• Etusivu
  • Kasvillisuus

Näsiä – kavalan kaunis kevään kukkija

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.05.2024
20227_69229.jpg

(Kuva: Pixabay)

Näsiä, lehtonäsiä eli riidenmarja (Daphne mezereum) on pystykasvuinen, noin metrin korkuiseksi kasvava pensas, joka kukkii aikaisin keväällä ennen lehtiensä puhkeamista. Etelä-Suomessa näsiän kaunis ja voimakkaasti tuoksuva kukinta ajoittuu huhtikuulle, ja Etelä-Lapissa vasta toukokuulle. Näsiä on kasvupaikkansa suhteen melko vaatelias pensas.

Missä näsiää esiintyy?

Näsiä on Suomessa luonnonvarainen, varjoisten ja kosteiden lehtojen melko harvinainen kasvi. Puutarhakasvina näsiä viihtyy myös aurinkoisemmalla paikalla, jossa se kasvaa monivartiseksi ja runsaasti kukkivaksi pensaaksi. Näsiästä on punavioletin lajikkeen lisäksi tummanpunakukkaisia ja valkokukkaisia lajikkeita.

Loppukesällä pensasta koristavat hehkuvanpunaiset marjat ovat pahan makuisia ja myrkyllisiä.

Lehdoissa tavattavaa näsiää on vuosikymmenten aikana opittu arvostamaan – ja pelkäämään. Jo Elias Lönnrot luonnehti näsiää sanomalla, että "koko kasvi sisältää erinomaisen kirpeyden, liiatenki marjat".

Kotipuutarhureidenkin kannattaa muistaa, että näsiäpensas on erittäin vaarallinen.

<p data-block-key="9wsb7">(Kuva: Pixabay)</p>
(Kuva: Pixabay)
Huomio

Huomio

Näsiä tappaa vaikka suden!

Houkuttelevan punaiset ja suurina ryppäinä kasvavat näsiän marjat suorastaan tyrkyttävät itseään. Marjat ovat kuitenkin hyvin vaarallisia; jo parin marjan syöminen voi saada lapsen sairaalakuntoon – ja 6 marjaa tappaa.

Aikuiselle 10–15 marjan myrkyt käyvät kohtaloksi. Jo pelkästään marjan kuoren myrkyt voivat aiheuttaa allergisia oireita. Kasvin kuoren ja marjojen hartsimainen metsereiini on todellakin tappavaa.

Näsiää on syytä varoa myrkyllisyytensä vuoksi

<p data-block-key="z8kgd">Näsiän punaiset, mutta myrkylliset marjat. Kuva: E. Ylikoski</p>
Näsiän punaiset, mutta myrkylliset marjat. Kuva: E. Ylikoski

Ruotsalainen C.F. Nyman kirjoitti vuonna 1868 näsiästä: "Jo vanhastaan tiedetään, että kuusi marjaa tappaa suden tai ainakin koiran".

Vanha kansa onkin käyttänyt näsiän marjoja petojen myrkyttämiseen; muutama marja raadon sisällä vei voiton pahemmastakin pedosta.

Näsiää, kuten muitakin myrkkykasveja, on käytetty hyödyksi pieninä annoksina. Yhden marjan pitäminen hampaankolossa riitti taltuttamaan hammassäryn ja näsiän kuori oli pitkään arvostettua apteekkitavaraa.

Vielä 1900-luvun alkupuolella näsiän marjoja käytettiin myös lapsilla riisitaudin, toisin sanoen D-vitamiinin puutostaudin ehkäisyyn. Melko riskialtis lääkitys!

Tiesitkö? Linnut ovat kuitenkin hyvin persoja näsiän marjoille, eikä metsereiini vaikutakaan niihin mitenkään haitallisesti.

Ohje

Ohje

Lue lisää näsiästä

Lisätietoa näsiästä voit lukea Puutarha.netin Kasvikortistosta
- ja myös Keskustelupalstalta löytyy juttua näsiästä!

Kasvillisuus
kasvit
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20228_79377.jpg
Miksi särkyneensydämen kukka on valkoinen? Asiantuntija vastaa
Ostin tänä vuonna särkyneen sydämen juuripaakun. Kasvi on lähtenyt hyvin kasvuun ruukussa, olen esikasvattanut sen sisällä ja taimi on vielä hyvin pieni. Kasvi tehnyt ensimmäisen kukkansa, joka valkoinen. Muuttaako kukka väriä kasvaessaan? Ostamani pitäisi olla puna-valkoinen. Pitääkö kukka leikata pois, jotta taimen kasvu ei hidastu? Pitääkö kasvia muulloin leikata paitsi lakastuneet lehdet keväällä? Ihastuin kasviin ja päätin ensimmäistä kertaa kokeilla kasvattaa kasvia parvekkeella, Joten kokemusta ei vielä kasvista ole.Miten tulisi toimia jos ostettu taimi/juuripaakku väärä? Kasviahan ei voi palauttaa, jos se on jo istutettu? Valkoinen on Dicentra spectabilis ´Alba´ ja puna-valkoinen Dicentra spectabilis (joka luki paketissa), onkohan minulle tullut väärä lajike? Otan myös mielelläni vastaan muita hoito ohjeita.
20237_68953.jpg
Syyskesä on superfoodien kypsymisen aikaa!
Termi superfood on varmasti monelle tuttu. Tuo sanahan vilahtaa tuon tuosta lehtien sivuilla ja kokkiohjelmissa. Erityisesti suomalainen superfood tuntuu olevan arvostettua. Mutta mitä sitten on superfood?
20217_71554.jpg
Onko käävän valtaama puu vaarassa lahota nopeasti?
Kääpä on vanhentunut, mutta yleisesti käytössä oleva nimitys sienisuvuista, joiden rihmasto kasvaa puun (tai maan sisässä) ja itiöemä on näkyvissä puun pinnassa. Kääpä on hajottaja, monen muun sienilajin tapaan. Käävät siis muuttavat kuolleen eloperäisen puumassan epäorgaaniseen muotoon. Käävät kasvavat usein puun rungossa loisena ja elävissä puissa lahottavat hitaasti puuta.
20226_78810.jpg
10 vinkkiä kesäpuutarhan kasteluun ja hyvinvointiin
Heinäkuussa lämpötila, auringon säteilymäärä ja tuulet kuivattavat kasveja. Hyvä kastelu ja lannoitus varmistavat sen, että satoa saadaan vihannesmaalta ja kukinta on runsasta loppukesän kukkijoillakin.
20204_64414.jpg
Voiko havupuita leikata? Puutarha-asiantuntija vastaa
Havupuita ei juurikaan tarvitse leikata. Tietenkin otetaan pois kuivuneet oksat ja kuolleet oksat, jos sellaisia siellä on. Täytyy myös muistaa, että joskus joitakin oksia havupuista saattaa kääntyä katteen joukkoon tai maan alle. Sellaiset tietenkin poistetaan, koska ne eivät enää kunnolla kasva.Muuten havupuita enemmänkin muotoillaan. Esimerkiksi marjakuusia tai pallotuijia ja tämän tyyppisiä kasveja, jotka kestävät hyvin leikkaamista ja muotoilemista. Ne pidetään kauniissa muodossa pensasleikkureilla tai pensassaksilla ja hillitään vähän sitä kasvua.Havut eivät toivu alasleikkaamisesta, eli sitä ei kannata tehdä. Ei kannata yrittää kasvattaa havukasvia uudestaan sieltä juuristosta, se ei onnistu, vaan mieluummin mennään puutarhakauppaan ja ostetaan uusi taimi.
20224_77902.jpg
Särkynytsydän: muuttaako kukka väriä kasvaessaan? Asiantuntija vastaa
Ostin tänä vuonna särkyneensydämen juuripaakun. Kasvi on lähtenyt hyvin kasvuun ruukussa. Olen esikasvattanut sen sisällä, taimi on vielä hyvin pieni. Kasvi on tehnyt ensimmäisen kukkansa, joka on valkoinen. Muuttaako kukka väriä kasvaessaan? Ostamani pitäisi olla puna-valkoinen. Valkoinen särkynytsydän on Dicentra spectabilis ´Alba´ ja puna-valkoinen Dicentra spectabilis (joka luki paketissa), onkohan minulle tullut väärä lajike?Pitääkö kukka leikata pois, jotta taimen kasvu ei hidastu? Entä pitääkö kasvia muulloin leikata paitsi lakastuneet lehdet keväällä?Ihastuin kasviin, ja päätin ensimmäistä kertaa kokeilla kasvattaa kasvia parvekkeella, Joten kokemusta ei vielä kasvista ole.Miten tulisi toimia jos ostettu taimi/juuripaakku väärä? Kasviahan ei voi palauttaa jos se on jo istutettu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton