• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kukilla kepeästi kesään

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Julkaistu 22.05.2017Päivitetty 31.01.2023
20175_49318.jpg

Pihan, pation ja parvekkeen monikäyttöisin elementti on kesäkukkaryhmä eli kausikasvit. Yksivuotisina niihin ei pääse kyllästymään, sillä niistä saadaan oleskeluryhmään vaikka joka vuodeksi uusi ilme.

Mutta toisaalta, kun samoja lajeja kasvatetaan vuodesta toiseen samalla paikalla, muodostuu perinne, jota ei ehkä raaskikaan rikkoa uusilla kukkavalinnoilla. Perheen perinnekukistakin muodostuvaa ryhmää voi silti uudistaa yhdistelemällä siihen uusia kasveja. Rikas ja muuntelukykyinen ryhmä toteuttaa kukkaunelmat laidasta laitaan.

Kasvatetaanpa kausikasveja ruukussa tai penkissä, tärkein johtotähti niiden valinnassa on kasvupaikka. Paljon valoa tarvitsevat lajit eivät menesty ja kasva kauniiksi varjossa. Varjon kasvit taas läkähtyvät auringon paahteessa ja kituvat.

Tästä pääset katsomaan, miten kukkaistutuksesi onnistuvat

Ohje

Ohje

Tiedäthän että...

Kasvatetaanpa kausikasveja ruukussa tai penkissä, tärkein johtotähti niiden valinnassa on kasvupaikka. Paljon valoa tarvitsevat lajit eivät menesty ja kasva kauniiksi varjossa. Varjon kasvit taas läkähtyvät auringon paahteessa ja kituvat.

Tästä pääset katsomaan, miten kukkaistutuksesi onnistuvat

Iso tila – isot ruukut Pieni tila – pienet ruukut

Tyylejä on monia, mutta istutuksille käytettävissä oleva tila ratkaisee, minkälaisia ruukkuja tai miten monta erilaista kasvia kukkaistutuksiin käytetään.

Suurissa tiloissa pienet ruukut näyttävät vaatimattomilta ja pienissä tiloissa suuret ruukut saavat tilan näyttämään ahtaalta. Pieneenkin tilaan mahtuu monta ruukkua, kunhan yksittäisen ruukun mittasuhteet ovat sopusoinnussa ympäristöönsä.

Vinkki: Jos ruukkukokoa ei haluta kasvattaa, niin silti voi saada aikaan näyttäviä ja monimuotoisia ryhmiä istuttamalla jokaiseen ruukkuun vain yhtä kasvia ja ryhmittelemällä ruukut kokonaisuudeksi!

Rehevyys syntyy mm. monilajisuudesta. Mutta myös pienet ja isot lehti- tai kukkamuodot yhdessä ovat tehokkaita ja herättävät kiinnostusta ja vievät huomion yksityiskohtiin.
Rehevyys syntyy mm. monilajisuudesta. Mutta myös pienet ja isot lehti- tai kukkamuodot yhdessä ovat tehokkaita ja herättävät kiinnostusta ja vievät huomion yksityiskohtiin.

Yksivuotiset kukat kesäkukkapenkissä tai perennapenkin täydentäjinä

Perinteinen kesäkukkapenkki syntyy taimia istuttamalla tai siemeniä kylvämällä. Siemenhommiin täytyy tosin ryhtyä jo kevättalvella. Mutta alkukesän taimivalikoimista syntyy näyttävä kukkapenkki istuttamalla paljon samaa lajia suureksi ryhmäksi - tai monilajipenkki, josta löytyy katsojalle runsaasti yksityiskohtia ja tutkittavaa! Jos tavoitellaan levollista vaikutelmaa, niin sitä vähemmän lajeja istutetaan mitä pienempi tila on penkissä käytettävissä.

Kausikasvit ovat myös oivia valintoja täydentämään perennapenkkejä. Jos penkin kukinta ei kata koko kasvukautta, tulevat kesäkukat apuun. Kausikasveilla varsinkin uuden perennapenkin aukkopaikat muuttuvat myös rikkaruohojen kasvualustasta penkin kruunuksi!

Kosmoskukka ja siperianunikko
Kosmoskukka ja siperianunikko

Runsauden sarvi vai pelkistetympi tyyli?

Rehevän ryöppyävän tunnelman luojia ovat monilajisuus, runsas värien käyttö tai saman värin eri sävyt. Eikä kaiken tarvitse olla kukkivaa. Monilajista istutusta rikastavat välivihreät eli heinät, muratit, hopeaputoukset ja -käpälät, liisukat ja erilaiset mintut ja muut yrtit, esimerkiksi salviat.

Harkitusti käytetyt, yksittäiset kasvit voivat luoda vahvan, pelkistetyn tunnelman. Tunnelmaan vaikuttavat kasvien ja ruukkujen lisäksi katemateriaalit eli koristekivet, ruukunkappaleet ja eriväriset hiekat, kävyt ja sammaleet.

Mehikasveista, heinistä ja kivimateriaaleista syntyvät eleettömät istutukset, joiden tunnelma vaihtuu japanilaistyylisestä istutuksesta aavikkomaisemaan tai pienelläkin vesiaiheella salaperäiseen hetteikköön...

Tutustu erilaisiin kasveihin Puutarha.netin Kasvikortistossa

Saxifraga ´Clarence Elliot´
Saxifraga ´Clarence Elliot´
Heinää, vettä - ja kiviä
Heinää, vettä - ja kiviä

Monivuotiset kasvit ruukkuistutusten osana

Heleän vihreä timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’) on yhdistetty lamokasvuiseen hopeatäpläpeippiin (Lamium maculatum). Välissä pilkottaa sesongin mukaan vaihtuva kausikasvi, nyt syklaamin kukka. Keväällä sen paikalle istutetaan vaikkapa orvokki ja kesällä marketta.
Heleän vihreä timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’) on yhdistetty lamokasvuiseen hopeatäpläpeippiin (Lamium maculatum). Välissä pilkottaa sesongin mukaan vaihtuva kausikasvi, nyt syklaamin kukka. Keväällä sen paikalle istutetaan vaikkapa orvokki ja kesällä marketta.

Puuvartiset kasvit ja perennat soveltuvat ruukkuistutuksiin aivan yhtä hyvin kuin yksivuotiset kesäkukatkin. Ruukuissa monivuotiset kasvit ovat toki lyhytikäisempiä kuin maahan istutettuina, mutta silti ne saattavat hyvin hoidettuina menestyä vuosiakin. Monivuotiset muodostavat siis istutuksen rungon, johon vaihdellen valitaan yksivuotiset kasvit väriläiskäksi.

Vinkki: Voit kasvattaa monivuotisia kasveja kesän ajan ruukussa ja istuttaa syksyllä hyvin syötetty ja juotettu taimi juuripaakkuineen maahan. Eikä kukaan estä siirtämästä sitä taas keväällä takaisin ruukkuun! Lisäbonuksena yksivuotisina kasvattamasi kasvit saattavat monivuotisen kasvin juurella joskus jopa yllättää seuraavana keväänä.

Vuodenajat kunniaan!

Puutarhakausi ei lopu syksyn saapuessa. Jos kesän lopulla ruukkuistutuksista on puhti poissa, lehdet aneemiset ja kukinta vähissä, voi syyskesän ja alkusyksyn kuulaudesta nauttia myös uudistamalla ruukkuistutukset! Lehtevät perennat, muratit, havupensaat, syksyllä kukkivat mehikasvit, pensastädykkeet ja lukemattomat muut lajit sopivat kypsyvän kesän kasveiksi. Ja talveksi laitetaan tietenkin kanervat, havut, hopealangat ynnä muut talven lajit.

Teksti ja kuvat: Tuuli Järvinen, Muhevainen Oy

Kanervat ovat itseoikeutettuja loppusyksyn istutuksissa, mutta ennen talvikautta väriä istutuksiin antavat myöhään kukkivat syysmaksaruohot.
Kanervat ovat itseoikeutettuja loppusyksyn istutuksissa, mutta ennen talvikautta väriä istutuksiin antavat myöhään kukkivat syysmaksaruohot.

Tutustu Puutarhamyymälä Muhevaisen valikoimiin
- sieltä löydät kaiken tarvittavan kukkaunelmiesi toteuttamiseen!

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20172_48286.jpg
Pihasta puutarhaksi hyvällä suunnittelulla
Pihasuunnitelmaa pidetään kalliina ylellisyystuotteena, vaikka kyseessä on tärkeä pihan rakentamista ohjaava ja helpottava työkalu. Suunnittelussa asiakkaan hajanaiset ajatukset ja toiveet jalostetaan toimivaksi kokonaisuudeksi.
20174_48967.jpg
Puutarhassa ovat oikeat kasvit paikoillaan
Ollakseen viihtyisä piha tarvitsee lattian, seinät ja katon, aivan kuten sisätilatkin. Mittakaava ulkotiloissa vain on huomattavasti suurempi. Puut tuovat puutarhaan kaivattua korkeusvaihtelua ja katosmaista tunnelmaa.
20175_49247.jpg
Havukasvit pihan suunnittelussa
Jos kasvivalikoimasta puuttuvat havukasvit, saattaa kesällä rehevä puutarha muuttua syksyn tullen tyhjäksi ja autioksi. Ikivihreät kasvit ryhdistävät pihaa ja etenkin talvella ne tuovat pihaan kaivattua vehreyttä!Puutarhamyymämälä Muhevaisella kasvivalikoimaa riittää
20237_4260.jpg
Pensasaidan istuttaminen
Pensasaidan perustamiseen käytetään yleensä paljasjuurisia piiskataimia, jotka istutetaan lehdettöminä keväällä tai syksyllä. Astiassa tai paakussa kasvaneita, haaroittuneita aitataimia voi istuttaa vaikka keskellä kesää. Leikattavaan pensasaitaan taimia istutetaan 3–4 kappaletta metrille, lajista riippuen. Vapaasti kasvavaan aidanteeseen istutetaan 1–2 kpl/m.
20116_26878.jpg
Tee puutarhastasi perhospuutarha
Komeita ritariperhosia, täpläsiipisiä neitoperhosia, herkän kauniita lanttuperhosia ja monia muita perhoslajeja voit houkutella puutarhaasi oikeilla kasvivalinnoilla. Perhoset kiittävät puutarhuria pölyttämällä kasvillisuutta ja tuovat iloa jo pelkällä olemassaolollaan!Monet perhoslajit ovat vähentyneet perinnemaisemien harvinaistuessa, koska yleensä juuri ketojen ja niittyjen kukkaset houkuttelevat perhosia. Perhospuutarhoilla voidaan auttaa siis myös uhanalaisten perhoslajien säilymistä. Puutarhassa voi auttaa myös kasvilajien säilymistä, jos sinne valitaan luonnonkasveja ja erityisesti harvinaistuneita lajeja.Voit tutustua tarkemmin kasveihin Kasvikortistossa!
1861_655332890_2011102485925.jpg
Kauniita kransseja ja koristeita
Kirkkonummen Jorvaksessa sijaitsevan Puutarhaliike Reimanin ammattitaitoinen henkilökunta valmistaa koristeita ja kransseja, joista kelpaa ottaa mallia!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton