Haluaisin isohkon kuusehavupallon johon laittaisin sitten valotkin kimmeltämään jouluiltojen iloksi, mutta ongelmanani onkin miten sen rakennan. Sen pitäisi kestää tuulta ja lumipyryä vetoisella kuistillani. Kanaverkkoa ja kuumaliimapyssy löytyy - olisiko niistä apua?
En ole itse tehnyt, mutta sain viime jouluna sellaisen joulunajan tuliaisena. Pallossa oli pohjana pyöreä oasis -sieni, joka oli pistelty täyteen noin kymmensenttisiä männynoksien latvoja. Sitä ennen palloon oli ympäri kiertämällä kiinnitetty naru, josta sen sai roikkumaan.
Tekijä oli sitä mieltä, että männynoksista saa näyttävämmän ja tuuheamman vähemmällä materiaalilla ja myös vaivalla.
näkymättömämmän ripustusnarun saa niin että työntää pallon läpi alapuolelta u:n muotoisen rautalangan, eli pujottaa kummatkin päät pallon läpi. sitten ankkuroi sen laittamalla sienen ja langan väliin tukevan oksan. (helpompi olisi piirtää se...)
No,jo vain 'hoksasin' iliman piirrostakin miten hyvästä vinkistä oli kyse! Ja Oasis-palloahan voisi tuke kanaverkolla, muuten luulen sen hajoavan ainakin kuusenhavujen kanssa. Kiitokset molemmille tasapuolisesti.:-))
Kanaverkkoa oli ainakin saamassani pallossa. Ja alla oasista, sellaista kasteltavaa. Pallo kesti mahtavasti kevääseen saakka. Jonkinlaista tuulensuojaa se tarvitsee, koska kovin rajua menoa päin seiniä se ei kestä. Pienien tuikkuvalojen kanssa se oli niin kaunis.
Jos laitat pallon esim. räystääseen roikkumaan,
tuuli todella riepottelee sitä ympäriinsä.
Laita pallon alapuolelta rautalangasta näkymätön
siima maahan saakka, ja ankkuroi se vaikkapa kiven
avulla maahan kiinni. Pallo pysyy paremmin paikallaan, kivihän jäätyy maahan tukevasti ensimmäisten pakkasten jälkeen.
Jo vain ja aina paranee! Kuivaan oasis-palloonhan minä havuni olisin tökkinyt, mutta nythän saan käytettyä vihreät 'tiiliskiveni' kanaverkon sisustana. Kuistin kaariinhan minä palloni meinaan ripustaa ja siinähän tuulee kuin ois jatkuva läpiveto. Ankkuroidaan ne! Kiitos.
Omat kykyni eivät uskoakseni riitä kanaverkon muotoiluun palloksi.
Ajattelin kokeilla styrox-palloa. Sitä ei tosin voi kastella, mutta kestävämpi se ilmeisesti on kuin oasis-sieni. Vai onko jollakin tämän mallin suhteen epäonnistuneita kokemuksia?
Minä tein viime syksynä styroks-palloon reiät ja tökin männynoksia somisteeksi. Innoissani jätin oksat liian pitkiksi = pallo oli liian painava ja hajosi kun ripustin laitostani kattokoukkuun. Oksat olivat varmaankin myös liian tiheässä.
Ostin torilta valmiin havupallon jonka styroks-pallon ovelasti säästin ja aion nyt tänä syksynä käyttää uudestaan. Pallossa on reiät valmiina joten käyttämällä n. 10 cm:n mittaisia oksanpätkiä kuvittelen saavani aikaiseksi toimivan laitoksen.
Tarinan opetus on että oksanpätkät saavat olla tosi lyhyitä ja kannattaa tarkkailla pallon painoa ettei käy niinkuin minulle.
Minä käytän havupallon pohjana kuivaa oasis palloa. Jos teen palloista suuria, silloin laitan oasispallon päälle vielä kanaverkon, ettei pallo hajoaisi havujen painosta. Minulla alkaakin taas havupallo/kranssi sesonki, kun "valmistan niitä näin syksyllä työkseni". Puoukan varvuistakin tulee ihan hyvännäköisiä palloja. Ja voihan siihen havupalloon käyttää useampaakin eri havumateriaalia. Esim. männyn joukkoon hieman katajaa...
Hei Kesäkukka,en itse ole koskaan tehnyt havupalloa, aikomus on kyllä.
Olen säästänyt saamani ja purkamani oasispallot tähän tarkoitukseen.
Pallot on kyllä niin reikäisiä mutta tuo kanaverkko juttu on poikaa.Siis miten siitä saisi pyöreän?
Toimisikohan siten että leikkaisi kaksi pätkää verkkoa,kiertäisi ristiin pallon ympäri.
Sivuleikkureilla liiat pois ja tongeilla nipistäisi yhteen,rautalankaa avuksi jos ei muuten onnistuisi.
Onko ihan kuolleena syntynyt idea?Täytyy ainakin kokeilla ennenkuin pyytää miestä apuun.
Onko teillä kaikilla oma metsä vai mistä te niitä havuja haette? Ei ne ainakaan mihinkään jokamiehenoikeuteen kuulu...Ei taida muuten puolukanvarvut, sammalet ja jäkälätkään olla noin vain poimittavia jos nyt tarkkoja ollaan.
Sama kysymys havuista! Tätä kysyin jo aiemmin syksyllä Talvisuojauskeskustelussa, jossa Ulla tänään kertoo suojaavansa matalia havuja havuilla. MISTÄ MISTÄ?
Kiitos pikaisista vastauksista. Ensimmäisten harjoittelupallojen ei tosiaankaan tarvitse olla suuria. Voihan niitä tehdä yhden tilalta useita pienempiä ja siis jopa eri luonnon materiaaleista.
Varmasti ovat yhtä sieviä.
Kanaverkosta vielä. Ilmeisesti se on vain yleisnimi kaikille rautakaupan verkkorullille. Katiskaverkkokin on mielestäni helpompaa muotoilla ja sitäkin on useita silmäkokoja.
Arkarteluliikkeissä voisi olla myös hieman kevyempää verkkomateriaalia, jota voisi sitten joskus ryhtyä käyttämään kun haluaa jotain suurempaa.
Täällä maalla ei havujen saannissa ole erityisiä ongelmia, aina jossakin sen verran harvennuksia tehdään, että havut köynnökseen, palloon, talvisuojaukseen ja rapun eteen on löytynyt. Oma suureellisesti takametäksi kutsumamme tuhannen neliön alue tuottaa kyllä nuoria pihlajanrunkoja ihan kiitettävät määrät, niitä käytän kesällä tukikeppeinä köynnöksille ja näin syksyllä teen niistä harvan "kodan" rodojen ja pienten havupuiden ympärille. Mutta havut siis on haettu aina jostain päin hakkualueilta, naapurikylistäkin ellei omasta löydy. Luvan kanssa tietysti, ja vastaus on aina ollut "ota ihan niin paljon kuin haluat".
Tarvitsisiko joku Porista havuja? Odotan männylle ja kuuselle kaatajaa lähiviikkoina.
Kaipa se kanaverkko on yleisnimi sillä se verkko mitä minä olen käyttänyt ja rautakaupasta hankkinut, muotoutuu lähes mihin muotoon tahansa ja muotoillut olenkin, käyttäessäni sitä turve/hiekka/sementti ruukkujeni tukena.
Meilläpäin tämä uudisrakentaminen on niin voimakasta, että havupallojen rakennusmateriaalista ei ole pulaa ja metsätyömaita on tuon tuostakin lähistöllä. Puolukan varpujen taittaminen onkin sitten toinen juttu... taitaa mennä pilkkuhommiksi:-I
Jos joku asuu täällä Tuusula-Vantaa rajalla päin ja tietää missä on metsäntutkimuslaitoksen metsät niin sieltä saa yleensä ottaa kaadetuista!puista havuja. Siellä on niitä melkein aina.
Kiitos havuvastauksista! Eli meidän ongelma on se että olemme vain vapaa-aikamaalaisia, vasta viidettä vuotta paratiisissamme, emme tunne ympäristön väestöä emmekä tiedä kenelle mahdollisesti näkemämme hakkuualue kuuluu. Lähinaapurin tietysti tunnemme mutta en oikein osaisi selittää missä hakkuualue on, jos häneltä kysyisinkin. Emmekä niitä kauheasti edes ole nähneetkään. Täytynee keksiä muuta; oivia vinkkejä olenkin saanut talvisuojauskeskustelussa. Ostin suojausturvetta tätä talvea varten.
Nanna, meilläkin kasvoi tukikeppipensas! Raivasin sen poispoikkeen kun en tykännyt (suoria oksattomia piiskoja) ja oli villiintynytkin turhan isolle alalle (juurivesoja kaameasti). Sain siitä tosi läjän tukikeppejä - onneksi sen verran oli aloittelijallakin älyä että otin ne talteen ympäristön naurupaineista välittämättä! Olen sen jälkeen yrittänyt kirjoista katsella mikä pensas olisi ollut kyseessä mutta en enää varmaan tunnista sitä.
Havut, sammaleet, varvut ja jäkälät eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin. Jos itsellä ei ole metsää, kannattaa kysyä metsänomistajan lupa. Yleensä he kyllä antavat materiaalin keruuseen luvan, jos nyt ei aivan koko metsää ole mukaansa ottamassa!
Hyvä 'tukikeppipensas' on koripaju. Keväisen rajun alasleikkauksen ansiosta se kasvattaa suorat oksattomat tukikepit syksyyn mennessä ja keväällä taas poimin keppisadon...
Vinkki nuukille havupallon tekijöille; pallona voi käyttää greippiä ! Kestää kuulemma hyvin, pakkasen tullessa havut jäätyvät kiinni. Tätä aion kokeilla.
Hei! Minä kävin tänään Tiimarissa ostamassa styrox-palloja tähän projektiin. Ne ovat kuitenkin onttoja palloja, enkä tiedä vielä kuoren paksuutta. Umpinaisia palloja ei ollut.
Viikon kuluttua lähden maalle ja sen jälkeen askartelen tuon havupallon. Kerron sitten, kuinka se onnistuu ontolla Styrox-pallolla. Ainakin havujen ei tule ylittää tuota Ullan mainitsemaa kymmentä senttiä.
Grape juttu oli minulle päivän piristys ja eiku kaupan sekundahedelmien kimppuun ja säästän vielä vähän;-)
En ole itse tehnyt havupalloja muuhun kuin oasis sieneen pyöreään, mutta eräs tuttuni kerää kaiken vuoden aikana tulevan styroks materiaalin talteen ja sitten hän pilkkoo ne pieniksi paloiksi ja ruskean leveän teipin avulla tekee niistä palloja johon laittelee sitten kuusen oksat tai männyn oksat.
ihmettelitte viesteissänne, että miten sen kanaverkon saa pyöreäksi. Ei sitä ihan pyöreäksi tarvi saadakkaan, eihän sitä kukaan sieltä sisältä näe minkä näköinen se on kun havut on siinä päällä, mutta saahan sitä muotoiltua minkä pyöreähkän jutun päällä vaan. Esim. polvi, kyynärpää, pallo....
Eikun havupallo intoa ja onnistumisia kaikille!
Kurtturuusu ! Missä missä missä ne Metsäntutkimuslaitoksen metsät on ??? Asun lähellä Tuusulan rajaa ja havuista olisi huutava pula...!
Jos tiedät vanhan Tuusulantien ja Korson liitymän (mätäkivenmäki) niin siitä lähtee molemmin puolin tietä metsäntutkimuslaitoksen metsät.
Ja täällä Saviontien varressa(vantaan puolelta melkein kerava-vantaa rajalla) Keravalle päin on tehty pitkän matkaa linjojen alta puhdistus töitä ja sieltä näkyivät eilenkin keräilevän muutkin havuja,mutta myös minä aion kaataa lähipäivinä pieniä kuusen taimia että jos....
osoitteeni on puupike@saunalahti.fi
Kurtturuusu !!??
Saitko sähköpostia ? Sen käyttö ei nääs ole vahvimpia puoliani ja ei olisi eka kerta kun lähettämäni viesti menee suoraan bittiavaruuteen...
Eli olisin kovin kiinnostunut niistä havuistasi, asunkin vissiin melkein naapurissa, nimittäin Tikkakujalla Saviontien poikkitiellä. Ainakin täytyy käydä viikonloppuna valoisaan aikaan katsomassa sieltä linjojen alta, josko jotain olisi jäljellä.
Sain juuri vinkin mistä Inkoossa on kaadettu kuusia ja havuja saa hakea,asuuko joku meilläpäin?
Viesti tuli perille, otan yhteyttä.En asu ihan siellä asti, minulla vain on hyvä kyläpaikka saviontien toisellapuolella,"mimmin"kanssa kyselemme aina yhdesä puutarhapalstalaisten ohjeita.
Kokemuksia havupallon teosta.
Aiemmin mainitsemani (29.10.99) ontto styrox-pallo osoittautui sittenkin umpinaiseksi. Myyjän kanssa menimme samaan lankaan pallon keveyden hämätessä.
Nyt kerron sitten, miten pallon valmistin ja kuinka se olisi mielestäni pitänyt valmistaa.
Havuiksi valitsin nuoren männyn jäykät vuosikasvaimet, koska ne olivat kaikki suunnilleen yhtä pitkiä. Ajattelin näin saavani täysin pyöreän pallon.
Kun olin tehnyt niillä kolme kierrosta, pallosta tuli yllättävän painava. Säikähdin, että tässä tulee käymään kuten Ullalle kävi ensimmäisen kerran.
Siirryin sitten hentoisiin ja haaraisiin havuihin, jotka osoittautuivat paremmiksi. Ne olivat tuuheampia ja niissä oli jopa käpyjä.
Painoa ehti kertyä noiden jäykkien vuosikasvainten vuoksi niin paljon, että valmistin vain sellaisen puolipallon seinään kiinnitettäväksi.
Täytyy myöntää, että tuo UPM-puolipallo on erittäin tyylikäs ja näyttävä somiste.
Siispä nuorista, kaadetuista männyistä (joiden muoto ei vielä muistuta mäntyä ja oksat ovat alhaalle asti) ei kannata ottaa valmistusmateriaalia. Havuja oli metsäyhtiön harvennushakkuun jälkeen niin paljon, että se jopa haittasi maastossa liikkumista. Pariin vuoteen ei tuollaisilla alueilla voi sienestää ja marjastaa. Tämä kuitenkin kuuluu osana järkevään metsänhoitoon.
Sain naapuriltani männynhavuja eli ne vaan ilmestyivat portaillemme männä iltana.
Palloon niitä oli liian vähän joten laitoin ne amppeliin ulos roikkumaan johon oli jäänyt vielä mullat vanhoista kasveista.
Vettä perään että jäätyisivät pakkasten tullen,näyttää muuten aika kivalta,siihenhän voisi laittaa vaikka pienet valot palamaan saas nähdä.
Ettekö te tänä syksynä lainkaan askartele näitä havupalloja?
Mä teen samanlaisen kuin viime vuonna (vahingossa) eli sellaisen puolipallon. Se kesti hyvin niissä hirmuisissa syysmyrkyissä (kai muistatte) ja vielä keväällä siinä olivat neulaset tallessa. Puolipallo oli kuin lampetti seinällä eikä samanlaista tullut muualla vastaan.
Olikohan muilla millaisia kokemuksia, mm. ne greippiin mieltyneet?
Minä en ole tehnyt vielä yhtään havupalloa tänä syksynä mutta aikeissa on. Tein kyllä pari viikkoa sitten muutaman vastaavan mutta puolukanvarvuista, läpimitaltaan noin 12cm. Niistä tuli tosi kivoja, varsinkin kun pihalta keräämissäni puolukoissa oli pienet kukannuput.
Kannattaa kokeilla.
Tuttavani oli tehnyt kuusenhavupallon oasis-sieneen. Havujen lisäksi hän oli laittanut sinne tänne lyhtykoison "lyhtyjä". Näyttää todella upealta, sillä lyhtykoiso oikein hohtaa tummien havujen keskeltä.
Me tehtiin tänään perhekerhossa havukransseja. Sehän onkin ihan helppo tehdä! Huomenna menen metsään ja haen tarvikkeet, teen niitä ehkä joulutuliaisiksi!
Kävin aamulla Tiimarissa hakemassa 4 styrox-palloa ja aion kokeilla myös noita puolukanvarpupalloja.
Noita havukranssejakin voisi kokeilla. Haudoillekin on havut vielä laittamatta.
Lähden tunnin sisällä maalle ja siellä tuota materiaalia riittää. UPM on taas niin kovasti harvennellut, ettei omalta tontilta tarvise kuusta kaataa.
Kesäkukka, puolukanvarvut ovat niin hentoisia että niihin kannattaa käyttää oasis palloja.
Oasis palloonkin niitä on hiukan hankala painaa, vaikka se on paljon pehmeämpi kuin styrox.
Hentosia varpuja tökkiessä palloon voi olla avuksi, jos ensin jollain pienellä tikulla tekee alustavasti reikää. Ei tietenkään liian isoa, että varpu jää napakasti kiinni, mutta sellaisella suunnilleen varvun paksuisella, mutta jämäkämmällä tikulla.
Niin, tai sitten voi liimata varvun alapäähän rautalankapiikin. On kyllä aika työläs tehdä näin. Esim joihinkin kuivakukkiin laitoin ne langat, kun varsi oli niin haprakka itsessään.
Arvatkaas, olenko askarrellut? Kyllä!
Tuon puolukkavarpu-styroxpallo -ongelman ratkaisin pistimellä/purasimella, mutta samaan kelpaavat vaikkapa sukkapuikot.
Niputin puolukanvarpuja 3-6 oksan puntteihin, kastelin erikeeperissä ja tökkäsin reikiin. Ainoa kenkku juttu oli se, että styroxpallot ovat valkoisia, jolloin piti olla tarkempi. Oassissienet ovat yleensä vihreitä ja ruskeita, jolloin mahdolliset aukot eivät liioin paljastu.
Jälleen kerran mua harmittaa, miksi en ole koskaan kasvatellut ns. kuivakukkia. Tämä asia palaa mieleeni ihan joka syksy. Nyt olisi niin ihanaa koristella paikkoja niillä. Mutta ensi kesä tulee olemaan muutoksen kesä tässä asiassa.
tervehdys havupallot.
mä olen saanut perheenpään tekeen mulle jostain metallista kai rautatangon pätkästä kellon muotoisen noin 50-70cm korkean muotin, jonka ympärillä on kanaverkkoa tms. eli tässä ei tarvita ollenkaan styroksia tms. palloa, johon tökkiä havut, vaan taivutan 10-20cm pitkät kuusen havut verkon reikiin tukevasti kiinni. on kestänyt ihan hyvin tuulessa ja vaikka on todella painava jo rautakehikonkin takia, silti toimii.
sitten vielä valot kieputellaan ympärille ja on oikeen söötti.
toi kanaverkon taivuttelu on ilmeisesti pallonmuotoiseen havujuttuun hankala eli se kai tosiaan tarvii sen sisuspallon johon tökkiä havut.mut taidan kokeilla sitäkin..
havukelloon riittää tosi hyvin pelkkä muotoiltu verkko.
Minäkin mietin sitä valkoista styroksia. Voisiko sen jotenkin värjätä tai onko jotain muuta konsti kolmosta? En ole kovin sorminäppärä enkä koskaan aiemmin askarrellut joulukranssia, joka tässä meikäläisellä on suunnitteilla.
Entäpä jos siihen styroxpallon pinnalle laittaisi vaikka vihreää tai ruskeaa kreppipaperia? Vai meneekö sörkkimiseksi? Voisikohan sen maalata spraymaalilla vai sulaako???
Ainakin sen pallon voi maalata peittävillä askarteluväreillä (olikohan mm. Decor tjsp.), joita saa mm. Sinooperista ja taisi olla Tiimarissakin. Eikä sitten haittaa, vaikka olisi kosteassakin (tuo paperi ei oikein märästä tykkää).
Siis peittävää askarteluväriä, kiitti vinkistä! Viikonloppuna alkaa väkerrys ja saa nähdä mitä syntyy!
Metsänpeikko ja muut! Mä olen nyt kahtena syksynä väsännyt ne havupallot ja niissä se valkoinen pallo ei oikeastaan näy ollenkaan. Hennommat materiaalit vaativat enemmän huolellisuutta.
Jos se sattuisi pilkottamaan jostakin, niin kohtahan sitä voisi luulla lumeksi. Siis ongelma poistuisi ajallaan.
Styroksia voi maalata ja olen oppinut sen, että maailmassa on yllättävän paljon materiaalia, jonka värin voi maalein vaihtaa.
Tsemppiä askarteluun!
Havupallo on pop. Jos on mahdollista mennä metsään, niin ottakaa sammalta ,rahka ,karhunsammal tai muu helposti saatavilla oleva ja se lupa on oltava jos ei ite omista mettää. Sitten mänty- kuusi tai puolukka jäkälä ja sammal käy yhtä hyvin sen tekoon. Aloita pyörittämällä sammal palloksi,tiivis.Kanaverkkoa ympärille ja rullaa sitä käsien välisä, tullee tiivis jälleen. Rautakaupasta saa ns. raudoituslankaa tee siitä suht pitkiä pätkiä ja taivuta ne u: n muotoon .Aloita ensin ripustus lenkillä. Ohjeita aiemmissa oppaissa. Sitte vain vieri viereen n.10 cm pituisia oksia tai mitä laitatkaan . Koko pallo täyteen ja vot hyvän näkönen on. P.s käytä ruskeaa oasis sientä ku teette kuivakukista töitä. Kestää ja ei ole ongelmia värin kanssa. Tai laita sammalta, meriheinää alle ;sinooperi ym. liikkeet. Hyviä askartelu hetkiä ja joulun alusta kaikille.
Sain eilen oikein jouluisen mielen, kun tein elämäni ensimmäisen kuusenhavupallon. Voi mikä ihana kuusen tuoksu - se sai ajatukseni todella jouluiseksi!
Tein lisäksi pajunoksista "joulukuusen", jonka ympärille laitoin pienet jouluvalot. Mallia voi katsoa uusimmasta Kotipuutarha-lehdestä. Tosi helppo ja yksinkertainen. Se on ihan tyylikäs valoisallakin, kun rakenne näkyy. Ja pimeällä se hämäsi miehenikin luulemaan, että olin hakenut hänen poissaollessaan oikean joulukuusen ovenpieleen.
Kun en tunne yhtään metsänomistajaa enkä kaupungin metsästä tohdi havuja taittaa ostin valmiin pallon, ja sepä vasta on nätti. Se on tehty männyn, kuusen ja katajanoksista, seassa on myös puolukanvarpuja ja muutama kullanväriseksi maalattu unikon siemenkota.
Havujen hakemisesta.
Itse soitan joka kerta havuja tarvitessani kaupungin/kunnan metsätoimi/vihertoimi-nimikkeen puhelinnumeroon. Löytyy usein helposti puhelinluettelosta. (Myös kaupungin/kunnan vaihteesta yleensä osataan opastaa).
Näiltä herroilta ja rouvilta saa sitten tietoa missäpäin on viimeksi kaadettu kaupungin metsää ja saa siis hakea havuja. Joka kerta on havuja saatu ja kun vielä luvallisia havuja niin ei omatunto pääse kolkuttamaan.
Sitten yksi paikka vielä, joka voisi sopia kuuliaiselle havujentarvitsijalle. Tuli mieleen nuo mökkiteiden varret. Ne puskee ihan riittävästi havupuista mäntyä ja kuusta. Eikä ne ole mitenkään saasteisia kuten isojen teiden pientareet.
Niitä joudutaan jatkuvasti niittämään, eikä niiden toivota edes kasvavan. Varmasti luvan saa, jos soittaa kunnan tekniselle osastolle (tai mikä nimi se missäkin kunnassa on) tienhoitovastaavalle. Sehän on ihan turvallisuuskysymys.