• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kestäviä pensasangervoja puutarhaan

Rakentajan toimitus
Julkaistu 04.04.2012Päivitetty 13.09.2021
20124_30343.jpg

Pensasangervot ovat suosittuja koristekasveja niin puistoihin kuin puutarhaankin. Ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia; aidanteeksi, yksittäispensaaksi, ryhmäksi tai vaikka perennaryhmän osaksi sopivia pensaita. Sopivat myös maanpeitekasvillisuudeksi. Pensasangervot ovat yleensä melko vaatimattomia kasvupaikkansa suhteen; useimmat matalat pensasangervot kestävät kuivuutta mutta viihtyvät normaalikosteassa maassa. Toiset suosivat kosteaa maata. Kaikki pensasangervot ovat valokasveja - ja kestävät myös voimakastakin leikkausta!

Monet lajit ovat kauniisti kukkivia ja niitä on eri korkuisia noin 2 metrin korkuisesta punapajuangervosta (Spiraea douglasii) noin 30 cm:n korkuiseen lamopensasangervoon (Spiraea decumbens). Kukat ovat mesipitoisia ja houkuttelevat paljon pölyttäjähyönteisiä, esimerkiksi perhosia ja kimalaisia.

Katso mitä pensasangervolajikkeitaKasvikortistostalöytyy

Esimerkkejä pensasangervoista

NorjanangervoSpiraea ’Grefsheim’
Kauniin kaarevaoksainen ja varhain kukkiva norjanangervo on yksi suosituimmista koristepensaistamme. Runsas kukinta alkaa eteläisimmässä Suomessa jo toukokuun puolivälissä. Myös pienet lehdet puhkeavat aikaisin. Kukat vitivalkoisia, miedosti tuoksuvia.
Korkeus: 100–150 cm.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo, kuiva–tuore, keskiravinteinen.
Vyöhykkeet: I–VI.
Taimiväli: 70–80 cm.
Leikkaus: Vanha pensas nuorennetaan harventamalla niukasti kukkivia vanhimpia oksia kukinnan jälkeen tai varhain keväällä ennen silmujen avautumista.

KeijuangervoSpiraea japonica ’Little Princess’
Erittäin terve, tiheä ja säännöllisen pallomainen keijuangervo menestyy pohjoista Suomea myöten. Keijuangervo leviää melko hitaasti, mutta se peittää kasvualustan täydellisesti. Vaaleanpunaiset kukinnot avautuvat lämpimänä kesänä jo heinäkuun alussa. Ne pysyvät pidempään heleinä, kun pensas istutetaan kevyeen varjoon.
Korkeus: 50-70 cm.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo, kuiva–tuore, keskiravinteinen.
Vyöhykkeet: I–VI.
Taimiväli: 50 cm.
Leikkaus: Pensas kestää erinomaisesti leikkausta ja sen voi leikata alas jopa vuosittain varhain keväällä. Jos sen annetaan kasvaa rauhassa, niin siitä kehittyy aikaa myöten jopa metrin korkuinen.

KoivuangervoSpiraea betulifolia
Koivuangervo on valkokukkainen, noin metrin korkuinen, pyöreähkö ja tiheä pensas. Saa valoisalla paikalla kasvaessaan loistavan oranssinpunaisen syysvärin. Koivuangervo kestää hyvin myös lumen painoa.
Korkeus: 100 cm. Juurivesojen vuoksi pensaasta tulee 100–130 cm leveä.
Kukinta: Kesäkuun puolivälistä heinäkuun toiselle viikolle. Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo. Kasvualusta kuiva–tuore ja keskiravinteinen. Melko vaatimaton kasvupaikkansa suhteen.
Vyöhykkeet: I–VII.
Taimiväli: 60 cm.
Leikkaus: Pensas kestää erinomaisesti leikkausta ja sen voi leikata alas jopa vuosittain varhain keväällä.

Kiinnostaisiko keltainen?

KeltajapaninangervoSpiraea japonica ’Goldmound’ ym.

Keltalehtiset japaninangervot värittävät istutuksia koko kasvukauden, ja niiden sävy muuttuu pitkin kesää. Mitä aurinkoisempi kasvupaikka on, sitä punaisempia lehdet ovat puhjetessaan ja sitä kauemmin ne pysyvät kullankeltaisina. Varjossa lehdet vihertyvät pian. Koska keltajapaninangervoilla on tavallista vähemmän lehtivihreää, ne kasvavat hitaammin ja kaipaavat enemmän valoa kuin täysin vihreät pensaat. Ne menestyvät Etelä-Suomessa.
Korkeus: 50–60 cm.
Lehdistö: Lehdet ovat puhjetessaan punakeltaiset, kesällä kasvupaikasta ja lajikkeesta riippuen punertavan–vihertävänkeltaiset.
Kukinta: Liilanpunaiset, miedosti tuoksuvat kukat avautuvat yleensä heinäkuun puolivälissä.

20124_30346.jpg
Kasvupaikka

: Aurinko–puolivarjo, kuiva–tuore, keskiravinteinen. Lehdistö pysyy kauemmin voimakkaan keltaisena auringossa kuin siimeksessä.


Vyöhykkeet

: I–III.


Taimiväli

: 50 cm.


Leikkaus

: Pensas kestää erinomaisesti leikkausta ja sen voi leikata alas jopa vuosittain varhain keväällä.

Keltakeijuangervo - Spiraea jap. "Aurea" tai "Golden Princess"
Myös keijunangervosta löytyy keltalehtisiä lajikkeita (kukat vaaleanpunaisia). Monikäyttöinen maanpeitepensas rinteisiin ja kivikkoihin. Viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla.
Vyöhyke: IV/V

* * * * *

Pensasangervoita on vielä hurjasti enemmän
-> katso paljonko lajikkeita Kasvikortistosta löytyy (ja lue lisää!)

Käy myös lukemassa mitä angervosita puhutaan Keskustelupalstalla!

Norjanangervoja kukinnan alussa - näyttävä aidanne tuijien kanssa.
Norjanangervoja kukinnan alussa - näyttävä aidanne tuijien kanssa.
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton