• Etusivu
  • Hoitotyöt

Miten saada puutarha kukoistamaan?

Vältä nämä 7 virhettä kasvien ja puutarhan hoidossa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 26.01.2024
20187_53878.jpg

Puutarhan ja sen kasvien hoitaminen vaatii tietoa ja osaamista - sekä aimo annoksen kärsivällisyyttä! Kasvit tarvitsevat kukoistaakseen sopivasti aurinkoa ja vettä, oikean kasvupaikan, oikeanlaisen kasvualustan sekä lajikohtaisia hoitotoimenpiteitä. Jos kasvien hoidossa laiminlyö perusasiat, niin istutukset eivät kukoista parhaimmillaan ja mahdollinen sato sekä kukinta jää pieneksi.

Alle on listattuna muutama keskeinen virhe, joihin moni meistä joskus puutarhanhoidossaan syyllistyy.

Puutarhanhoidon 7 yleisintä virhettä

1. Puutarhaa yritetään perustaa siemenistä alkaen
Vaikka kasvit haluaisikin kasvattaa itse siemenistä lähtien, niin kasvimaata lukuunottamatta itse puutarha kannattaa perustaa valmiiden taimien avulla. Kasvien kasvattaminen alusta lähtien vaatii nimittäin runsaasti aikaa ja tilaa, sekä tietoa ja taitoa kasvien kasvattamisesta ja hoidosta. Jos siis haluat puutarhan pystyyn nopeasti ja melko pienellä vaivalla, niin hanki sinne sopivia, valmiiksi suunniteltuja taimipaketteja - ja terveitä, hyvässä kasvussa olevia, valmiita taimia.

2. Kasvit on istutettu väärään paikkaan tai väärien kasvien viereen
Jokaisellakasvilajilla on omat toiveet kasvupaikkansa suhteen; kaikki kasvit eivät kasva ja viihdy samassa paikassa. Vaikka jokin kasvi ulkonäkönsä puolesta sopisikin koristeeksi ulko-oven viereen, niin paikka voi olla sille liian aurinkoinen tai varjoinen. Kaikki kasvit eivät kestä auringon paahdetta - osa taas saattaa tarvita juuri sitä. Perehdy siis kunnolla kasvien kasvatus- ja hoito-ohjeisiin ja istuta kasvit niille ominaiseen paikkaan, jotta ne pääsevät kukoistamaan kunnolla!

Kiinnitä huomiota myös siihen, mitkä kasvit ovat sopivia kasvamaan vierekkäin! Samanlaisissa kasvuolosuhteissa viihtyvien kasvien ohella, myös ns. kumppanuuskasvien käyttö istutuksissa on hyödyllistä. Esimerkiksi perunan rinnalla voi kasvattaa härkäpapua, jolloin peruna saa typpeä palkokasvilta. Myös yrttejä kannattaa rohkeasti käyttää hyötykasvien rinnalla, sillä vieressä kasvaessaan ne parantavat hyötykasvien makua. Hyviä pareja ovat esimerkiksi peruna ja korianteri, sipuli ja tilli, porkkana ja herne, sekä pinaatti ja kurkku. Kannattaa kuitenkin olla tarkka siitä, mitä kasveja kasvattaa vierekkäin, sillä kaikki kasvit eivät ole hyviä kasvukumppaneita toisilleen. Esimerkiksi voimakkaammin kasvava voi nopeasti viedä hennommalta ja hitaammin kasvavalta kasvilta kaiken kasvutilan.

3. Kasvit on kylvetty ja istutettu liian tiheään
Jos kasvien, erityisesti vihannesten ja yrttien siemenet kylvää liian tiheään, niin ne eivät pääse kasvamaan kunnolla. Kun kasvilla ei ole tilaa, niin se ei pääse kehittymään ja kasvamaan, kukoistamaan kunnolla. Tiheään kylvetyt siemenet voivat kyllä itää hyvin, mutta varsinainen sato jää heikoksi. Jos esimerkiksi kylvät porkkanan siemeniä hyvin tiheään, niin sadonkorjuun aikana saat pääasiassa heikosti kasvaneita naatteja - itse porkkanoiden ollessa hyvin pieniä liian tiiviin kasvuston takia.

Noudata myös lajikohtaisia ohjeita perennojen, pensaiden ja puiden istutuksessa. Riittävä istutusetäisyys vaaditaan, jotta jokaisella taimella olisi tarpeellinen määrä tilaa ympärillään saavuttaakseen optimaalisen kasvun ja kukoistuksen! Varsinkin kookkaiksi kasvavat puut sekä isot pensaat tarvitsevat tilaa ympärilleen - pienemmät pensaat ja perennat luonnollisesti vähemmän.

Muista siis noudattaa siementen kylvö- ja hoito-ohjeita (harvenna tarvittaessa) sekä taimien istutusohjeita, niin annat kasveille riittävästi tilaa kasvaa!

4. Istutuksiin on käytetty huonoa tai vääränlaista kasvualustaa
Kasvit on aina syytä istuttaa kasvatusohjeensa mukaiseen, niille sopivaan kasvualustaan. Toiset pitävät happamammasta maasta, toiset läpäisevämmästä, jotkut humuspitoisemmasta ja multavammasta kasvualustasta.

Kasvualustaan lisättävän mullan ja turpeen on oltava aina tuoretta ja hyvälaatuista, jotta kasvit saavat tarpeeksi ravinteita. Jos multa on esimerkiksi monta vuotta vanhaa ja valmiiksi kuivunutta, niin se ei enää pysty imemään vettä itseensä samalla tavalla. Kovin savista kasvualustaa pitää myös keventää hiekalla tai turpeella, jotta kasvit pystyvät juurtumaan kunnolla. Happaman maan kasvit tarvitsevat puolestaan niille sopivaa kasvualustaa

Kaikki kasvit eivät viihdy samanlaisessa maaperässä ja onkin tärkeää että kasvualustaa parannetaan juuri sellaiseksi kuin on tarpeen!

5. Vettä annetaan liikaa - tai liian vähän
Kasvien kastelussa yleisin virhe on se, että vettä annetaan liian usein ja pieniä määriä kerrallaan. Varsinkin suuret istutukset ja kookkaat kasvit tulee kastella harvemmin ja kerralla runsaasti! Jos kasveja kastelee usein pienellä määrällä vettä, niin se saa juuret hakeutumaan kohti pintaa. Kerralla runsas ja harvemmin annettu kastelu saa juuret hakeutumaan syvemmälle ja kasvit juurtumaan tukevammin maahan. Kunnon kastelu harvemmin annettuna on siis kasveille ja niiden kasvulle parempi.

Yleinen virhe kasvien hoidossa on myös liian harva kastelu, jolloin kasvit ehtivät nuupahtamaan ja kasvualusta kuivumaan liikaa. Kasvien kastelussa kannattaa siis olla tarkka ja noudattaa kasvien omia hoito-ohjeita; toiset kasvit tarvitsevat kasvaakseen ja kukoistaakseen enemmän vettä kuin toiset!

6. Puut ja pensaat ovat jääneet leikkaamatta
Useimmat puut ja pensaat tarvitsevat hoitoleikkauksia säännöllisin väliajoin, jotta ne pysyisivät kauniina ja hyvävointisina, kukkisivat runsaasti ja tuottaisivat hyvin satoa. Esimerkiksi omenapuut tulee leikata keväällä pakkasten mentyä ohitse. Leikkaaminen auttaa pitämään latvuksen avoimena, kasvin elinvoimaisena ja sadon runsaana. Myös erilaiset, leikattavat pensasaidat tulee leikata vähintään kerran vuodessa, jotta ne kasvaisivat tasaisesti, pysyvät halutun korkuisina ja haarautuisivat hyvin.

Tutustu ennen leikkaustöihin ryhtymistä huolella lajikohtaisiin leikkausohjeisiin. Kaikkia puita ei esimerkiksi voi leikata keväällä runsaan mahla- tai nestevuodon takia. Esimerkiksi koivujen ja luumupuiden leikkaamisen pitää jättää loppukesään.

7. Kasveja ei lannoiteta eikä kalkita
Vaikka olisitkin istutusvaiheessa parantanut kasvualustaa uudella, ravinteikkaalla mullalla, niin kasvin kasvaessa sen kasvualustaa tulee myös lannoittaa - ja tarvittaessa kalkitakin. Kasvualusta voi olla ravinneköyhää tai liian hapanta, jolloin kasvi ei enää saa siitä tarvitsemiaan ravinteita. Suomen maaperä on luonnostaan hyvin hapanta, joten säännöllinen kalkitus on tarpeen kaikille muille paitsi happaman maan ystäville ja kalkinkarttajille. Tällaisia ovat esimerkiksi alppiruusut ja useimmat havukasvit. Säännöllisestä lannoituksesta hyötyvät puutarhan kaikki kasvit!

Puutarhan hoidossa ja kasvien kasvatuksessa tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä

Kauniin ja kukoistavan puutarhan saamiseksi on kasvien hoitoon käytettävä aikaa, joten sen kanssa on oltava kärsivällinen. Kasvien kasvaminen ja sadon tuottaminen ei käy käden käänteessä; eikä sitä pysty itse vauhdittamaan. Sen sijaan kannattaa panostaa istutusten suunnitteluun ja tekoon, sekä puutarhan hoitoon ja laatuun, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.

Oman puutarhan ja kasvien kasvattaminen niin koriste- kuin hyötykäyttöön on sekä käytännöllistä että hauskaa! Oman sadon kasvattaminen ja kerääminen on myös kätevä tapa rikastuttaa keittiön makumaailmaa esimerkiksi erilaisten yrttien avulla. Hyötypuutarha voi olla muutaman ruukun kokoinen parvekeviljelmä - tai usean neliömetrin laajuinen hyötypuutarha omalla pihalla. Puutarhan kasvatuksen voi aloittaa ihan pienestä ja jatkaa niin pitkälle kuin kiinnostusta ja aikaa riittää!

20187_53879.jpg
Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

14_P_77005.jpg
Paljon kysyttävää parvekekasvatuksesta
Miten saada parveke kukoistamaan ja mitkä kukat viihtyvät siellä? Puutarha.netin asiantuntijat vastaavat muiden muassa näihin Ilta-Sanomien lukijoita askarruttaneisiin kysymyksiin.*Kysymyksiä ja vastauksia voit käydä lukemassa Puutarha.netin Kysy, niin vastaamme -palstalla.Voit esittää myös oman kysymyksesi! Palvelun käyttö edellyttää kirjautumista.* Kysymykset vastauksineen julkaistu Ilta-Sanomien verkkosivulla.
202211_80229.jpg
Kenen pesä? Asiantuntija vastaa
Mikä elukka tai lintu on rakentanut pesän korkealle mökin kurkihirren päälle? Pesä on erikoisen näköinen ja ilmeisesti tyypillinen jollekin elukalle tai linnulle.
20165_46485.jpg
Etanadynamiitti murtaa vahvemmankin!
Ter-Mite by DextecOnko pihallasi kivi tai kallio "väärässä paikassa"? Tai vanhat betoniportaat, joista pitäisi päästä eroon? Etanadynamiitillä se onnistuu!
202211_80333.jpg
Vaahteran vauriot? Asiantuntija vastaa
Pihassamme kasvaa suuri puna(veri)vaahtera, josta on suuri oksa revennyt useita vuosia sitten ja tilalle jäänyt iso aukko. Isoja oksia on jouduttu myös leikkaamaan. Rungossa valkeaa kääpää. Puun rungon ympäriltä on pääosin kuori lähtenyt pois ja runko kuulostaa koputellessa osittain laholta. Rungon alareunassa selvää lahoa onkalo maan alle. Mutta joka vuosi puu jaksaa riemastuttaa suurella kauniin punaisella lehtien hehkulla. Olisiko aika jo luopua tästä monen linnun ja hyönteisen pesästä?
20235_78255.jpg
Anopin ikkunalla: Saintpaulia
Saintpauliaeli paavalinkukka (Saintpaulia ionantha) on yksi maailman suosituimmista koristekasveista. Saintpaulia -lajikkeita on runsaasti ja ne voidaan jaotella niiden ominaisuuksien mukaan.Paavalinkukan tuuhean lehtiruusukkeen vihreät lehdet ovat pitkäruotiset, nukkaiset sekä kiiltävät ja niiden alapinta voi olla joko vaalea tai tumman purppurainen. Lajikkeiden kukkien väri- ja muotorunsaus on valtava; valko-, puna,- sini- ja violettikukkaisia, kirjavia, kerrannaisia ja ripsureunaisia, iso- ja pienikukkaisia.
20226_78657.jpg
Kurkun ja kurpitsan taudit ja tuholaiset
Kurpitsalla on aika vahva suoja erilaisia tauteja vastaan, mutta se voi toisinaan kärsiä sieni-, bakteeri- ja virustaudeista. Kurkulle ominaista ovat useat tuholaiset, jotka pyrkivät tuhoamaan satoa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton