelija Päivi Rahikka ja jatkaa:

- Asiakkaat haluavat kauniin ja helppohoitoisen pihan. Se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta onnistuu jos toimitaan suunnitelmallisesti. Eihän puutarhan hoito mitään salatiedettä ole!"
 

Via Garden auttaa suunnittelussa ja toteutuksessa


Pakettitoimitusten ja suunnittelun lisäksi via Garden myös toteuttaa viherrakentamsita avaimet käteen -periaatteella. Heiltä voit tilata kaikenlaiset piha- ja puutarhatyöt, pohjarakennustyöt sekä puutarhan kunnostus- ja perustustyöt sekä istutukset. Yrityksellä on myös yhteistyösopimuksia joidenkin talokauppiaiden kanssa. Uudisrakennusten lisäksi via Garden auttaa uudistamaan ja kunnostamaan myös vanhojen rakennusten ja entistettyjen arvohuviloiden pihoja ja puutarhoja.

Via Garden auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan unelmiesi pihan!

 Via Garden suunnittelee, toimittaa materiaalit ja tekee vaikka valmiiksi asti!
Via Garden suunnittelee, toimittaa materiaalit ja tekee vaikka valmiiksi asti!
 
 
Aiheeseen liittyviä linkkejä
via Garden Oy
Jäsenetu


©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
26.1.2012




Loading
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy