• Etusivu
  • Hoitotyöt

Talvi ja liukkaus lisäävät kaatumisen riskiä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.12.2021
202112_73976.jpg

Kuva: Shutterstock

Kaatumisia tapahtuu ympäri vuoden, mutta alkutalven liukkaus usein yllättää ja lisää kaatumisen riskiä. Onneksi usein muksahduksesta selviää säikähdyksellä ja mahdollisesti pienillä mustelmilla. Pahimmillaan kaatuminen voi kuitenkin aiheuttaa kovaa kipua ja vaatia pitkää hoitoa sekä kuntoutusta. Aina leikkaukseltakaan ei vältytä.

Etenkin ikäihmiselle kaatuminen voi olla hyvin vakavaa ja aiheuttaa vammoja, jotka vaativat pitkää sairaalahoitoa. Vuonna 2020 Siun soten alueella kaatumisiin liittyviä sairaanhoitoa vaativia tapauksia oli hieman yli 1800 potilaalla. Tapauksista 72 prosenttia oli yli 65-vuotiailla.

Siun sotessa hoidetaan vuosittain kesimäärin 220 yli 50-vuotiasta lonkkamurtumapotilasta. Kaatumisen riskit eivät aina kuitenkaan liity ulkoiluun ja liukkauteen. Etenkin ikäihmisillä suuri osa kaatumisista tapahtuu kotona sisätiloissa liikkuessa tai matalta tasolta pudotessa.

– Kun ikäihminen kaatuu ja saa lonkkamurtuman, aiheuttaa se aina sairaalahoitojakson. Murtuma korjataan leikkauksella. Murtumatyypistä ja leikkaustekniikasta riippuu, miten nopeasti ikäihminen pääsee jälleen liikkumaan ja varaamaan lonkalleen, Pohjois-Karjalan alueellinen kaatumisten ehkäisyn (AKE) -työryhmän puheenjohtaja ja Siun soten ikäihmisten palvelujen palvelujohtaja Hannele Komu kertoo.

Lonkkaleikkauksen jälkeen tarvitaan kuntoutusta

Siun sotessa tapaturman aiheuttaman lonkkaleikkauksen jälkeen jatkohoito ja -kuntoutus tapahtuvat ensisijaisesti Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa. Hoitojaksot ovat yleensä alle kolme viikkoa. Jos ikäihminen tarvitsee pidempää kuntoutusjaksoa, tapahtuu se terveyskeskussairaalassa.

Siun sotessa on kehitetty lonkkamurtumien hoitoprosessia moniammatillisesti vuodesta 2017 lähtien. Kehittämistyössä ovat olleet mukana kaikki potilaan hoitoon osallistuvat tahot aina ensihoidosta kotiuttamistyötä tekeviin asti. Hoitoprosessin avulla lonkkamurtumien hoitoaikoja on pystytty lyhentämään merkittävästi. Hoidossa kiinnitetään huomioita myös kaatumisen syihin, kuten oheissairauksiin, lääkehoitoon ja asumisolosuhteisiin.

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Leikkauksen ja hoitojakson jälkeen tarvitaan vielä kuntoutusta ja kuntoutumista. Ikäihmisillä kuntoutuminen ei aina välttämättä tapahdu optimaalisesti kuin toivottaisiin.

– Kuntoutumiseen vaikuttaa ennen kaikkea se, miten potilas on selvinnyt ennen murtumaa jokapäiväisistä toiminnoista, onko hän toiminut itsenäisesti vai autettuna. Lisäksi kuntoutumiseen vaikuttavat oheissairaudet, fyysinen kunto, ravitsemustila sekä kyky vastaanottaa ja toteuttaa annettua ohjausta, Siun soten geriatrian ylilääkäri Pentti Saarinki sanoo.

– Varhainen liikkeelle lähteminen pienin askelein, tarvittaessa apuvälineen tai toisen henkilön tukemana, nopeuttaa kävelykyvyn palautumista. Ikääntyneen kuntoutumista edistetään riittävällä kivunhoidolla, muiden sairauksien hyvällä hoidolla sekä kannustamisella. Tavoitteellinen kotiutuminen tarvittaessa läheisten, kotihoidon ja kotikuntoutuksen tuella nopeuttaa toimintakyvyn palautumista ja entisiin askareisiin palaamista, Siun soten terapiapalveluiden palvelupäällikkö Ritva Mönkkönen kertoo.

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Nastat auttavat pysymään pystyssä

Vaikka valtaosa kaatumisista tapahtuu ikääntyneille, näkyy Siun soten päivystyksessä myös nuoria kaatumispotilaita. Liukas tienpinta ei katso ikää. Nastat ovatkin tarpeen liukkailla keleillä niin autossa, pyörässä kuin jaloissa.

– Auton alle moni muistaa vaihtaa nastarenkaat talven tullessa. Pyörän renkaat sen sijaan jää kovin monelta päivittämättä keliin sopivaksi. Nastat toimivat kuitenkin pyörässä samaan tapaan kuin autossa. Ilman nastoja kumirengas lähtee helposti luisumaan. Sama pätee myös jalkoihin, nastat on hyvä olla myös kengän pohjissa liukkaalla kelillä, Komu kannustaa.

Liukkauden lisäksi liikkujien on hyvä muistaa kiinnittää huomiota näkymiseen. Pimeässä ilman valoja ja heijastimia kulkevat saattavat aiheuttaa vaaraa sekä itselleen että muille liikkujille. Pimeässä liikkuessa on varmistettava, että muut liikkujat näkevät toisensa.

– Jalankulkijan pitää huolehtia näkymisestä kunnollisilla heijastimilla. Erittäin hyvin liikenteessä näkyvät esimerkiksi heijastinliivit ja -valjaat. Pyörässä puolestaan pitää olla valot, edessä kirkas ja takana punainen, Komu muistuttaa.

Lähde: Siun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, tiedote 23.11.2021

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20174_48987.jpg
Pakkaskevät on armoton kasveille
Pääsiäisen jälkeenkin sää jatkuu usein lähes talvisena. Kylmä kevät altistaa monet kasvit pakkasvaurioille. Älä siis kiirehdi kukkapenkin siivouksessa tai nurmikon haravoinnissa. Vielä ehdit myös leikata pensaita. Mutta nyt on viimeinen hetki pelastaa tuijat ja alppiruusut ruskettumiselta; onhan kevätsuojaus kunnossa?
20084_10002.jpg
Valokate kesäkeittiöön
Valitsemalla katokseesi valokatteen, voit nauttia kesäillasta ulkona grillaten vaikka sadekuuro yllättäisi! Valokate suojaa sateelta, mutta päästää valonsäteet sisään aurinkoisella säällä. Fastlock Uni on täysin tiivis ja kaunis katevaihtoehto kaikenlaisiin piharakennuksiin kuten autokatokseen, huvimajaan tai grillikatokseen - kotipihaan tai mökille.
20234_81553.jpg
Viikon kysymys: Miten saisin tuija-aidan tuuheammaksi?
Naapurin ja meidän tonttimme välissä on tuija-aita, joka nyt on parikymmentä vuotta vanha. Korkeus noin kuusi metriä. Lajikkeesta ei ole tietoa. Aita on nyt hyvin harva alhaalta. Saako sitä jollain keinolla tuuheutumaan?
20225_78146.jpg
Ruusun kiulukat terveysmarmeladiksi
Vuosittain jää melkoiset terveyspommit käytämättä, kun ruusujen kiulukat eli ruusunmarjat jäävät kuivettumaan pensaisiin. Marjat kannattaa kerätä talteen ja valmistaa niistä vaikka omenoiden kanssa hyvää ja erittäin C-vitamiinipitoista marmeladia.
20237_82661.jpg
Isotähtiputken lehdet reikäisiä ja ruskeita? Asiantuntija vastaa
Isotähtiputken lehtiin ilmestyi alkuun ruskeita/kellertäviä läikkiä. Nyt niissä on pieniä reikiä, osa lehdistä on syöty ihan pitsimäisiksi. Myös osa kukinnoista ruskistunut heti kukinnan alkuvaiheessa ja kukinnot kuivuvat pois ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Yritin etsiä tuholaisia, mutta en löydä mitään. Joku näitä kasveja selvästi myös syö... Mitähän hoitoa kannattaisi lähteä kokeilemaan?
20214_69882.jpg
Mitä löytyy 10-vuotiaan toivepihasta?
Luonnonläheinen kalastajan piha on täynnä monenlaisia tarkkaan harkittuja osa-alueita. Tärkeimpänä kuitenkin kalapaja, jossa voisi puuhastella. Toivepihassa on myös trampoliini, poreamme (jossa voisi uitella myös vieheitä), grilli ja saunakota. Omasta kasvimaasta saisi herkullista syötävää ja tunnelmaa toisivat erilaiset puut ja kuntta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton