TAKAISIN

Piha & Koti-messut Tampereella

Päivitetty: 25.3.2020

Piha & Koti-messut ovat erityisesti piharakentamisesta innostuneiden, puutarhanhoidosta kiinnostuneiden sekä kotia sisustavien yhteinen tapahtuma. Messuilta voit ostaa puutarhaasi kauneimmat kukat, kasvit, siemenet ja sipulit. Tietenkään upeimpia pihakalusteita ja pihakiviä unohtamatta. Myynnissä on niin puutarhakoneita kuin puutarhan viimeisteleviä tuotteita. Kaupan päälle saat vielä roppakaupalla ideoita ja vinkkejä puutarhaharrastuksesi tueksi.

Tule messuille 23.25.04.2021!

Messuilta saat ideoita ja vinkkejä niin kotiin kuin puutarhaan!Messuilta saat ideoita ja vinkkejä niin kotiin kuin puutarhaan!

Miksi vasta 23.-25.04.2021?

12.03.2020 Suomen Valtioneuvosto ilmoitti pitämässään tiedotustilaisuudessa antamastaan valtakunnallisesta ohjeistuksesta, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet suositeltiin peruttaviksi koronaviruksen takia toukokuun loppuun saakka.

Ohjeistuksen mukaisesti Tampereen Messut -konserni on siirtänyt kaikki toukokuun lopulle asti suunnitellut messutapahtumat toiseen ajankohtaan koronaviruksen vuoksi. Kaikille kevään tapahtumille on kuitenkin löytynyt uudet ajankohdat.

Piha & Koti -messuilla pääset yhdellä ovenavauksella kohentamaan taitojasi muun muassa DIY-alueella, jossa pääset itse tekemään ammattilaisten opastuksella keväisiä sisustuselementtejä kotiin ja puutarhaan. Asiantuntijat ohjaavat ja kannustavat sinua tekemään itse. Messuilla on lisäksi erilaisia workshopeja, yleisökisoja, esityksiä sekä pääset kuulemaan tietoiskuja eri alojen ammattilaislta. Tarkempi ohjelma määrittyy lähempänä messujen uutta ajankohtaa, mutta pysy mukana muutoksessa. Pidämme sinut ajan tasalla. 

​​​​​​​Messujen parasta antia on monelle itse kokeileminen ja uuden oppiminen ammattilaisten opastuksella.​​​​​​​Messujen parasta antia on monelle itse kokeileminen ja uuden oppiminen ammattilaisten opastuksella.

Syksystä ja ensi vuodesta on tulossa vilkas messujen saralla

Syksyn tapahtumakalenteri on tänä vuonna todella poikkeuksellinen ja tapahtumien rinki alkaakin vasta elokuussa.

Ensimmäiseksi järjestetään uusi Hallituspaikka-tapahtuma 12.08.2020, jonka jälkeen 22.‒23.8.2020 on vuorossa huhtikuulta elokuulle siirtyvät Hevoset-messut.

Tapahtumakalenterin mukaisesti järjestetään Lemmikki Tampere 29.‒30.8.2020, EuroSafety ja Työhyvinvointi 8.‒10.9.2020, Elintarviketeollisuus ja Logistiikka 9.‒10.9.2020, Alihankinta ja AlihankintaHEAT 22.‒24.9.2020 ja Suomen Kädentaidot 13.‒15.11.2020.

Vilkkaan messuvuoden 2021 ohjelmassa on muun muassa Verkosto 20.‒21.1.2021, uusi ICT-tapahtuma DigITre 27.‒28.1.2021, Asta 5.–7.2.2021 ja Tampereen Häämessut 6.–7.2.2021.

Poikkeustilanteen jalkoihin jäänyt kevään 2020 ammattimessukokonaisuus Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials järjestetään myös vasta ensi keväänä 23.‒25.3.2021. Tuolloin ohjelmassa on samaan aikaan 24.‒25.3.2021 liikuntapaikkarakentamisen ja liikunnan ammattilaisten Sportec & Gymtec sekä puhtausalan ammattitapahtuma Finnclean.

23.‒25.4.2021 järjestetään Virittäydy vapaalle -kokonaisuus eli suuri tapahtumakokonaisuus joka kattaa tapahtumat Piha & Koti, Kotimaan Matkailumessut, Keräilyn maailma ja Suuri Snadi.

Tervetuloa messuille!


Tutustu Tampereen Messujen 2020 ohjelmistoon tästä