Tilasin mielenkiinnosta ko. kasvin eli elefanttiheinän (Mischantus sinesis).
Kylvöohjeena oli laatikkoon ulos. Istutus kasvupaikkaan seuraavana syksynä tai sitä seuraavana vuonna. Olen kuullut myös ettei ko. kasvi talvehdi Suomessa, vyöhyke jolla asun on V.
Ristiriitaa kasvin kasvattamisessa nyt sitten onkin, että laitanko taimet syksyllä lopulliselle kasvupaikalle vai annanko taimien kasvaa laatikossa ja säilytän ne talven yli varastossa ja laitan ne vasta seuraavana kesänä kasvupaikalle? Kertokaa jos tiedätte, sillä itse en todellakaan tiedä. Kertokaa myös muutkin hyödylliset tiedot elefanttiheinän kasvattamisesta ja hoidosta mikäli tiedätte.
Kiitos etukäteen...
No elefanttiheinän pitäisi hyvällä tuurilla talvehtia eteläsuomessa, mutta noin pohjoisessa se tosiaankin pitää viedä sisälle talveksi tai suojata ainakin hyvin. Tosin lumisuojan tuomasta hyödystä en osaa sanoa mitään. Ehkä parasta olisi istuttaa ne vasta seuraavana keväänä ulos, jos haluaa suojata niitä.
Mammuttiheinä olis paljon kestävämpi.
Parinviikon päästä nähdään miten on käynyt minun efelanttiheinälle, en edes peitellyt mitenkään, mutta onneksi on ollut luminen talvi.
Millainen on elefanttiheinä?? Onko se sellainen korkea heinä ja voisiko sitä kasvattaa ruukussa ja talvettaa kellarissa? Löytyykö valokuvia?
No tässä taas sellainen kasvi, jonka kasvattamisesta on lukuisia kuulopuheita, nimenomaan sen vaikeudesta, muttei oikeasti mitään kokemuksia. Ensinnäkin Miscanthus sinensis on hyvin laajalla alueella Itä-Aasiassa kasvava laji, eli alkuperiä on lukuisia. Toisekseen puuttuvat kunnon talvenkestävyyskokeet tästä maasta, joten pitää nojautua taas kerran Swedoniaan...ruotsalaiset eivät puhu niinkään talvenarkuudesta, vaan lajin liian myöhäisestä kukinnasta, joka tietenkin rajoittaa koristekäyttöä. On kuitenkin viljelyssä esim. saksalaisia kantoja ja Tor Nitzeliuksen Japanista Ruotsiin kotiuttama 'Nishidake', joka kukki viime
kesänä aiemmin kuin M. sacchariflorus.
Kunhan maa ei ole likomärkää ja tiivistä savea luulisi lajin olevan ihan kestävä, mutta aika näyttää. Itselläni ovat sortit 'Giganteus' tms ja 'Gracillimus'. Päijät-Hämeessä on eräällä golf-kentällä nyt ekaa talveaan myös 'Nishidakea'.