Ideoita - ja pihan kehittelyä
Päässä pyörii yhtä ja toista. Pitäis tehdä ja toteuttaa - mutta eihän tämä pikku ihmisikä kaikkeen riitä. Mitä saan aikaseks, jaa-a, katsotaan.


Lasten toilailuja, osa 2
tiistai, 18. lokakuuta 2011
Tuleva bestmankin on in lööv....
Tuleva bestmankin on in lööv....


Viime talvena nuorempi poika sai luistellessa jääkiekonpeluun yhteydessä todella pahan aivotärähdyksen - muistikin meni. Ikinä en ole talviaikaan ajanut niin lujaa koulun kentälle ja siittä lääkäriin. Poika selvisi tärähdyksestä ja minä en saanut ylinopeussakkoja - eihän täällä onneksi pahemmin poliiseja ole. Vieläkin muistan sen tunteen...

Tänä kesänä, 22-vuotias vanhempi poikani, oli kaatamassa suuria kuusia mein pihalta. Siis painotus kohdassa 22 vuotta. Kaatoiko normisti - no ei! Hän oli löytänyt muutaman kuukauden aikaisemmin tän ihanan avominiäni ja oli just samana päivänä "näyttämässä" ekaa kertaa tyttöä minulle, niin eihän sitä nuoruuden voimissaan voi ihan tavistyylillä heilua moottorisahan kanssa.....ei voi, ei. Vaan pitää ensin sahata kiilapala ja sitten kiivetä sinne 10-12 metriin ja keinua latvassa ja leikkiä TAAAS tartsania ja kaataa se kuusi kuin metsänvaltias ikään. Siis mätkähtää maahan, pyyhkiä hauislihaksista neulaset ja hieroa pihkat housuntaskuihin ja vähän naurahtaa...Ja kattoa sivusilmällä et miten se nuorikko vähän vienosti hymyilee....Minä en jaksanut enää muuta kuin sanoa, et mennääs nyt välillä vaikka kaffeelle - olen jo ihan liian vanha tähän.

Luetaanko äidin paniikkikohtauksiin myös positiiviset asiat?

Eilen oli kirkkoharjoitukset, kun se vanhin tytär menee naimisiin. Ikinä koskaan, koko 9-vuotisen koulutaksiajan, en ole unohtanut ilmoittaa taksikuskille, ettei jostain syystä lapset sitten seisokkaan siellä risteyksessä - paitsi eilisen aamun osalta. Sekin vielä.....huoh. Kai se taksikuski, joka kylläkin on tätä nykyä linja-autokuski (yks kyläkoulu taas lopetettu, mrrr...) siitä selviää.

Kirkossa olimme varmaan kummallinen seurakunta. Paikalla oli tietysti pappi, tuleva morsian ja sulhanen, minä ja Mimo-san:in isä ja tämän nykyinen avo-vaimo, Vanhin poikani, joka on bestman ja mun puolelta 2 morsiustyttöä ja yks sulhaspoika ja Mimo-san:in isänpuolelta 2 morsiustyttöä ja 2 sulhaspoikaa ja kaaso ja tietenkin Emina. Oli siinä papilla kättelemistä ja kuuntelemista, meistä emme kukaan ole mitään ihan hiljaisinta porukkaa....

Kukaan ei tunnu tajuavan, että minä ja Mimo-san:in isä (ja tietysti vanhemman poikani isä) olemme kaikki ihan hyvissä väleissä. Ja mitään kitkaa tms. ei ole myöskään ensimmäisen ex-mieheni nykyisen avokin ja minun tai muun mein perheen kesken. Lapsetkin ovat kaikki yhdessä niinkuin lasten kuuluukin olla. Minusta oli niin kiva kattella ku 7 alaikäistä renkkuu puolikyllästyneenä ekalla kirkonpenkillä ja kaikki yrittävät naurattaa Eminaa joka juoksee missä huvittaa..."Sallikaa lasten tulla tyköni" jne. Ai niin, oli siellä taksikuskikin, koska Mimo-san:in "äitipuoli" on pyörätuolissa. Tuttu ukko sekin =D!

Siinä kun pappi neuvoi ja ohjasi ja kuunteli (oli oikeesti kerrankin oikein sellanen sydämmellinen pappi), niin minä ajattelin, että kaikki se kärsimys ja ketutus ja raivo, jonka koin ensimmäisen eroni jälkeen (jäihän kuitenkin todellakin yh:ksi, sittemmin olen antanut anteeksi) on nyt vaihtunut tähän tulevaan onnen hetkeen.

Ja mikä parasta, kaikki komensi ja ohjasi kaikkien lapsia, siten miten kukakin ehti ja kerkesi. Vuorotellen, yhdessä ja erikseen. Kaasokin kun sattuu tuntemaan kaikki kakarat ja olemaan mun kummityttöni ja tuntenut Mimo-san:in koko ikänsä, nuoremmista nyt puhumattakaan.

Ehkä sitten vihkimisen jälkeen se mukava pappikin selviää tästä.......tai ainakin vahvistuu =DDD!
+ Kommentoi (1 kpl)



Tulipas mieleen lasten toilailuja!
tiistai, 18. lokakuuta 2011
Sisko ja sen veli joskus v. -90.
Sisko ja sen veli joskus v. -90.


Pakko pistää muistiin tänne nää jutut lasteni toilailuista ja tässä on vaan jäävuoren huippu:

Kyllä sitä lapsille sattuu ja tapahtuu, se on varmaa. Minua suorastaan harmittaa, etten ole kirjoittanut muistiin niitä kaikkia tuhansia pöllöyksiä ja vahinkoja, mitä mun katraalle on tapahtunut ja tapahtuu edelleen.

Pikaluettelo:

Äidin e-pillerit aikoinaan katosi sieltä kaikkein korkeimman kaapin kaikkein ylimmältä hyllyltä vanhimman tyttären (n. 3v.) suuhun - paniikki. Mut selvittiin.

2-vuotias poika (vanhempi)onnistui ruuvimeisselillä ruuvaamaan parvekkeen lukon auki (ei ollut semmonen normi nykyaiaikainen) ja roikkua kaiteen yli. Mut selvittiin.

3 vuotiaana samanen poika karkasi pyhäkoulusta ja seurakunnan pappikin osallistui etsintöihin pisin mettää kaavussaan. Löytyi keskestä pikatietä, rekat molemmin puolin pysähtyneenä....totaalipaniikki - mut selvittiin.

4-vuotiaana sama lapsi kiipesi niin korkealle puuhun et oikeesti mietein kaks kertaa soitanko palokunnan. Lopuksi kuitenkin kiipesin itse ja ikäänkuin laskin lapsen maantasalle. Äiti selvisi traumastaan. Lapselle ei semmosta tullutkaan.

Samana vuonna sama kauhukakara meni hukkaan (taas). Huusin ja huusin, mietein jo poliisia ja etsintäpartioita (vieressä oli vuolaasti virtaava joki), mut jätkänpätkä olikin tunkenut päänsä naapurin suulin oven alitse (siis vain päänsä) ihaillakseen traktoria ja nukahtanut!!!! Äiti selvisi tästäkin.

Aamuseitsemältä, keskellä talvea, soitettiin puolen kilsan päässä olevasta kyläkaupasta, että tämä rakas hirviölapsi on siellä. MITÄ??? Oli päästänyt silloisen kissan ulos - ovi oli mennyt kiinni ja lukkoon, mulla herätys vasta 7.30 ja mukaälykkäänä ideana tuo 6-vuotias oli kävellyt villasukissa ja yövaatteissa lumen läpi KAUPALLE!!! Siellä se jätkä sitten istui kassatuolilla lakupötkö suussaan. Kauppias oli ihana vanha herra ja nauroi katketakseen. Minä en nauranut - mutta senkin yli pääsin...

Nuorempi poika veti 4 vuotiaana kaksin käsin isänsä hyväksynnällä (isä oli maistissa >:( ) oravanmarjoja kitaansa. En olisi edes tiennyt asiasta, ellei 3 vuotias sisko olisi alkanut asiaa selittämään iltapalapöydässä. Järjetön paniikki ja soitto myrkytyskeskukseen - mut selvittiin!

Vanhempi poika telkesi isomman siskonsa ulkovessaan (kaukana talosta, ei kuulunut huudot yms.) ku olivat 11 ja 12 about. Toinen oli kiljunut siellä melkein tunnin.

Kostoksi sisko telkesi veljensä kanalaan (meillä oli kanalauma siihen aikaan), mut veli ryömi paskluukusta ihmisten ilmoille.

Molemmat ovat selvinneet "traumastaan". Heh heh.

Vanhempi poika yllytti isosiskonsa kiipeämään tosikorkean suulin katolle ja nappasi tikapuut pois. Huuto kantautui sisälle asti, minulla siinä kaks pikkukakaraa helmoissa. Vähän aikaa mietein, soitanko palokunnan....selvittiin siitäkin.

Tässä paikassa, n. 7 vuotta sitten käskin vanhemman pojan kaataa pusikoitunut pihlajakasvusto. Osa oli todella korkeita ohuita riukuja. Kaatoiko? Ai semmonen 16v. jätkä - no ei varsinaisesti. Kiipesi latvaan ja leikki tartsania kunnes runko sanoi naps. Jokaisen korkean pihlajan kohdalla...sain suorastaan paniikkikohtauksen kun näin pojan mätkähtävän maahan. Äiti selvisi tästäkin....

Nuorempi poika, jotain 10 vuotiaana, keksi pompata sellaselta pieneltä treenitrampoliiniltä verkkoaidan ja sen jälkeen olevan ojan yli kuin ninja. Onnistuikin muutaman kerran, kunnes mätkähti naama edellä tielle. Siskot juoksee huutaen sisälle ja minä ulos. Lapsi oli veltto ja haukkoi henkeään, pallea tärähtänyt, huulet alkoivat sinertää. Täyspaniikki minulla tapahtuman jälkeen. Tyyliin mitä jos jne. Ensiaputaidot kunniaan! Selvittiin molemmat.

Vanhempi poika tossa amisiässä kiipesi lasten johonkin leikkitelineeseen ja roikkui (tytöille näyttääkseen) siinä olleessa köydessä - joka katkesi. Kylkiluu murtui. Luoja - muistan sen paniikin tunteen vieläkin ku toinen tyynenä soittaa et henki meinas loppua ja nyt pistää kyljestä...mut selvittiin.


+ Kommentoi (1 kpl)



Vähiin käy ennenkuin loppuu...aika.
perjantai, 14. lokakuuta 2011
kuva


Ihanaa kun on ollut, tähän asti ainakin, leuto syksy. Kasvarissa on vielä iso kasa vihreitä tomaatteja, punajuuret ovat yhä maassa, mangoldeihin en ole koskenutkaan viikkoihin ja porkkanoitakin voi vielä nostaa.

Pieni pätkä uutta kukkamaata on vielä uusintakitkemättä. Äkkiä ne rikkikset sen sitten valtasivatkin. Nurmikot kannattaisi vielä ajaa, kun se vaan kasvaa. Onneksi äiti hoiti sen polttopuushown loppuun asti. Edes yksi murhe vähemmän, huh.

Mimo-san:n polttarit yrittää lyödä kapuloita rattaisiin, minkä kerkiää. Jatkuvasti tulee solmukohtia, millon järjestelyissä, millon paikassa. Kaaso, siis polttareiden pääjärjestäjä on NIIN luvannut "kostaa" Mimo-san:lle kaiken, sitten ku joskus ehkä toivottavasti menee naimisiin oman miehensä kanssa. Vaikeaa varmaan arvat ketä on sitten se kaaso.....

Mulla ei oo enää kesken kuin oikeastaan kaikki ja vähän päälle. Olen lupautunut ompelemaan Mimo-san:n polttarivaatteen, joka ei periaatteessa ole vaikea, mutta koittakaas suunnitella semmonen ilman asianomaisen tarkkoja mittoja ja kaavoja! Tossa se on pitkin keittiön sohvaa. Puolivalmiina. Ja penkillä on ompelukone ja saumuri. Olkkarissa syönti siis jatkuu.

Kaks päivää on menny pojan kanssa sen 8-luokan kasvikansion väsäämisessä. Pakkohan sitä lasta oli auttaa, eihän se millään osannu erottaa esim. keltanoita, jotka olivat prässin jäljiltä oikeastaan mustia. Meillä on kyllä ihan kunnollinen kasviprässi, mutta väärään aikaan kerätyt kasvit pakkaavat vaihtamaan väriä. Vähän aikaa oli itelläkin sormi suussa ja sain tosissani miettiä ja tutkia. Yhden kasvin joudun lopuksi pentistä kysymään, kun sitä ei löytynyt. Apuna minulla oli äiteen vanha "Kasvio värikuvina". Ajatella, että vuosikymmeniä vanhasta kirjasta löysin kaikki, paitsi sen yhden! Muuten kyllä pidän koko kasvikeräystä luonnonhaaskauksena, ei noi nykyteinit niillä mustiksi kuivuneilla kasveillaan tee yhtään mitään jälkeenpäin. Satavarmana mun poika ei ainakaan muista kuin muutaman puun nimen, jonka tiesi jo etukäteen.

Lihamurekkeet on tehty, mutta aika vähäseltä näyttää, joten niitä väännämme vielä lisää muutaman. Pullakranssit ovat jauhoina odottamassa. Salaattia en onneksi voi vielä kuin suunnitella.

Oma riepu häihin on mielikuvituksena päässä. Edes kangasta en ole vielä tilannut. Löysin kyllä netistä todella upeita kankaita halvalla, mutta pikkasen arveluttaa tilata, kun siinä on vain puhelinnumero. Röijykankaina myyvät, joten tausta on suht helppo päätellä.

Tähän samaan syssyyn hössöttämisessä meillä on tietenkin yläkerta remontissa. Asia edistyy hitaasti, koska sitä perusalkua tekee vanhin poikani. Hanslankarina on sit nuorempi poika ja vielä-avo-vävy. Homman piti olla ns. läpihuuto - mutta eihän noi äijänalut mitään samaan tahtiin tee kuin naiset ja minä en nyt kyllä tässä mielentilassa ala tekemään vielä remonttiakin. Just ja just mahdutaan oma porukka tänne alakertaan - jotenkin.

Mutta kyllä mulla on aikaa mennä vaikka sienimettään. Just suunnittelin, et jos lauantaina menis, kun luvattiin hieno ilma. Viime sunnuntaina oltiin avominiän ja pikkutyttölauman kanssa ja löydettiin aivan valtava määrä sieniä!

Ja sitäpaitsi, olemme nyt saaneet vihdoinkin emännän sinne hääjuhlaan. Se olikin oikein supermegahelpotus, sillä ruuat ei ittekseen lentele lämpimänä paikalle. Se on aikamoinen ruljanssi suunnitella ja toteutta kaikki niin, että homma toimii!

Noo, huomenna aion ottaa lunkisti. Ompelen senverran kuin huvittaa ja lopunaikaa ihmettelen syksyistä pihaani ja ehkäpä kitken hiukan rikkaruohoja. Ja roikun puhelimessa. Mimo-san kun soittaa mulle monta kertaa päivässä, eli joka asian häistä mitä tekee tai suunnittelee tai...ja joskus muuten vaan.

Ja jos vaikka nostais loput porkkanat maasta, ennenkuin pikkutytöt on kaikki syöneet suoraan multasina =D!
+ Kommentoi (4 kpl)



Huh ressiä!
maanantai, 3. lokakuuta 2011
Krupuks - nam.
Krupuks - nam.


Koska olen jo syntyjäni mustan huumorin kannattaja - ei elämässäkään mikään päästä helpolla. Aina löytyy joku syy marista (ja nauraa sitä marinaa), valittaa (ja keksiä naurun säestyksellä vielä kamalampia skenaarioita asialle) ja varsin stressata kaikesta oikein kunnolla. Yleensä ihan turhaan.

Menemättä sen syvemmälle, mitä oikea liika stressaaminen voi immeiselle tehdä, niin nyt on kuitenkin ihan positiivinen stressin aihe. Nimittäin vanhin tyttäreni, Mimo-san, menee naimisiin putkiaivoisen avovävyputkimiehensä kanssa. Ja ihan just kohta. Eikä mitään tietenkään ole oikeastaan valmista. Miksi olisikaan - jos ei jätä kaikkea lopputinkaan, ei ole mitään jännitystäkään.

Asia on ollut tiedossa jo ainakin vuoden. Työt ja järjestelyt aloitettiin helmikuussa. Ja silti alkaa pikkuhiljaa ressata niin, että pää poksahtaa. Opastekyltit ovat ihan vaan kuusivaneerinkappaleena tallissa ja ne maalitkin spraypulloissaan kaupassa. Lihamurekkeitten (siis mun pitää ne tehdä) tuotemäärät on laskettu 100 henkilölle, mut siinä se sitten......valkosipulimajoneesi ja valtavat pullakranssit ja cold slaw (tai joskus nimettynä myös coleslaw) salaatti odottavat tekopäiväänsä.

Minä, kaaso ja best man:in tyttöystävä olemme korviamme myöden hikenä järjestelyistä kun morsian ja sulhanen vaan hymyilevät toisilleen umpirakastuneesti. Äklösiirappi.com - sieltä ne rakastuneet tulleet on, sanoi nuorempi poika tossa yks päivä. Kun "valitan" ettei mitään ehdi vaikka kuinka vääntää (onhan mulla muutakin kuin vain häät) ja stressiä pukkaa, niin vanhempi tyttäreni vain hymyilee ja sanoo, ettei hänellä ainakaan ole mitään stressiä. No ei kait ku hemmetti on onnistunut delekoimaan suurimman osan työstä meille muille =DDD! (Snif, äitiinsä tullut siinäkin.)

Hääpuku on jo ostettu ja lauantaina käytiin, missäs muualla kuin Turussa, sitä sovittamassa, että istuu sitten varmasti oikein kauniisti. Pari pikku korjausta täytyy tehdä, mutta muuten on oikein onnistunut. Siinä sitten aamuvarhain oltiin torillakin ja ostin 6 litraa puolukoita ikäänkuin varmuuden vuoksi häiden puolukkahilloa varten, kun täälläpäin on nyt ollut tän syksyn kovin niukasti sitä sorttia mettässä. En voinut taaskaan olla miettimättä, että onko toi tai tuo tai kenties joku myyjistä penttiläinen. No onneksi ei ollut aikaa ihan kunnon galluppiin...olis jengi voinut vähän ihmetellä.

Hauskaa kyllä oli olla kaksin tyttären kanssa, tai no jos hauskana voi pitää sitä, että ravataan joka ikisessä mahdollisessa kaupassa, mitä keskustasta löytyy ja sitten vielä Skanssissa ja lopuksi Ikeaan. Mimo-san kyllä jaksaa loputtomiin kierrellä ja ravata, minä en. Uhkasin välillä mennä autoon nukkumaan.

Mutta sitten -ah ihanuutta - löytyi yks ns. etninen pikkukauppa (joka ei muuten ollu siinä sillo kesällä, ku käytiin se hääpuku ostamassa) ja olipas siellä halpaa!!! Taitaa olla ns. veronkiertokauppa, mutta sen verran olen köyhä, etten jaksanut välittää kun löysin lapsuuteni herkkuja NIIN halvalla. Inan yli eurolla sai krupukseja, eli ravunkuorisipsejä, sellasia muovin oloisia läpysköitä, jotka keitetään upporasvassa just sen verran että suurenevat täyteen mittaansa, mutteivät yhtään saa väriä (muuten ovat sitkeitä, eivätkä rapeita). Ostin sit heti yhteensä 12 pakettia, itselleni, mummulle ja tyttärelle ja avominiälle. Samalla nappasin vesikastanjapurkin ja 5-spice:n, sellasen vietnamilaisen maustesekoituksen (on sitä vissiin muunkin maan, mut tää oli tämmönen).

Nyt keittiössäni tuoksuu lapsuus (= avattu, muttei vielä käytetty 5-spice pussi) ja kahtena iltana minä ja lapset on ahminu krupukseja halkeamispisteeseen. Vielä olis puvun hakureissu - täytyy siis haalia iiiso kasa krupukspaketteja kotiin, varsinkin kun myyjä sanoi "näitä minula on site aina sinule!" Ihana myyjä ja kauppa ja lohturuokaa!

Tämmöseen ressiin vois tottuakin - herkkuja ja tuoksuja ja ihanan tyttären ihanat häät! Ja sit sen jälkeen vaan ihania lohturuoka-krupukseja ja vesikastanjoita. Ah.
+ Kommentoi (11 kpl)




[riviä: 4kpl, [kt] sivu: 1]
tagetes
II- vyöhyke
Lähetä viesti
 
Arkisto:
2012
1 (3 kpl)

2011
12 (5 kpl)
10 (4 kpl)
9 (4 kpl)
8 (1 kpl)
7 (1 kpl)
6 (4 kpl)
5 (3 kpl)
4 (1 kpl)

2010
10 (3 kpl)
9 (3 kpl)
7 (3 kpl)
6 (4 kpl)
4 (1 kpl)
2 (1 kpl)

2009
11 (3 kpl)
10 (6 kpl)