Onko kukaan kasvattanut siemenestä tällaista kaunista kasvia.
Nimi on siis Convolvulus sabatius (syn.C.mauritanicus). Suomenkielistä nimeä en tiedä.
Tiedän, että Helsingin kaupunki kasvatti tätä runsaasti kukkivaa kasvia 1980-90 -lukujen taitteessa, mutta nyt sitä ei ole näkynyt.
Sitä kasvoi upeasti niinkin keskeisellä paikalla kuin Vanhan ylioppilastalon edessä. Hesarikin kirjoitti niistä.
Kasvi on riippuva ja kukat ovat sinisen voittoisia. Niitä on niin runsaasti, että tähänkin kasviin sopii se cascade-efekti.
Chilternillä sitä olisi myynnissä.
Kukaan ei ilmeisesti ole kokeillut tätä kasvia?
Olenkohan sitten se ensimmäinen, vaikea on uskoa asia todeksi.
Kesäkukka, suomeksi se on riippakierto.
Minulla oli sensijaan kilpikierto (Menispermum canadense), olin napannut sen jostain - en muista enää mistä. Se muuttui maanvaivaksi yhdessä penkissä ja yritin repiä sitä pois ja AINA se vain keväällä työnsi uutta versoa vierestä. Jäi vanhaan pihaan ja epäilenpä, että se elää ja voi hyvin. Toivottavasti tuo sinun kuvaamasi ei ole yhtä aggressiivinen, onhan se eri sukukin, vaikka suomenkiel. nimet muistuttavat toisiaan.
Kiitos Klematis. Enpä olisi uskonut, että lapselle löytyy suomalainen nimikin. Se kyllä muistuttaa "kiertoja" hyvinkin, mutta on minusta huomattavasti runsaskukkaisempi. Aion kasvattaa sitä amppelissa, joten siitä se ei varmaan innostu karkaamaan. Mahdollisesti maahan putoavat siemenet voisivat ehkä muodostua riesaksi, mutta ehkä se voi olla samaa tyyppiä kuin yksivuotiset kirjokierrot (C. tricolor). Niistähän ei tule ongelmaa. Ainakin siemenet olivat melko kalliita siihen nähden, että niitä oli vähän. Jos se olisi riehakas leviämään, voisi hinta olla edullisempi. Mutta tämä on vaan sellaista päättelyä...
Minä en viime vuonna saanut riippakierron siemeniä (Chilterniltä nekin) itämään, vaikka muut Convolvulus- ja Ipomoea -sukuiset on olleet helppoja. Voi olla, että kylvösten hoito ei ollut kovin tehokasta, ehkä pääsivät kuivumaan välillä tai jotain. Taitaa mulla olla jossain vielä pari siementä jäljellä, täytyy yrittää uudelleen Minustakin se on kaunis kasvi.
En muuten usko, että noiden (meillä) yksivuotisten kiertojen kanssa tulee ongelmia, veikkaan (mutta en tiedä varmasti) että siemenet ei selviä talvesta maassa.
Osaisikos joku muuten selvittää päivänsinen (Ipomoea tricolor) ja aitoelämänlangan (Pharbitis purpurea, Ipomoea purpurea) eron - ne näyttää kuvissa samanlaisilta ja molemmista on eri värisiä lajikkeita.
Täältä pesee. Jane Taylorin kirjassa Creative planting with climbers kerrotaan: The morning glories, species of Ipomoea, are tropical plants......The one with clear turquoise flowers is I. tricolor 'Heavenly blue'.
The common morning glory, I. purpurea, is a hardier plant than the last two, and bears many purple flowers in summer. White, pink, magneta and violet forms are also known.....
Sitten mainitaan I. learii (I.acuminata, Pharbitis learii) ja myös näin sanotaan: The moonflower has been renamed Calonyction aculeatum (formerly Ipomoea bonanox)....
Myös näin: I coccinea (Quamoclit coccinea) ja I.quamoclit (Quamoclit pennata).....
Tässä kirjassa ei siis I. purpurean kohdalla mainittu nimestä Pharbitis purpurea, kun taas se suku löytyi tuon I.leariin kohdalta.
Olisiko kyseessä monet uudelleennimeämiset ja kaksoiskäyttö, jotka tuntuvat sotkevan.
Etsiessäni tuota kysymääsi pläräsin yhdestä kirjasta vahingossa esiin maanpeitekasvin, joka jäi vanhaan pihaani ja jonka haluaisin saada, mutta en ole pitkiin aikoihin nähnyt sitä missään ja se on Sagina subulata. Se on vaatimaton pieni matala mattomainen kasvi; evergreenit lehdet, pienet valkoiset kukat. Mulla se oli kivien rakosissa. Jos jollakulla on, niin olisin kiinnostunut..
Juu, uudelleennimeämisiä riittää noissa kiertokasveissa. Missään muualla kuin suomalaisissa lähteissä en muuten ole vielä nähnyt aitoelämänlangasta käytettävän nimeä Pharbitis purpurea, vaan aina Ipomoea purpurea. Mutta tuo että purpurea on kestävämpi kuin tricolor oli hyvä tieto - päivänsini taitaa olla enemmänkin kuistin tai hyvin lämpimän paikan kasvi. Havittelen nyt itselleni lajiketta 'Knowleans Black', joka yhdessä luettelossa on I tricolor ja toisessa I. purpurea. Netistä löysin tämmöiset hienot Morning_Glory-sivut, mutta en ole vielä ehtinyt tutustua tekstiin, vain kuvia katselin.
Yritin eilisiltana katsoa omista kirjoitani tuota eroavuutta, mutta aitoelämänlanka ja päivänsini käsiteltiin aina yhdessä. Mitään kasvien eroavuudesta ei kirjoissa mainittu.
Minulla oli eiliseen saakka käsitys, että aitoelämänlanka olisi monivuotinen. Yksivuotiseksi se kirjoissa kuitenkin mainittiin, joten oppia ikä kaikki.
Onko tämä riippakierto sama kuin päivänsini? Näyttää ainakin siltä.
Sori, en ollut huomannut että Hannele antoikin jo vastauksen.
Kuinka syvän kasvualustan päivänsini vaatii? Riittäiskö sille kukkalaatikko, jossa on multaa noin 20-25 cm?
Torppari,
olen kasvattanut päivänsineä parvekelaatikossa (multatila n.10-15cm korkea). Osa kiipesi verkkoseinää ylös noin 1-1,5m korkeuteen, osa roikkui ulkopuolelle alaspäin. Kanankakkarakeita laitoin multaan istutuksen yhteydessä. Kukki komeasti!
Samoin olen kasvattanut valkoista "elämänlankaa" (jota ainakin Helsingin Tapanilan puutarhat on pullollaan). Keräsin keväällä juurenpätkiä, istutin laatikkoon ja hieno, kukkiva näkösuoja kasvoi nopeasti. Meni muuten talvenkin yli isommassa parvekelaatikossa.