• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kasvirunsautta kotipuutarhassa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.08.2012
20128_31820.jpg

Leila Lammi-Hiltunen alias Jouluruusu puutarhassaan

Leila Lammi-Hiltusen metsäisessä puutarhassa viihtyvät kasvit ja eläimet

Keskustelupalstalla olleet kauniit puutarhakuvat saivat Puutarha.netin toimituksen kurkistamaan hieman tarkemmin Jouluruusun, eli Leila Lammi-Hiltusen puutarhaan. Käynti ulvilalaisella omakotitalopihalla sai päätoimittajankin hiljaiseksi; noin 1400 neliön tontti oli tulvillaan upeita kasveja! Hämmästystä lisäsi pihanomistajan harrastuksen myötä kartuttama asiantuntemus, sillä tämä kotipuutarhurien malliesimerkki muisti rehevän puutarhansa kasvit tieteellisiä nimiä myöden!

Varsinainen haastattelu jäikin sitten vähemmälle, kun Leilan kanssa kiertelimme kasvirunsauden keskellä. Tontti vaikutti neliöitään huomattavasti suuremmalta, sillä pienet polut kuljettivat meitä aina uusien harvinaisuuksien ja upeiden yksilöiden luokse.

Savipohjainen tontti on Leilan ja hänen puolisonsa käsissä kokenut vuosien saatossa melkoisen muutoksen. Vuonna 1986 siinä kasvoi runsaasti puita ja nurmikkotilaa riitti. Aluksi istutettiin hyötypuutarhaa ja aloitettiin puiden kaataminen. Kiinnostus kasveihin sai aikaan sen, että pikku hiljaa kasvivalikoimaa täydennettiin ja nurmipintaa vähennettiin. Nyt tontin keskellä on jäljellä enää pieni kaistale nurmikkoa - ja koko muu tontti täynnä erilaisia pensaita, puita, köynnöksiä ja perennoita.

Klikkaa kuvat suuremmiksi, niin pääset ihastelemaan paremmin!

Taloa tuskin näkyy
Taloa tuskin näkyy
Kasvirunsautta
Kasvirunsautta
Tästä hyötypuutarhaan
Tästä hyötypuutarhaan
Tilaa löytyy jokaiselle
Tilaa löytyy jokaiselle

Kasvillisuuden keskellä risteilee polkuja, joita pitkin kulkiessaan unohtaa tyystin olevansa tavallisen omakotitalon pihassa. Lammikon äärellä sammakot kurnuttavat, suokosteikolla kasvavat rentukat ja puiden katveessa menestyvät monet aremmatkin varjojen kasvit. Kaiken keskellä kasvoivat myös hyötypuutarhan herkut; karhunvatukkasadosta näytti olevan tulossa runsas, herukat pian poimintakunnossa ja punaiset mansikat poimintakunnossa. Puutarha on täynnä upeita kasviyksilöitä, herkkiä harvinaisuuksia ja yllättäviä yksityiskohtia!

Lintujen juottoallas
Lintujen juottoallas
Lammikon asukas
Lammikon asukas
Joskus ne melkein kaatuvat päälle!
Joskus ne melkein kaatuvat päälle!
Kerrottu pisamakello
Kerrottu pisamakello
Lilja ja SITRUUNA
Lilja ja SITRUUNA
Kierrättäjän keksintö
Kierrättäjän keksintö

Vaikka Leila myöntääkin rakastavansa kasvien runsautta ja metsäpuutarhansa hämärän viileitä sopukoita, niin löytyy puutarhasta myös valoisan puutarhan kasveja; pioneista alkaen. Leila on kasvattanut puutarhansa kasvivalikoimaa siemenistä ja taimista, joita on hankkinut niin netistä, siemenkirjeiden ja taimenvaihtojen kautta, sekä puutarhamatkoiltaan. Kasvivalikoima onkin jo niin valtava, ettei Leilakaan enää ole pysynyt laskuissa. Aina kuitenkin puutarhasta löytyy tilaa uusille tuttavuuksille, harvinaisuuksille sekä kulloisellekin kiinnostuksen kohteelle. Tälläkin hetkellä on kasvamassa uusia, siemenlisättyjä alkuja ja ajatuksissa kehkeytymässä uusia suunnitelmia!

Kiitos Leila, tilaisuudesta päästä ihailemaan puutarhaasi!

Lisää kuvia pääset katsomaan Puutarha.netin Facebook-sivulla, albumista Jouluruusun puutarhassa.

Kiitos, Leila.
Kiitos, Leila.
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

Muhevainen pihasuunnittelu
Pihasta puutarhaksi hyvällä suunnittelulla
Pihasuunnitelmaa pidetään kalliina ylellisyystuotteena, vaikka kyseessä on tärkeä pihan rakentamista ohjaava ja helpottava työkalu. Suunnittelussa asiakkaan hajanaiset ajatukset ja toiveet jalostetaan toimivaksi kokonaisuudeksi.
20226_71449.jpg
Päihitä pihan tuholaiset - kätevät kotikonstit käyttöön!
Puutarhassa on ötököitä, jos minkälaisia. Kaikki eivät kuitenkaan ole vihollisia, vaan osa kotipuutarhurin oivia pikkuapulaisia, jotka mielellään hoitavat likaisen työn puolestasi. Näille hyville tyypeille kannattaa luoda sopiva toimintaympäristö, jotta ne taistelevat kanssasi pahiksia vastaan, parantavat maan laatua ja pölyttävät kukkia.
Talvinen puutarha ja havukasveja
Havupuut ja -pensaat
Lehtipuiden ja -pensaiden lisäksi kannattaa pihaan istuttaa myös havukasveja; puita ja pensaita. Niitä osaa arvostaa viimeistään talvella, kun muut puut ja pensaat ovat lehdettömiä. Havukasveja voi istuttaa myös vapaasti kasvaviin aidanteisiin, yksilöpuiksi tai tilan salliessa ryhmäksi.
20241_83364.jpg
Toukkia akileijassa
Akileijan nuput kuihtuvat tai kukat avautuvat epämuodostuneina. Mikä ihmeen toukka kiusaa kukkiani? Viime vuonna kävi ihan samoin...
202110_73186.jpg
Askartele joulukortit lasten kanssa
Joulukorttien askartelu on mukavaa joulupuuhaa koko perheen kesken. Jos tuntuu, että oma mielikuvitus ei riitä tai mahdollisuuksia on liikaa, ideoita kannattaa hakea internetin ihmeellisestä maailmasta. Voit lisäksi kysyä vinkkejä vaikka päiväkodin aikuisilta. Veikeät porot tikkarinenillä ovat varmasti monen mieleen, jos haluat askarrella muuta kuin perinteisempiä kortteja. Valmiita korttipohjia, korttikuvia sekä tekstitarroja on saatavilla paljon, myös lähikaupasta.
202112_74160.jpg
Lue vinkit vaihtoehtoisen joulukuusen hankintaan
Millainen kuusi valtaa sinun kotoasi paikkansa hyvinkin näyttävästi? Oletko perinteiden ystävä, vai minimalisti, joka ei kaipaa ympärilleen ylimääräistä? Oletko mahdollisesti allerginen kuuselle, mutta jotenkin haluaisit juhlistaa joulun perinteitä? Myös jollekin erilaiselle ratkaisulle voisi tänä vuonna löytyä paikka. Mitäpä siis… millainen joulupuu sinun kotiisi rakentuu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton