• Etusivu
  • Hoitotyöt

Puiden ja pensaiden kasvuvyöhykkeet - vyöhykekartta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 29.11.2022
20222_76860.jpg

Tuomi (kuva: Pixabay)

Suomi jaetaan yhdeksään vyöhykkeeseen kasvien menestymisen suhteen. Vyöhykejakoon vaikuttavat muun muassa kasvukauden pituus, tehoisan lämpötilan summa sekä talviolosuhteet.

Paikallisilmastoon vaikuttavat muun muassa vesistöjen läheisyys (meret lievittävät kovimpia pakkasia talvella, järvet karkottavat kukkimisaikojen halloja) ja alueen maastonmuodot (syvissä laaksoissa on kylmää ilmaa kesällä ja talvella, kukkulat taas ovat muuta ympäristöään lämpimämpiä). Järveen viettävä lounaisrinne hietamaalla, ylä- eli koillispuolellaan havumetsä, lienee paikallisilmastollisesti ihannepaikka puutarhalle.

Kotipihan pienilmastoon vaikuttaa tontin korkeusolosuhteiden lisäksi kasvillisuuden tarjoama suoja (puiden alla on hyvä suoja sekä pakkasilta että halloilta, päivällä varjoisuudesta taas on haittaa). Aukeiden paikkojen pohjois- ja itäreunat, joita reunustavat havupuut, ovat erityisen lämpimiä päiväsaikaan, sillä niissä auringon säteilyenergia muuttuu runsaimmin (havaittavissa olevaksi) lämmöksi.

Kasvien menestymiseen vaikuttaa myös maan laatu ja se, missä vaiheessa kasvukautta routa sulaa. Muokatut maat ja mineraalimaat ovat vähemmän hallanarkoja kuin turvemaat tai heinikot.

Vyöhykekartta
Vyöhykekartta

1A Suotuisan suven alue Ahvenanmaa
1B mantereen paras Lounais-ja etelärannikko Helsinki-Rauma
2 Järvien ja peltojen vyöhyke Porista Savonlinnaan
3 Suomen perusmaisemaa Vaasasta Kiteelle
4 Mäkiseutujen ja lakeuksien vyöhyke Kokkolasta Joensuuhun
5 Tasankojen, soiden ja vaarojen vyöhyke Oulusta Kolille
6 Vedenjakajamailta Lapin porteille Kemi-Ylitornio-Kuhmo
7 Etelä- ja Keski-Lappi
8 Tuntureiden paljakat

Kaksoisnumeroidut vyöhykkeet 4/5, 6/6 ja 6/7 sisältävät kahden vyöhykkeen olosuhteita, jolloin lämpimät mäenrinteet ja lauhkeat vesistöjen rannat kuuluvat suotuisampaan vyöhykkeeseen ja alavat suoseudut ankarampaan vyöhykkeeseen.

Vyöhykejako on ylimeteorologi Reijo Solantien tekemä.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Ohje

Ohje

Vyöhykkeiden selitykset:

1A Suotuisan suven alue Ahvenanmaa
1B mantereen paras Lounais-ja etelärannikko Helsinki-Rauma
2 Järvien ja peltojen vyöhyke Porista Savonlinnaan
3 Suomen perusmaisemaa Vaasasta Kiteelle
4 Mäkiseutujen ja lakeuksien vyöhyke Kokkolasta Joensuuhun
5 Tasankojen, soiden ja vaarojen vyöhyke Oulusta Kolille
6 Vedenjakajamailta Lapin porteille Kemi-Ylitornio-Kuhmo
7 Etelä- ja Keski-Lappi
8 Tuntureiden paljakat

Kaksoisnumeroidut vyöhykkeet 4/5, 6/6 ja 6/7 sisältävät kahden vyöhykkeen olosuhteita, jolloin lämpimät mäenrinteet ja lauhkeat vesistöjen rannat kuuluvat suotuisampaan vyöhykkeeseen ja alavat suoseudut ankarampaan vyöhykkeeseen.

Vyöhykejako on ylimeteorologi Reijo Solantien tekemä.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Oikea kasvi oikeaan paikkaan

Kotipihan kasveja valitessa kannattaa ensimmäiseksi huomioida kasvuolosuhteet – siis valon määrä sekä maaperän kosteus ja koostumus. Lisäksi kasvivalintoihin vaikuttaa pihan maantieteellinen sijainti. Suomi on pitkä maa ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä ankarammiksi kasvuolosuhteet muuttuvat.

Aurinkoa vai varjoa?
Tärkeimpiä kasvien menestymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat pihan valo-olosuhteet. Varjon kasvit eivät viihdy paahteessa ja auringonpalvojat puolestaan kärsivät valon puutteesta. Selvitä siis, mihin pihan osaan aurinko paistaa koko ajan, osan päivää tai ei ollenkaan. Huomioi myös vuodenaikojen vaihtelut. Keväällä aurinkoiselta vaikuttava paikka voi keskikesällä olla varjoisa, jos ympärillä on lehtipuita.

Kuivaa vai kosteaa?
Vesi on kasveille elinehto. Toiset tarvitsevat sitä paljon, toiset vain hyvin vähän. Kasvien vedentarvetta voi paikata kastelemalla, mutta miksi istuttaa kuivaan paikkaan paljon vettä vaativia kasveja tai vastaavasti hukuttaa kuivan paikan kasvit märkään maahan, kun muitakin vaihtoehtoja on?

Multaa, hiekkaa vai savea?
Jotkut kasvit viihtyvät luonnostaan soraharjulla, toiset taas kaipaavat muhevaa multaa. Jotkut tarvitsevat kalkkia, toiset pitävät happamasta maasta.

Helpoimmalla pääset, jos valitset sellaisia kasveja, jotka viihtyvät olemassa olevassa, pihan luontaisessa maaperässä. Jos sen sijaan haluat istuttaa hiekkaisen maan kasveja savipellolle tai ravinteikasta ja kalkkipitoista multaa vaativia kasveja turvesuolle, valmistaudu parantamaan maaperää toden teolla.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Kaikki nämä seikat voit ottaa huomioon Kasvikortiston haku-palvelua käyttäessäsi. Kasvikortiston yli 1400 kasvikortista löytyy varmasti sopivia lajeja mihin paikkaan vain.

Voit myös määritellä hakemasi kasvin korkeuden, kukinta-ajankohdan, kukinnon värin ynnä muun sellaisen avulla. Kasvikortistossa on erittäin monipuoliset hakupalvelut.

Lue lisää Kasvikortistosta >>

Ohje

Ohje

Käytä hyväksesi Puutarha.netin Kasvikortistoa

Kaikki nämä seikat voit ottaa huomioon Kasvikortiston haku-palvelua käyttäessäsi. Kasvikortiston yli 1400 kasvikortista löytyy varmasti sopivia lajeja mihin paikkaan vain.

Voit myös määritellä hakemasi kasvin korkeuden, kukinta-ajankohdan, kukinnon värin ynnä muun sellaisen avulla. Kasvikortistossa on erittäin monipuoliset hakupalvelut.

Hoitotyöt
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202212_45234.jpg
Miltä puutarhasi näyttää talvella?
Kylmenevät ilmat ja lyhenevät päivät sekä tuuli, sade ja lumi ajavat ahkerimmatkin kotipuutarhurit talven tullen sisätiloihin. Kuluneen puutarhakauden muistot ja mielikuvat ovat vielä tuoreena muistissa, joten niitä kannattaa nyt hyödyntää. Talvi on hyvää aikaa suunnitella omaa puutarhaa ja miettiä tulevan kasvukauden projekteja ja hankintoja.Puutarha.netistä löytyy tietoa pihan suunnittelusta, rakentamisesta ja eri vaihtoehdoista sekä tietenkin kasveista. Talven hiljaisina hetkinä kannattaa hyödyntää esimerkiksi Keskustelupalstaa,josta löytyy mukavaa luettavaa ja samanhenkistä seuraa miltei vuorokaudenajasta riippumatta.
20218_72067.jpg
Siementen kylväminen on hauskaa
Useimmat monivuotiset kasvit kukkivat vasta kylvöä seuraavana vuonna, jotkut aikaisin kylvettyinä jo samana kesänä. Yleensä perennat kylvetään maalis-heinäkuussa, mutta yhtä hyvin ne voi kylvää juuri ennen talven tuloa!
20232_80857.jpg
Kuusi ekovinkkiä syyspuutarhaan
Päivien lyhenemisestä kasvit tietävät talven lähestyvän. Ennen talven pakkasten tulemista on osa syystöistä tehtävä, mutta niissä kiirehtiminen voi olla kohtalokasta; etenkin lämpimänä syksynä. Kun vuosi on ollut lämmin ja kuiva, se on muuttanut monen kasvin kasvurytmiä.
20216_71363.jpg
Mitä on bokashointi?
Japanin kielestä lainattu sana "bokashi" tarkoittaa fermentoitunutta orgaanista jätettä. Fermentointi taas tarkoittaa puolestaan hapettomassa tilassa tapahtuvaa maitohappokäymistä. Maitohappokäymisessä hyödynnetään maitohappobakteereita, hiivoja, entsyymisieniä ja muita pieneliöitä.Ilmatiiviissä bokashiastiassa biojäte fermentoidaan sekoittamalla biojätteen joukkoon EM-mikrobiseosta (effective micro-organism) eli bokashirouhetta. Bokashirouhe sisältää juuri edellä mainitut ja maaperälle hyväksi havaitut bakteerit, hiivat ja pieneliöt. Rouhe kehitettiin Japanissa 1970-luvulla kehitetty seos.
202111_73580.jpg
Mikä avokadoa riivaa?
Lukija kysyy: "Olen kasvatellut useamman vuoden avokadoa ja se onkin jo puolitoistametrinen puuntaimi, mutta nyt se taitaa valitettavasti kuolla. Aikaisemman kasvun puoleen väitän, että vettä, valoa ja lannoitetta pitäisi olla sopivasti, mutta siitä huolimatta lehdet kuivuvat, käpristyvät ja kuolevat oksa kerrallaan.Oireet alkoivat sen jälkeen kun vaihdon tuon kesällä suurempaan ruukkuun. Laitoin kyllä kiviä pohjalle. Veikkaan, että mullan mukana tuli öttiäisiä. Öttiäiset ovat vaaleita ja alle puolen millin mittaisia ja niitä on lehtien pinnoilla harvakseltaan. Suihkuttelin kasvia ensin mäntysuopaliuoksella ja sittemmin huonekasvi Raidilla, mutta aina tulevat takaisin.Mitähän ne ovat ja miten niistä pääsisi eroon? Vai teenkö jotain muuta väärin ja öttiäiset ovat vaan sattumalta paikalla?"
20202_62802.jpg
Pihasta omannäköinen puutarha
Miten saisi toiveista totta ja pihasta puutarhan? Mistä pitäisi aloittaa? Kasvit ovat toki tärkeässä osassa, mutta tarvitaan näkemystä pihan eri toimintojen yhdistelyyn ja sijoitteluun aina sisääntulosta oleskeluun, leikkiin, pysäköintiin tai pyykinkuivatukseenkin. Ammattilainen suunnittelee pihan eri elementit yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton