• Etusivu
  • Hoitotyöt

Hyödynnä talvikausi tulevan kesän suunnitteluun

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.10.2017
201710_50535.jpg

Haaveiletko piharemontista vai jäikö pihalla tai mökillä töitä tekemättä viime kesänä? Mitä, jos suunnittelisit tarvittavat työt hyvissä ajoin ennen kesää ja palkkaisit keikkatyöläisen avuksesi? Ei alkaisi hommat ahdistamaan kevään korvalla.

Talvi on mitä mainiointa aikaa suunnitella tulevan kesän pihan kunnostus- ja uudistustöitä. Ehkä viime kesältä jäi osa suunnitelluista töistä tekemättä tai jo valmiista projekteista syntyi uusia ideoita. Tai ehkä juuri ostetun uuden kodin piha kaipaa uutta ilmettä tai aiot viimeinkin rakentaa sen kauan haaveilemasi kasvihuoneen. Nyt on hyvä aika tehdä suunnitelmat, etenkin jos aikeissa on vähänkään isompi työsarka, joka vaatii aikataulutusta ja budjetointia. Hyvissä ajoin ennen kevättä suunniteltu työ on helppo kilpailuttaa ja aikatauluttaa – liikkeellä kannattaa olla ennen kuin kaikki muutkin etsivät tekijöitä pihatöilleen ja parhaat tekijät on jo viety.

Vaikka uuden pihan tai piharemontin suunnittelu on inspiroivaa ja innostavaa puuhaa, toteutus taas usein vaatii ennemminkin fyysistä ponnistelua. Jos suunnitteluvaiheen jälkeen ajatus pihatöiden toteutuksesta tuntuu lähinnä uuvuttavalta ja tiedät jo nyt, ettei aikasi tule riittämään kaikkeen, kannattaa miettiä, josko homman voisi antaa ulkopuoliselle.

Oikotie Työpaikkojen Keikkatyöt –osiosta

löydät helposti ammattilaisen avuksesi pihan uudistus- ja remonttitöihin. Palvelu on toteutettu yhteistyössä SuoraTyö.fi:n kanssa ja sen kautta palkkaat vaivattomasti keikkatyöläisen niin pieniin kuin suurempiinkin projekteihin – kaikista lakisääteisistä velvoitteista palkanmaksusta työsopimuksiin ja vakuutuksiin huolehditaan puolestasi. Ja mikä parasta, palkkaat keikkatyöläisen huomattavasti kohtuullisempaan hintaan kuin tilaamalla palvelun vaikkapa puutarha-alan yritykseltä.

Palvelun kautta työn teettäjä saa siis työsuhdetta koskevat vakuutukset heti voimaan ja ainoastaan työsuhteen vaatimalle ajalle ilman minimimaksuja. Samalla työn teettäjä hoitaa työnantajan velvollisuuksiin kuuluvat maksut näppärästi yhdellä verkkomaksulla. Työn teettäjä voi ilmoittaa tarjoamastaan työtehtävästä Oikotie Keikkatyöt -palvelussa ja etsiä keikkatöistä kiinnostuneita henkilöitä avukseen.

Työntekijä taas voi jättää palveluun osaajaprofiilin ja hakea Oikotie Keikkatyöt –palvelussa ilmoitettuja töitä. Palvelussa ilmoitettujen työpaikkojen palkanmaksu sivukuluineen ja vakuutuksineen hoidetaan Keikkatyöt-palvelun kautta, eli työntekijä saa palkan asianmukaisesti maksettuna ja on työsuhteen ajan vakuutettu.

Keikkatyöt-palvelun avulla molemmat osapuolet voittavat: työn teettäjä saa osaajan palvelukseensa helposti ja suhteessa edullisesti kun keikkatyöläinen työllistyy juuri siksi aikaa kun on tarvetta. Lue lisää Oikotie Keikkatyöt –palvelusta ja etsi pihatöillesi tekijä vaikka heti.

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202211_80251.jpg
Mihin käyttää kriikunoita? Asiantuntija vastaa
Kriikunoita tulee meille tänä vuonna paljon. Olemme miettineet, mihin niitä voisi hyödyntää, koska esimerkiksi hillo tuntuu olevan paljon luumuhilloa happamampaa tai kitkerämpää. Myöskin olemme tehneet kriikunalikööriä, mutta maksa ei kestä näin suurta satoa. Vinkkejä tai ehdotuksia?
20237_82622.jpg
Onko höyhenpensas pupujen herkkua? Asiantuntija vastaa
Olen istuttanut höyhenpensaan, kuuluuko se pupujen ruokalistaan?
20124_30343.jpg
Pensasangervoja puutarhaan
Pensasangervot ovat suosittuja koristekasveja niin puistoihin kuin puutarhaankin. Ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia; aidanteeksi, yksittäispensaaksi, ryhmäksi tai vaikka perennaryhmän osaksi sopivia pensaita. Sopivat myös maanpeitekasvillisuudeksi. Pensasangervot ovat yleensä melko vaatimattomia kasvupaikkansa suhteen; useimmat matalat pensasangervot kestävät kuivuutta mutta viihtyvät normaalikosteassa maassa. Toiset suosivat kosteaa maata. Kaikki pensasangervot ovat valokasveja - ja kestävät myös voimakastakin leikkausta!
20144_38882.jpg
Magnolia on kevään kukkiva kaunotar
Herkän kaunis kukinta hurmaa kasvattajansaMoni kotipuutarhuri odottaa varhaiskeväällä jännityksellä magnoliansa heräämisen merkkejä. Sen keväinen, herkän kaunis kukinta onkin odotettu hetki ja palkitsee varmasti kasvattajansa! Magnoliat vaativat lämpimän ja suojaisen kasvupaikan - ja menestyvät lajista riippuen Etelä-Suomessa ja sisämaassa III-vyöhykkeellä asti. Kestävimpiä lajeja voi toki koettaa kasvattaa hieman pohjoisempanakin, hyvin suojaisessa paikassa ja talvella suojattuna. Magnolia on etenkin kukkiessaan niin kaunis, ettei sen lumovoiman edestä malta edes poistua! Kannattaa siis nähdä hieman vaivaakin sen viihtymisen ja talvehtimisen puolesta.Katso magnoliat Puutarha.netin Kasvikortistossa
20124_30325.jpg
Kuinka nurmikkosi voi?
Uudet kiinteistön omistajat - ja jotkut jo pidempäänkin sillä asuneet - kaipaavat helposti konkreettisia neuvoja pihapiirinsä kunnostamiseen. Tähän tarpeeseen vastaa Piha kuntoon -artikkelisarja, jonka kolmannessa osassa pistetään nenä nurmikkoon ja tarkastellaan nurmimattomme kuntoa.Sarja sisältää seuraavat osat: OSA 1/6: Katse puihinOSA 2/6: Pensaat siisteiksiOSA 3/6: Nurmimatto reheväksiOSA 4/6: Hyötypuutarhan parannus OSA 5/6: Kukkapenkit kauniiksiOSA 6/6: Katse kokonaisuuteen
20115_26026.jpg
Miten eroon sammaleesta?
Pihanurmikossa kasvaa ruohoa tupsu siellä, toinen täällä – mutta sammal kyllä viihtyy mainiosti. Miten sammalesta pääsisi eroon?Sammal valtaa nopeasti paikan, jossa nurmikko ei syystä tai toisesta oikein menesty. Sammal viihtyy varjoisessa paikassa, tiivistyneessä sekä happamassa maassa. Usein maa on myös liian kosteaa ja ravinneköyhää. Valo-olosuhteita harvemmin voi parantaa, mutta muulla tavoin nurmikon kasvuolosuhteita voidaan pyrkiä parantamaan. Kun nurmikko voi hyvin, niin sammal ei sille elintilakilpailussa pärjää.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton