Tulos pusikon poistosta/ osa 1
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
Ilta-aurinkongon heijastus + Kommentoi (0 kpl)
Pellon risukon poisto / osa 1
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
Innostuin hakettamaan ja pyysin isäntää avuksi. No nyt sitä sitten on. Näkymä lammelle avartui paljon, vaikkakin ei saatu kaikkea vielä tänään pois. Huomenna jatketaan. Isäntä pellon kimpussa, melkein sai hepulin, kun sanoin haluavani kuopan sinne. Haluaisin tehdä kunnon kohopenkin Ystävältäni saamiltani raparpereille. + Kommentoi (0 kpl)
Ämpäriperunat
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
Hurahdin myös ämpäripottuihin keväällä. Kasvamassa on viisi ämpäriä ja yksi kuormalavasta tehty kasvualusta. Juhannuksena kattilaan. + Kommentoi (0 kpl)
Kasvun ihmeitä
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
"Yrttipöytäni on nykyään kasvimaana. Kuvan otin hetki sitten. Sipulin varsia on jo käytetty, kuten myös persiljaa. Sidesalaatti ja retiisit kasvavat vauhdilla. Harsolla olen nyt joutunut peittämään yöksi. + Kommentoi (0 kpl)
Männyt
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
Mäntyjen vierestä oli hankala leikata nurmikkoa ja aina kasvoi runkojen vieressä heiniä. Ja kun ei jaksa nyppiä muutamaa kertaa kesässä niitä, niin täytyy ottaa lapio, kaivaa nurmi ylös, muokata maa, hakea eri puolilta tonttia perennoja ja jakaa ne, istuttaa, kastella ja nyppiä rikkaruohot pois. Kyllä sitä tuntee ittes hulluks välillä. Se on kuulemma puutarha- hulluus kun iskee ihmisiin. + Kommentoi (0 kpl)
Oksat ja risut
perjantai,
16.
toukokuuta
2008
Olen karsinut metsästä kaikki risukot, leikannut koivuista kuolleet oksat ja tehnyt niistä haketta. Sitä tarvitaan tosi paljon kellarin kummulle. Ajattelin laittaa ne pensaiden alle. Omenapuiden alle teen kehät, joko hakkeesta tai sitten tuoksukurjenpalvesta. + Kommentoi (0 kpl)
keskiviikko,
14.
toukokuuta
2008
Portin vasenpuoli, ja juurakot mullassa. Yhteensä juurakoita meni kuusi vasemmalle ja seitsemän oikealle. + Kommentoi (0 kpl)
keskiviikko,
14.
toukokuuta
2008
Hassuellin innoittamana penkissä kasvaa nyt pionit (joita ei näy) ja liljat ja niitäkään ei näy. On tämä ihanaa, kun on mielikuva ja sitä pääsee toteuttamaan. Yritä sitten toiselle (iskälle) selittää, et kyllä siitä hieno tulee ja hän katselee multaa. Keskellä kasvaa muutaman vuoden ikäinen Isabellan syreeni ja perennoja. Vasemmalla puolella portin suussa on aivan samanlainen penkki. Pionien värit tulevat kyllä olemaan erillaiset. Oikealla eri lajikkeita punaisia ja vasemmalla ruusunpunaisesta vaaleaan ja siltä väliltä, kai. Saa nähdä kun on taas juurakoista kysymys että mitä sieltä tulee. + Kommentoi (1 kpl)
Takapiha
keskiviikko,
14.
toukokuuta
2008
Parempi kuva takapihasta (keskipiha), pelto ja lampi siintävät pusikon takana. + Kommentoi (0 kpl)
Äitienpäivä
keskiviikko,
14.
toukokuuta
2008
Lapset toivat isänsä kanssa upean hortensian ja ruukkuruusun minulle. Ihana yllätys. Olin viikonloppuna ostamassa omalle äidilleni kukkia ja samalla ostin itselleni petunia-amppelin ja tokaisin siinä lapsille, ettei mulle kukkaan osta kukkaakaan. Tämän olivat ilmeisesti muistaneet iskälle sanoa... + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 17kpl, [kt] sivu: 1,2 >> >|] |
|