Iso Möökö
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Lapset on nimenneet mun kilpakurpan Möököksi. Kasvusto on iso, Mut se Möökö, odottelee kyllä vielä pölyttämistä. Ehkäpä pääsee huomenna sutinoimaan. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Tässä yleisnäkymä tänään. Edessä loistosalviaa, takana rantakukkaa, sen takana ritarinkannukset. Polun toisella puolen kulmauksessa ovat, edessä loistosalvia ja takana punakärsämöt. Niin ja polun vierustat olivat heucheraa. Täytyy muistaa ottaa ensi vuonna kuva samasta paikasta. Sitten näkee toimiiko yhdistelmä. Iso kivi löytyi pellolta viemäritöiden yhteydessä. Kivi oli syvällä maan alla. Isäntä sen tuohon toi. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Nämä koulin alku kesästä ja rupesin jo pelkäämään, että olenkin kasvatellut rikkaruohoja. Istutin ne kuitenkin penkkiin ja nyt ensimmäinen availee kukintoonsa. Ihana Rantakukka. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Lähikuva yhdestä mustapäivänhatusta. Siemenet ovat hassuellin kukasta saatuja. Erittäin terveen ja vahvan oloisia taimia. Mustapippuria odotetaan innokkaasti. Siirtynee kuitenkin ensi vuoteen. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Punaiset kärsämöt aloittelevat myös kukintaansa. Väleissä on myös mustapäivänhattua pippurina. Ne eivät kyllä tänä vuonna kuki. Saa nähdä sopivatko yhteen. Ja korkeimpana onkin näköjään rikkis. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Loistosalviat kukkivat jo ensimmäisenä kesänä positiivisesti. Näitäkin sain paljon kasvatettua. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Ritarinkannuksen siemenet ovat kotoisin bee`ltä. Osa tekee nyt jo kukkanuppuja. Sinisiä sävyjä odotellessa. + Kommentoi (0 kpl)
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Akileija variegata. Noin 30 siemenestä sain kaksi kirjavaa. + Kommentoi (0 kpl)
Omat siemen kasvatit
perjantai,
24.
heinäkuuta
2009
Aloitetaan pienemmästä. Ihanan pikkuinen purppuraomenapuu. Kokoa kokonaiset kaksi senttiä. Mahtaakohan säilyä talven yli? + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 72kpl, [kt] sivu: 1,2,3,4,5,6,7,8 >> >|] |
|