TAKAISIN

Queen Elisabethista omenoihin

Julkaistu: 16.3.2020

Lapsuudenkotini, rintamamiestalon pieni puutarha oli täynnä omenapuita ja marjapensaita, jopa raja-aidat olivat karviaispensaita. Isäni oli kiinnostunut eri omenalajikkeista ja varttui uusia lajikkeita vanhoihin puihin. Minulle hän näytti varttamisoksat ja samalla varoitti heittämästä palloa hentoon oksaan.

Kaikkia hedelmäpuita kutsuttiin niiden lajikenimellä. Pieni kukkapenkkikin kiersi aidan reunaa. Siellä isäni hoiteli ruusujaan ja Queen Elisabeth-ruusun kukintoa piti ihailla ja tuoksutella isän kanssa. Olin innokas myös kitkemään kukkapenkistä rikkaruohoja. Näsiään ei saanut koskea.

Kuva: Pixabay (fiiliskuva artikkeliin)Kuva: Pixabay (fiiliskuva artikkeliin)

Kummitätini oli kaupunginpuutarhalla töissä ja hänen kauttaan ensimmäinen kesätyöni oli puistotyöntekijänä. Tehtäväni oli pitää erään vanhainkodin viheralueet kunnossa. Nuoruudessani tutustuin myös ihmiseen, joka oli hortonomi ja niin sain päähänpiston pyrkiä puutarhakouluun. Vuosi Tuorlassa oli mielenkiintoinen, vaikkakin koristekasvipuoli, josta olin kiinnostunut eniten, oli siellä vähäisimmässä osassa kuin hyötykasvit.

Menin koulun jälkeen viherkasvihuoneelle töihin. Sieltä sain hyvää oppia viherkasveista. Tarkoitukseni oli tulla hortonomiksi, mutta kohtalo astui peliin ja aloinkin kasvatella omia "taimiani". Perheen perustaminen ja oman kodin rakentaminen mahdollisti oman ikioman puutarhan perustamisen ja se työ jatkuu, jatkuu, ja jatkuu...Puutarha ei tule koskaan valmiiksi.


 

Kuva: Pixabay (fiiliskuva artikkeliin)Kuva: Pixabay (fiiliskuva artikkeliin)

Kiitos isä sinulle, että annoit minulle elämän kestävän kiinnostuksen kaikkeen kasvun ihmettelyyn, kaikkeen kauneuteen ja luonnon rakastamiseen.

Vielä minä sen Queen Elisabethinkin pihaani istutan....

Anneli, Kirjala