TAKAISIN

Valo on suhteellista ja muuttuvaa

Julkaistu: 25.9.2017

Päivänvalo on meille ’mittari’ luonnollisesta valosta. Päivänvalon sävy muuttuu oleellisesti vuorokauden ja vuodenajan mukaan. Päivänvalossa on enemmän lyhytaaltoista sinistä kuin pitkäaaltoista punaista valoa. Sen vuoksi koemme valon useimmiten siniseen vivahtavana valkoisena.

Loistavia ideoita!

Konstsmide OrionKonstsmide Orion

Valaistussuunnittelun perusteet ovat turvallisuus, toimivuus ja tunnelma

Pihavalaistuksen suunnittelu rakentuu yksinkertaisesta hienovaraisemmaksi. Aivan ensimmäisenä pihaan suunnitellaan yleisvalaistus, jonka vaatimukset tulevat turvallisuudesta. Jokaisen talon ja asunnon numero on oltava valaistu, jotta posti, poliisi tai hälytysajoneuvot löytävät tarvittaessa oikean osoitteen. Ovi ja sisääntulo valaistaan myös. Samoin kulkuväylät ja porrastukset. Yleisvalaistuksen päätehtävä on lisätä asukkaan ja omaisuuden turvaa.

Toiminnallinen valaistus luo turvallisuuden tunnetta ja mahdollistaa mielekkään tekemisen ulkona myös pimeän aikaan. Toiminnallista valaistusta suunnitellaan yleensä oleskelualueille, lasten leikki ja pelipaikoille. Myös pihan huoltotoiminnot valaistaan sekä autojen pysäköintialue.

Valaistuksella haetaan tunnelmaa ja viihtyvyyttä, luodaan pihan identiteettiä ja statusta, helpotetaan suunnistamista, kiinnitetään huomiota haluttuihin yksityiskohtiin. Tällöin puhutaan tunnelmavalaistuksesta. Maisemasta, puutarhasta ja talon arkkitehtuurista voidaan nostaa esiin hienoja yksityiskohtia: mm julkisivua, vesiaihetta, puita ja kukkaryhmiä voidaan korostaa valaistuksella. Lisäksi myös yhä kasvava tunnelman luoja ovat erilaiset kausivalot.

Konstsmide Ecco po LecceKonstsmide Ecco po Lecce

Valaistuksen suunnitteluaikataulu

Elokuun pimenevissä illoissa huomaa, missä valoa tarvitaan. Jos pihan valaistusta haluaa hioa koevalaistuksilla, niin syksy ja talvi on siihen oivaa aikaa. Valaistukset toteutetaan sitten syksyllä tai keväällä syksyn suunnitelmien mukaan.
Konstsmide FrejaKonstsmide Freja

Valaistussuunnittelu on kokonaisuus

Valaistus koostuu aina kahdesta osasta: toisaalta valitaan valaistusratkaisu (valaisimen tekniikka+ valaisimen sijainti). ja toisaalta kyseessä on liittyminen sähköjärjestelmään (sähkölaitteet + sähköverkko). Muistathan, että valaisimia saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja!

Suunnittelija ottaa usein kantaa valaistuksen tyyliin, valaisimien malliin ja väriin sekä valon väriin. Suunnittelija myös merkitsee valaisimien alustavat paikat. Viherrakentaja asentaa valaistuskaapelin maatöiden yhteydessä sekä usein myös asentaa valaisimet paikoilleen. Kytkentöjä viherrakentaja ei saa tehdä.

Valaistuksen suunnittelussa pitää huomioida valon väri, valaistusvoimakkuus, häikäisy ja heijastukset

Valon väriä valaisimissa mitataan värilämpötilana, jonka yksikkö on Kelvin(K). 273 Kelvinia vastaa 0 astetta. Lämpimillä väreillä, kuten keltaisella ja oranssilla, on matala värilämpötila ja kylmillä väreillä(siniset) on korkea värilämpötila. Mitä korkeampi valaisimen värilämpötila on, sitä enemmän valo muistuttaa päivänvaloa ja vivahtaa siniseen.

Väriryhmät voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:

- Lämminsävyinen valo < 3000 K (kynttilä 2000 K, hehkulamppu 2700 K,)
- Valkoinen, neutraali valo 3000-4000 K (energiansäästölamppu 2700-3000 K, halogeenilamppu 2900-3000 K)
- Päivänvalo, auringonpaiste keskellä päivää, 4000 K (kylmä valo 4000-6000 K)


Valaistuksen mittayksikkö on luksi (lx). Luksi on yksikkö, jota käytetään mittaamaan, kuinka paljon valoa osuu pintaan. Luksi on yhtä kuin lumenia per neliömetri( lm/m2). Nyrkkisääntönä on, että 5 luksin valaistusvoimakkuus on minimitaso sille, että ihminen pystyy näkemään ja suunnistamaan tyydyttävästi. Yleensä tämä taso ilmaisee hämärän valaistusvoimakkuutta. 5 luksia ei kuitenkaan riitä yksityiskohtien ja värien erottumiseen. Iän karttuessa näkemiseen tarvitaan enemmän valoa. Keski-iässä valoa tarvitaan jopa kolminkertainen määrä kymmenen vuoden ikään verrattuna.

 

Esimerkkijä valaistusvoimakkuudesta (lx):
0,5-2 lx kuun valo
50 lx hämärä
500 lx työskentelyvalo esim. luokkahuoneet
5000-10000 lx pilvinen päivä
100 000 lx auringonvalo kirkkaimmillaan

Konstsmide ModenaKonstsmide Modena
Useimpien valolähteiden valokeilaa säätelee tietty säteilykulma. Valokeilan voi valita hyvin kapeasta (kohdevalaisin , valaisukulma 8-30 astetta) erittäin leveään (valonheitin, valaisukulma yli 30 astetta). Wattiluvulla on merkitystä, kun halutaan tietää, kuinka kauas valo yltää. Valon voimakkuus vähenee etäisyyden kasvaessa. Valonlähteen on oltava sitä voimakkaampi, mitä kauempana valaisimesta kohde on: Jos valon voimakkuus on metrin etäisyydellä 1000 luksia,se on 2 m etäisyydellä vain neljäsosa eli 250 luksia. Kun etäisyys lisääntyy vielä metrillä, on voimakkuus enää 111 luksia eli reilu kymmenesosa alkuperäisestä.

Häikäisy

Häikäisevä valo on yhtä huono vaihtoehto kuin valaisematta jättäminen. Häikäisy johtuu siitä, että silmät joutuvat alttiiksi voimakkaammalle valolle, kuin mihin ne ovat varautuneet. Suora häikäisy syntyy, kun väärin suunnattu valo osuu suoraan katsojan silmiin. Epäsuorassa häikäisyssä on kyse liian voimakkaiden lamppujen suuntaamisesta voimakkaasti heijastavaan vaaleaan tai tasaiseen pintaan. Molemmat tavat saavat katsojan siristelemään tai suojaamaan silmiään kädellään nähdäkseen edes jotain.
Konstsmide TriesteKonstsmide Trieste

Heijastukset

Heijastuva valo auttaa tunnistamaan pintamateriaalit, mutta se auttaa meitä myös muodostamaan käsityksen, millaiselta edessä oleva pinta näyttää: Onko piha tasainen, kuoppainen vai liukas. Vaalea pinta heijastaa valoa tummaa pintaa paremmin ja kiiltävä pinta heijastaa valoa enemmän ja epätasaisemmin kuin matta pinta. Epätasainen pinta taas imee valoa enemmän kuin sileä pinta. Heijastukset voivat myös häikäistä. Esimerkiksi kirkas valkoinen väri puutarhassa ei toimi kirkkaassa auringonpaisteessa.

Materiaali ja valon heijastumissuhde:

Valkoiseksi maalattu pinta 70-80 %, vaalea kivi 50 %, betoni 25-40 %, punatiili 30 %, kasvillisuus 25 %, liuskekivi 18 %, tumma kivi 18 %, asfaltti 7 %, kostea maa 7 %, ruohikko 6 %.

Ulkovalaistuksen suunnittelijan muistilista

- Sähköpisteiden paikat ja ryhmittely
- Valojen kytkimien paikat
- Valaisimien ryhmittely(kaapelointi) - Ajastus, hämäräkytkimet, liiketunnistimet
- Pihan koko ja tyyli. Ympäröivä maisema
- Erilaiset valaisimet, erilaiset lamput (led, energiansäästö, halogeeni)


Tanja Nieminen
Suunnitteluhortonomi ylempi AMK/Designer
Maisemasuunnittelu/ Landscape Architecture
gsm/mobile +358 40 5340 723
skype: tanja_nieminen
tanja.nieminen@maisemasuunnittelu.fi
www.maisemasuunnittelu.fi
Konstsmide ModenaKonstsmide Modena
Konstsmide -pihavalaisimien jälleenmyyjiä mm. K-rauta, Plantagen, Bauhaus ja Byggmax
- tutustu valaisimiin myymälöissä!

Tuotteet löydät myös Rakentaja.fi-verkkokaupasta

Tarvitsetko lisätietoja tai haluatko tilata esitteen?

Ota yhteyttä info@konstsmide.fi / Puh. 09-2242660 - tai alla olevan yhteydenottopyyntölomakkeen kautta