• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kotimaisia kasviksia jo 30 vuotta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.11.2019
201911_61130.jpg

Kotimaiset Kasvikset ry perustettiin kasvattamaan kotimaisten hedelmien, marjojen, vihannesten, koristekasvien ja ruokaperunan imagoa ja parantamaan kilpailukykyä. 1990-luvun alussa tuli tutuksi sirkkalehtimerkit Puhtaasti, Kauniisti ja Kestävästi Kotimainen. Tunnettavuutta kasvatti näyttelijä Heikki Kinnusen "Ja eiku syömään..." -mainos.

Merkki kertoo kotimaisuuden

Sirkkalehtimerkki kertoo tuotteen kotimaisuudesta ja se on ensimmäinen tai extraluokan laatutuote. Samalla viljelijät sitoutuvat noudattamaan toiminnassaan laatujärjestelmää, jota valvoo ulkopuolinen taho. Näin ostaja voi luottaa ostamansa tuotteen olevan lähellä viljelty laatutuote.

Sirkkalehtilipun omaavia tuottajia on yhteensä noin 1000. He tuottavat tuhansia erilaisia tuotteita, joita on tarjolla ympäri vuoden. Yrittäjät tuottavat ruokaperunaa, vihanneksia avomaalla ja kasvihuoneessa, viljelevät ruukku- ja leikkokukkia, sieniä, ituja sekä kestäviä suomalaisia taimia viherrakentamiseen.

Suomalainen viljely kasvaa

Yhdistyksen alkuperäinen tavoite oli parantaa suomalaisten puutarhayrittäjien asemaa suhteessa kilpailevaan tuontiin. Tässä on onnistuttu erinomaisesti. Suomalainen puutarhatuotanto on kasvattanut asemiaan markkinoilla ja monien kasvisten viljelymäärät ovat jopa kasvaneet.

Sirkkalehtimerkki on edesauttanut suomalaista yhteiskuntaa ja auttanut säilyttämään puutarha-alan työpaikkoja Suomessa. Moni alan yritys työllistää haja-asutusalueilla, joissa työpaikkojen ja verotulojen säilyminen on ollut erittäin arvokasta. Eniten tästä hyötyy kuitenkin kuluttaja, joka voi huoletta nauttia puhtaita ja kotimaisia tuotteita päivittäin vuoden ympäri.

201911_61137.jpg
Ohje

Ohje

Hyötyä ja hyvinvointia puutarhasta! Puutarhaliitto haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta.

Lähde: Puutarhaliitto ry

Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20227_78632.jpg
Yksivuotisten kesäkukkien hoitoniksejä
Kesäkukat ovat kestäviä ja pitkään kukkivia yksivuotisia kasveja.Niillä voidaan tehdä kukkiva puutarha myös pieneen tilaan. Lisäksi kesäkukat ovat edullisia ja useimmiten helppohoitoisia. Istutusaika alkaa varhain keväällä ja jatkuu aina pitkälle syksyyn; kesäkukilla saadaan siis kukkaloistoa moneksi kuukaudeksi!
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20218_72211.jpg
Nauti oman pihan sadosta ja valmista herkullista omenapannukakkua
Pannari on varmasti jokaisessa perheessä yksi suurimmista herkuista. Mutta kyllästyttääkö perussetti; pannari ja hillo? Mitäpä jos maustaisimme pannarin esimerkiksi kauden hedelmillä? Omenapannukakku on hauska tapa tuunata tavallista pannarireseptiä. Pannari sopii nälästä riippuen korvaamaan ruokaa illalla, tai nälkäiselle nuorisolle välipalaksi sekä tietysti kaikille jälkiruoaksi.
Ämpäri täynnä mustaherukoita
Nyt on oikea aika säilöä musta- ja punaherukoita joko pakastimeen tai hilloiksi ja mehuiksi
Mehun keittäminen on yllättävän helppoa ja sitä voi valmistaa myös pakastetuista marjoista pitkin vuotta. Lisäksi smoothiet, marjasalaatit ja muut jälkiruoat ovat oivia käyttötapoja herukoille.
20083_9276.jpg
Tuliaisorkideoille on tuontivaatimuksia
Moni haluaa tuoda ulkomailta matkamuistoksi leikko- ja ruukkuorkideoja. Ikävien yllätysten välttämiseksi kannattaa etukäteen selvittää, mitä kasveja Suomeen saa tuoda ja millä ehdoin.Kasvien vientiä ja tuontia säätelee vienti- ja tuontimaan lainsäädäntö. Suomen kansallinen lainsäädäntö pohjaa EU-tason säädöksiin.Euroopan unionin alueelta orkideojen tuonnille ei ole asetettu varsinaisia tuontirajoituksia eikä niillä tarvitse olla kasvien terveystodistusta. Orkideoissa ei kuitenkaan saa olla vaarallisiksi luokiteltuja kasvien tuholaisia tai kasvitauteja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton