TAKAISIN

Kasvintunnistus on koukuttavaa salapoliisityötä

Julkaistu: 27.5.2019

Luonnonkasvien tunnistus on kuulunut aina osaksi koulun biologian opetusta. Kasvien keruu herbaarioon herättää monella muistoja omasta kouluajasta, ja joillain meistä on vieläkin vintillä haalistuneita näytteitä kasviprässissä. Herbaariot ovat vaihtuneet digitaalisiksi, mutta samojen ulkoisten tunnusmerkkien avulla kasvintunnistusta vielä nytkin tehdään kuin silloin ennen vanhaan.

Onko tuo kirsikka vai sittenkin ehkä luumu?

Uteliaisuus puutarhakasvien tunnistamiseen herää, kun innokas puutarhaharrastaja vierailee uudessa puutarhassa tai muuttaa kotiin, jonka mukana seuraa unohdettu puutarha. Mikä tuo upeasti kukkiva puu on? Kasvintunnistus aloitetaan tutkimalla kasvin ulkoisia tunnusmerkkejä. Tarkastellaan aluksi kasvin yleisilmettä, jonka avulla kasvi voidaan luokitella esimerkiksi puuksi, pensaaksi, perennaksi tai varpukasviksi. Seuraavaksi mietitään kasvin kasvutapaa; onko se pysty, rento tai kenties lamoava. Puuvartisilla kasveilla latvuksen muoto (esim. kapea, maljamainen) ovat tunnistusta määrääviä piirteitä.

Talviasuiset puut ja pensaat näyttävät ehkä ensi silmäyksellä kaikki ihan saman näköisiltä, mutta eroja kyllä löytyy, kun niitä alkaa etsimään. Silmujen koko, muoto ja väri ovat esimerkiksi rauduskoivulla ja tammella aivan erilaiset. Verson väri ei ole pelkästään ruskea vaan se voi olla kuparin värinen, selvästi punertava tai jopa likaisen harmaa.

Tammen kärkisilmuissa silmusuomut näkyvät selvästi, rauduskoivun silmu vihertää.Tammen kärkisilmuissa silmusuomut näkyvät selvästi, rauduskoivun silmu vihertää.

Kaikki aistit mukaan tunnistukseen

Varsinainen kasvintunnistus tapahtuu tarkastelemalla kasvin yksityiskohtia ja tunnusmerkkejä. Siihen hommaan voidaan ottaa kaikki aistit mukaan. Kasvia koskettaessa havaitaan esimerkiksi tahmeutta, karvaisuutta tai sileyttä. Kasvia haisteltaessa erotetaan kasville tunnusomaista tuoksua tai hajua. Tunnistus voidaan tehdä myös syötävien marjojen ja hedelmien avulla tai kuuntelemalla kasvustosta lähtevää ääntä tuulen osuessa kasvustoon.

Selkeät tuntomerkit helpottavat tunnistamista. Japaninhappomarjassa on piikkejä ja marjoja.Selkeät tuntomerkit helpottavat tunnistamista. Japaninhappomarjassa on piikkejä ja marjoja.

Vaaleanpunaiset kukat juhannuksen jälkeen

Kasvin kukinnan ajankohta helpottaa tunnistamista. Kukkakasvien kukinnon ominaisuuksien selvittäminen ja värin määrittäminen rajaavat vaihtoehtojen määrää vielä pienemmäksi. Luonnonkasvien tunnistamisessa voi käyttää apuna vanhaa kunnon kasvikirjaa tai hakea lajeja Luontoportti.com-osoitteesta. Maastossa tunnistamista helpottaa esimerkiksi puhelimeen ladattavat NatureGate- tai PlantNet-sovellukset. Puutarhakasvien tunnistamisen apuvälineiksi on saatavilla useita erilaisia sovelluksia, kuten Garden Answers, Picture This ja Garden Tags. Tunnistaminen tehdään sovellukseen ladattavan kuvan avulla. Vastaukseksi saattaa saada useamman eri kasvin nimen ja kuvan, mutta ainakin sovellukset helpottavat lopullisen tunnistuksen tekemisessä.

Ukonhatun kukan mesikannukset paljastuvat hatun alta.Ukonhatun kukan mesikannukset paljastuvat hatun alta.

Miksi kasvitunnistus sitten on tärkeää?

Kotipuutarhurin ei tarvitse muistaa ulkoa kaikkien kasvattamiensa kasvien nimiä, mutta tärkeää olisi tietää missä mikin kasvi viihtyy parhaiten. Kaikkihan me haluamme, että kasvimme olisivat mahdollisimmat runsaita, upeasti kukkivia ja terveitä. Kun olemme tunnistaneet kasvin, voimme tarkistaa sen kasvupaikkavaatimukset ja sitten istuttaa kasvi sen toivomaan kasvualustaan, sopivan valoiselle paikalle ja huolehtia kasvista sen toivomilla hoitotoimenpiteillä.

Koivuangervo kukkii runsaasti alkukesällä.Koivuangervo kukkii runsaasti alkukesällä.

Olet sitten kotipuutarhuri, alan ammattilainen tai tuleva ammattilainen, TTS Työtehoseurasta löydät itsellesi sopivan koulutuksen. Tarjoamme lyhytkursseja sekä ammatillista koulutusta perustutkinnosta erikoisammattitutkintoon. Mikäli olet alalla töissä ja tarvitset uutta osaamista tai sinulta puuttuu tutkinto, voi oppisopimus olla sopiva vaihtoehto. Osaamisesi karttuu töitä tekemällä ja sitä täydennetään oppilaitoksessa lähi- tai verkko-opinnoilla.

Käy katsomassa koulutustarjontamme www.tts.fi ja ota rohkeasti yhteyttä.

ani.kartano-ylen@tts.fi
044 714 3683

Tekstit ja kuvat: Mia Tapio, AMK hortonomi, kouluttaja TTS Työtehoseura