Ideoita - ja pihan kehittelyä
Päässä pyörii yhtä ja toista. Pitäis tehdä ja toteuttaa - mutta eihän tämä pikku ihmisikä kaikkeen riitä. Mitä saan aikaseks, jaa-a, katsotaan.


Sängynpäädyn uusi uljas elämä.
torstai, 30. kesäkuuta 2011
Tavispäädystä tärkeämpään virkaan.
Tavispäädystä tärkeämpään virkaan.


Aika kuluu nopeammin kuin ehdin kirjata. No niin, siirrytään hetkeksi aikaan ennen juhannusta, eli kasvimaan porttien tekoon.

Minä siis kerään nurkkiini kaikenlaisia toisten hylkäämiä romuja. Minulle ne ovat käyttökelpoisia aarteita, tai muuten vaan kivoja tilanviejiä. Kaatopaikan sijaan sain muutama vuosi sitten tyttäreni ja avovävyn vanhan parisängynrungon. Siinä oli mielestäni niin hieno pääty. Muuten se oli tehty keijukaisten sängyksi, materiaali oli todella heppoista alumiinisekoitemetallia. Eihän semmonen kestä vastarakastuneen pariskunnan yötappeluita kahdenhengen peiton omistuksesta.

Koska pääty kaareutuu reunoilta ylöspäin, se piti saada keskeltä kahtia. Olisin vetässyt sen itte lentävällä, mutta en löytänyt semmosta avainta, jolla olisin voinut vaihtaa hiomalaikan siihen ainoaan katkasulaikkaan, minkä tallista löysin. Eli oli pakko odottaa vanhemman pojan äiti-mä-kuolen-nälkään -vierailua.

Kun poika sitten muutaman päivän päästä tuli ja oli syönyt, niin huomattiin, että se nysälaikka on niin nysä, ettei sillä pääse putkirakenteen kimppuun. Ehdin jo saada henkisen hiljaisen itkupotkuraivarin, mutta onneksi poika muisti ostaneensa viimevuonna puukkosahan. Voi hitto, sitä minäkin olisin osannut noinvain käyttää, mutten muistanut koko härveliä. Eli muutaman päivän odotus oli ollut turhaa.

Jätkä sahasi metallin siitä kohtia, mistä olin merkannut ja lähti vatsa pullollaan ajelemaan kohti kämppäänsä. Minä sen sijaan jäin kuumeisesti miettimään, miten saan metallipuoliskot ympättyä semmoseen puunkappaleeseen, jossa ne sitten kans toimivat porttien tavoin. Alunperin olin ajatellut hitsauttaa niihin saranat, mutta mein räkäkone ei onnistuisi kuin polttamaan tommosen mikäliemetallin reiälliseksi, eli ei onnistu.

Onneksi joskus kannattaa (tai siis aika usein) olla laiska. Viime vuoden paskpuukuormasta pieni osa on edelleen kasassa pihalla ja sieltä löytyi 2 täydellista, oliskohan ollu 3 tuumaa x 3 tuumaa, puupalkkia. Ja tarpeeksi pitkiäkin. No ei muuta ku mittaamaan. Ylös tuli 2 reikää, toinen 16mm ja toinen 20mm. Paitsi et sitä 20mm kairaa ei löytynyt mistään. Siis 16mm:n tehtiin akkuporakoneella ja 20mm vaarin vanhalla vintelillä ja siihen kuuluvalla numerottomalla terällä käsivoimin. Alas tuli semmonen parin sentin neliönmallinen kolo. Oi ihana pistosaha!!!! Kyllä sähköä hyväksi käyttäen saa niin äkkiä ja helpolla valmista. Jos vaan osaa mitata....

Tietenkin onnistuin sen toisen puun mittamaan sen verran väärin, että jouduin pakottamaan metalliosan puuhun tehtyihin koloihinsa. Hitto. Nyt on kasvimaan toisessa portissa vasaran jäljiltä painauma, mrr. Mutta ohutta oli metalli. Pulttasin metalliosat puuhun läpiviennillä ja piti porata tietenkin reiät sitä varten. Tavallinen puuterä upposi metallin läpi kuin tyhjää vaan.

Siellä tallissa ne portit nyt odottaa inspiraatiota siirtyä kasvimaalle. Ajattelin kyllä maalata jollain edes ne ensin, mutta se homma piti jättää odottamaan, kun puutavara oli läpimärkää sateen jäljiltä. Näen jo sieluni silmin, miten upeilta (ja aivan varmasti, itseni tuntien, vinoilta) ne näyttävät kasvimaan pääsisäänkäynnin kohdalla.

Mietityttää vain, pitävätkö heppoisen oloiset ostamani pyöreät kyllästetyt tolpat koko hökötyksen pystyssä, mutta mutta, eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy. Kunhan nyt sais sen homman edes valmiiksi...tai pitäiskö sanoa alotettua.
+ Kommentoi (5 kpl)



Apinaraivoa ja ääneen kiroamista.
lauantai, 18. kesäkuuta 2011
Kauan kadoksissa ollut löytyi....
Kauan kadoksissa ollut löytyi....


Minulla on tapana haalia mitä ihmeellisimpiä romuja nurkkiini tyyliin: eihän sitä koskaan tiedä millon mitäkin tarvitsee. Ja siispä aattelin yhdestä sellasesta "aarteesta" väsätä kasvimaalle portit. Kaivoin systeemin ruohikosta ihmisten ilmoille, kannoin autotallin eteen ja avasin tallin oven. Vain saadakseni verenpaineeni nousemaan ja tuuppasin oven takaisin kiinni. Prkl.

Se talli oli kuin ydinpommin jäljiltä. Mun vanhempi poikani pakkaa rustaamaan siellä millon autojaan ja millon kaikenmaailman subbarikoteloitaan. Ja yhtään ainoaa työkalua se ei laita takaisin, vaikka kuinka raivoan. Minä olen ihan varma, että hän ja tuunauskamut keräävät sylit täyteen työkaluja, heittävät ne ilmaan ja niiden pudottua lattialle, ajavat auton sinne sekaan. Nyt ei ollu kyllä autoa, mut oli kalliita monen sadan euron jiirisahaa ja puukkosahaa ja käsisirkkeliä ym. siellä lattialla sahanpurun joukossa. Plus kaikkia mahdollisia käsityökaluja ja lastulevyn palasia ja vesivaneria ja keskeneräisiä subbarikoteloita, jotka painavat yksistään tonnin. Ja rattaita ja pyöriä ja ruohonleikkuri ja vaikka mitä.

No - taas kerran sitten aloin siivoamaan tilaa takaisin itselleni. Äärimmäisen raivostuttavaa siivota sellaista, minkä aikuisen jätkän pitäisi itse älytä siivota. Ja vielä raivostuttavampaa on kerätä miljoona lenkkiavainta ja ruuvia ja pulttia ja katkennutta rautasahanterää lattialta.

Siirtelin tyynesti (tai oikeastaan ääneen kiroamalla) kaikki ne avaimet ja lenkit ja holkit ym. jotka eivät olleet mun, yhteen laatikkoon. Ja kun yksi laatikko tuli täyteen sulloin seuraavaan. Lykkäsin surutta laatikkokaupalla pojan tavaraa takaseinän melkein kattoon asti yltävään jättihyllyyn. Sinne meni myös papereita ja ohjekirjoja ja mittareita, skootterin kuoriosia, kawasakin muoviosia ja kaikenmaailman suodattimia (mistä minä tiedän onko ne tukossa vai toimivia, kattokoot itte). Autonrenkaitakin on mein tallissa kohta enemmän ku rengasliikkeessä.

Siirsin levyt yhteen ja laudat toiseen pinoon. Nostelin arvokkaat työkoneet paremmille sijoille lattialta. Ja harjasin tulevan kohdan pakastimelle ja kakkosjääkaapille. Sitten aloin siirtämään sitä arkkupakastinta, joka siis on ollut koko viime talven pois käytöstä, siihen mihin se kuuluu.

Siirtäessä sieltä kuului vaimeaa kolinaa sisältä. Sehän on ollu ihan inan raollaan aina, mut vaan niin vähän ettei sinne nyt kauhean kummaa ole voinut pudota. Varovasti avasin sen, olishan siellä voinut olla vaikka myyrän raato.

Mut ei ollut myyrän raato eikä edes hiiren. Vaan voi sun samperin samperi!!!! Siellä oli mun puolentalvea hukassa ollu 5 litran teräskattila ja pohjalla 5 senttiä ruskeaa litkua.Miten helkkarissa se sinne on voinut edes joutua? Ihmettelinkin tossa joku aika sitten, että missä just se kattila oikein voi olla, mut kun kukaan ei tunnustanut mitään, ajattelin et oon itte pakannu sen puolvahingossa johonkin sen vielä keskeneräisen keittiörempan tieltä.

Mut ei - se oli piilotettu tyhjään pakastimeen. Ja kun siinä pakastimen päällä on aina ollu kasa pojan ja sen kaverin työkaluja, niin nekin oli osattu laittaa takaisin paikalleen, enkä minä nyt ollut mitenkään osannut edes aavistaa, että sinne on piilotettu pohjaan poltettu ruoka ja kattila ja kauha!

Kyllä keitti loputkin hermot. Kukaan ei tietenkään tunnustanut yhtään mitään, sehän on selvä. Kai ne sit mulle kertoo joskus 10 vuoden päästä, sillon jo minuakin naurattaa tämä(kin) asia ilman ironiaa.

Kaksi iltaa ja 9 tuntia yhteensä siivosin sitä tallia. Ja seuraavalle, joka sen sotkee, annan selkään. Vaan nyt voin aloittaa siellä omat hommat. Tänään en vielä ehtinyt, mut huomenna sitten (tai siis eilen ja tänään, jos kelloa katsoo).

Mutta se kyllä ihmetyttää, et mihinköhän noi kakarat on piilottanu sen pienemmän teräskattilan, sekin katosi mystisesti tossa lopputalvesta....
+ Kommentoi (4 kpl)



Koiranelämää....
keskiviikko, 15. kesäkuuta 2011
90cm korkea ja taidampa vetästä syksyllä vielä 45cm lisää.
90cm korkea ja taidampa vetästä syksyllä vielä 45cm lisää.


Kivaa omistaa koira, joka luulee myös olevansa puutarhuri. Siis se kiva käänteisessä mielessä. Siinä alkuvaiheessa uuden kasvimaan tekemistä, huomasin, että Mimmi ole vähän joka toisessa kohtaa kaivanut isomman ja pienemmän kuopan. Alkuun luulin sen kaivavan myyrien perään, mutta kun ei kelvannut koiralle muut kaivuupaikat pihasta, niin aloin vähän seurailemaan rakin aivotuksia.

Ja niinhä se sitten oli. Mitä ihmiset edellä, sitä mein rakas rakki perässä, kele. Meinaan aina ku lähdin pois kasvimaanrakentelusta, hiipi Mimmi jossain vaiheessa (ku luuli etten enää tule takaisin ihan heti) ja alkoi kuopsuttamaan ja kaivamaan melkein samasta kohtaa, mistä minä olin repinyt ja kaivanut. Ihme tyyppi.

No siinä sitten koitin aina osua sopivasti paikalle ja kieltää moiset kummallisuudet. Hetkeksi homma toimikin. Kunnes...

Olin just saanu kauhealla puhinalla kaivettua ja siirrettyä maa-artisokat. Seuraavana päivänä käppäilin onnellisena työn tuloksistani kaffekuppi kädessä pihatarkistuskierrostani. Ja huomio kiinnitty sinne kasvimaan kauimpaiseen reunaan, sinne mihin olin uuden maa-artisokka-alueen laittanut. Mitä hittoa! Ihan ku rivi olis ikäänkuin siirtynyt semmoset 30 senttiä.

Lähempi tarkastelu näyttikin, että kyllä oli! Toisen rivin loppupää oli puolenmetriä kaivettu paitsi ylös, niin myös tehty harjuksi siihen viereen. Ja sieltä keskeltä törrötti jättimäinen oikea LUU! Se oli se sama hemmetin luu, joka oli viime vuonna "piilotettu" mun kasvihuoneeseen tomaatin juureen tomaatin kustannuksella! Että missä liekään rakki sitä säilyttäny talven?

Samaa tahtia ku verenpaine nousi, niin sain kiljaistua "MIMMI". Katsoin taakseni ja huomasin, että koira kyllä tiesi, mitä olin havainnut ja talon kulman takaa ei näkynyt kuin äärettömän pitkäksi venytetty kaula ja pää siinä, korvat luimussa. Ja se koiranpääkin katosi melkosen vikkelään, kun käännyin ympäri ja koko koira livahti johonkin piiloon puoleksi tuntia.

Ja siittä paikasta sitten soitto vanhemmalle pojalle, että raahaa niitä harjateräksiä tännepäin ja vähän vikkelään. Paitsi, että vaikka hän ne hommas töistään halvalla ja katkoikin 2 metrin valimiiksi tangoiksi, niin ei sitten kuulemma voinukkaa tuoda, ettei se romu, jota hän myös autoksi joskus kehtaa valehdella) tuu ruostetta täyteen (=tekosyy laiskuudelle). Joten semmosen 3-4 viikon jankutuksen ja odottelun jälkeen avovävy ne raudat vihdoin toi.

Puolentoista metrin välein aloin iskeä rautoja maahan, siinä just ku pahimmat helteet tekivät vasta tuloaan. Sen jälkeen käytin ensin kaikki mahdolliset vanhat katiskaverkot (tai mitä ne nyt on) aidaksi. Siinä saikin taas mukavasti monen monte tuntia kiroamista ja äheltämistä aikaseksi, ku ensin piti rullantapaset avata ja suoristaa ja sitten virittää ja vetää rautalangalla kiinni yläreunasta ja alareunasta.

Yhden lyhkäsen ja yhden pitkän sivun sain niistä ja ei muuta ku taas soitto vanhimmalle pojalle, et heti just pian äiteelle lisää verkkoa, ennenkuin toi koira on kaivanut kaiken muukin kasvimaaltani ylös. Eikä siinä menny ku viikko, ni verkot tulivat. Ja koska päivisin oli niin pakahduttavan kuuma, valvoin yöt ja tein. Kun vihdoin sain viimeisen väliaikaisportin väsättyä ja kasvimaani turvattua puutarhakoiralta, huomasin kellon olevan kuusi aamulla.

Vielä puuttuu alajuoksun lauta ja ehkä laitan yläjuoksuunkin jonkun sortin listan, mutta on ainakin koiran juoksemiset ja kaivamiset loppu tolta alueelta. Tosin muutaman rundin rakki veti ympäri aitaa, et mistäs sinne sisälle pääsee, mutta on onneksi nyt luovuttanu.

Toimivat portit tarttis vielä saada, ku toi jatkuva klipsujen avaaminen ja ylihyppiminen alkaa itteeni ärsyttämään. Mut kaikki aikanaan, porttiidea on jo valmiina päässä, mutta siihen tarvin taas vanhemman pojan apua ja ei se ny millään meinaa keretä tänne asti....Täytyykö mun nyt vielä tässä iässä ihan aikuisten oikeesti opetella leikkimään lentävälläkin????
+ Kommentoi (3 kpl)



Kasvimaanarkomaniaa
maanantai, 13. kesäkuuta 2011
Viimeinen kaistale.
Viimeinen kaistale.


Miksi minä olen suuruundenhullu? Siis mitä tulee kasvimaahan tai yleensäkin pihaideoihini. Yö toisensa jälkeen akka puurtaa hiki ottassa ja vääntää, kääntää ja kiroaa ja tekee ja laittaa - kasvimaata.

Miksen olisi ennemmin vaikka siivoushullu, koska kohta meillä ei ole kenenlläkään puhdasta riepua päälle laitettavaksi, eikä yhtään ainoaa puhdasta astiaa, josta syödä se nopea juustotomaattileipä. Mitään kunnon ruokaa en ole vähään aikaan laittanutkaan, ei tämmösillä helteillä, mitä nyt oli, yksinkertaisesti pysty seisomaan pätsinomaisessa keittiössä.

Jos saman tarmon laittaisi maailmanparantamiseen, tää maailma olisi valmis. Mutta kasvimaa ei ole - vieläkään.

Viimeistä kasvulavapaikkaa tehdessäni halusin ison tynnyrillisen rounduppia. Alkoi kärsivällisyys todellakin loppua. itsetehdyllä kanttauslapiolla (ei siis kanttausraudalla, koska se on vanhasta rautalapiosta lentävällä väsätty ja teroitettu versio) vetelin paskruoho siivuja parinkymmenen sentin siivuihin ja sitten istuin hyttysmyrkyn hajuisessa pilvessä ja apinaraivolla kaivoin siivut ylös. Joka siivun jälkeen hoin ittelleni kuinka paljon säästän rahaa ja luontoa ja aikaa, kun vaivaudun ihan tähän vanhanaikaseen työhön, enkä käytä myrkkyjä.

Lopulta sekin kaistale oli "puhdas" ja ai että se tuntui hyvälle.

Lavat on vaan yksinkertaisia lautakehikoita, 320cm x 70cm, mutta jostain syystä just oikean kokoisia. Siis vahingossa sopiva mitta, joka näyttää käytännöllisesltä. Niitä on nyt 11 kappaletta, lisäksi yksi hiukan isompi. Ja ne lavankaulukset päälle. Just ja just saan kaikki haluamani kasvit mahtumaan.

Vieläkin on tekemistä, eihän se nyt siihen loppunut, mutta voiton puolella ollaan. Yksi komposti on kukkurallaan täynnä rikkaruohomattoja ja toinen kovaa vauhtia täyttymässä. Nämä kompostit onkin nykyään ongelmajätekehikoita. Laitoin alle paksun mustan muovin, sellasen, joka ei mene auringossa eikä pakkasessa miksikään. Sen maan olisi voinut toki tasoittaa ensin, nyt toinen on kallellaan toiseen suuntaa ja toinen toiseen. mut hei - eiks kaikkien kompostit oo vinossa =D!

Ajatus on, että juolavehnät ja voikukat eivät saa maasta kostetutta ja kerrankin muurahaiset saavat rauhassa rakennella pesiään sinne. Pari kolme vuotta annan olla ja sinä aikana murkut ovat silpunneet juuret ja mullan hienoksi ainekseksi. Siemenet jäävät, niitähän maassa on ziljoona, mut muuten noi vaikeat rikkikset eivät kasva enää. Kesäksi peitän mustalla muovilla ja syksyllä annan sataa sen kasan läpimäräksi ja jäätyä talvella.

Ja koska olen oikeasti patalaiska luonteeltani, aion päällystää kaikki käytävät katekankaalla ja härskisti käyttää lapsityövoimaa kuskaamaan siihen hiekkaa päälle. Näin ei tarvi ihan niin paljon kitkeä ainakaan käytäviltä. Olen jo osan laittanut kankaalle, niitaten reunat lautoihin kiin jotta pysyy hyvin paikallaan.

Olisi pitänyt varmaan laskea työtunnit, kauhea homma. En todellakaan aio ihan heti tämän jälkeen tehdä kasvimaata uusiksi! Mutta sentakia haluankin sen tehdä nyt kerralla kuntoon, ne suuret linjat ainakin, jotta ens keväänä on helppoa kasvatella taas kaikenlaista.

Ja nyt ku seison tulevan portin kohdalla ja katson kätteni jälkiä, tuntuu hyvälle. Kaikki on tehty omalla voimalla, käsipelillä ja ennenkaikkea ilman myrkkyjä. Tai anteeksi - valehtelin - hyttysmyrkkyä olen kyllä sen tynnyrillisen itteeni lykännyt....
+ Kommentoi (7 kpl)




[riviä: 4kpl, [kt] sivu: 1]
tagetes
II- vyöhyke
Lähetä viesti
 
Arkisto:
2012
1 (3 kpl)

2011
12 (5 kpl)
10 (4 kpl)
9 (4 kpl)
8 (1 kpl)
7 (1 kpl)
6 (4 kpl)
5 (3 kpl)
4 (1 kpl)

2010
10 (3 kpl)
9 (3 kpl)
7 (3 kpl)
6 (4 kpl)
4 (1 kpl)
2 (1 kpl)

2009
11 (3 kpl)
10 (6 kpl)