• Etusivu
  • Kasvillisuus

Puut ovat pihapiirin ydin

Rakentajan toimitus
Julkaistu 28.09.2020Päivitetty 12.11.2020
20209_66798.jpg

Puut tekevät puutarhan, antavat puutarhalle muodon ja liittävät puutarhan ympäröivään maisemaan. Puutarhaan puut valitaan kasvupaikkavaatimustensa, kokonsa, muotonsa, värityksensä sekä käyttötarkoituksensa mukaan.

Sopiva puu oikealle paikalle

Valitessa puita pihaan, on hyvä miettiä, halutaanko kookas hallitseva puu tontille vai pienien puiden puuryhmä. Onko puilla tarvetta rajata tonttia ja saada näkösuojaa naapureiden suuntaan? Halutaanko ikivihreitä havupuita vai vuodenaikojen mukaan muuttuvia lehtipuita?

Puita valitessa ja istutuspaikkaa miettiessä on hyvä varmistaa, että puu mahtuu täysikokoisena omalle tontille, eikä naapurin puolelle menevät oksat tai juuriversot haittaa naapurisopua. Jos puuta joudutaan myöhemmin typistämään leikkaamalla, se menettää luonnollisen muotonsa. Tosin useimmat lehtipuut kestävät hyvin leikkaamistakin. Havupuista ei kannata leikata kuin alimpia kuivia oksia. Vain kauniit ja menestyvät puut ovat pihalle kaunistus.

Puun muoto ja kasvutapa määräytyvät puun perinnöllisten ominaisuuksien mukaan, ne ovat lajille ja lajikkeelle tyypillisiä. Kasvupaikan valo-olosuhteilla on merkitystä latvuksen ja oksiston muodolle. Avonaisella valoisalla paikalla latvuksesta kehittyy leveä ja tuuhea ja rungosta vahva. Varjoisassa paikassa alaoksat kuivuvat ja kuolevat, ja puusta kasvaa kapea.

Puutarhaan istutetun puun menestymiselle oleellisen tärkeätä on oikean kasvupaikan valinta. On helpompi suunnitella piha ja istutukset olosuhteet huomioiden, kuin lähteä mittaviin yrityksiin muuttaa pihan olosuhteita.
Puutarhaan istutetun puun menestymiselle oleellisen tärkeätä on oikean kasvupaikan valinta. On helpompi suunnitella piha ja istutukset olosuhteet huomioiden, kuin lähteä mittaviin yrityksiin muuttaa pihan olosuhteita.

Yleisimpien puiden kasvupaikkavaatimuksia

Lehtipuut pitävät hyvin vettä pidättävästä kasvualustasta. Rauduskoivu on hieskoivua vaativampi kasvupaikan suhteen. Rauduskoivu tarvitsee läpäisevän kivennäismaan, kun taas hieskoivu viihtyy kosteammilla paikoilla, jopa turvemailla. Pihlaja on kasvupaikkansa suhteen vaatimaton ja menestyy lähes missä vaan. Tuomipihlajat ovat myös vaatimattomia kasvupaikkansa suhteen, mutta kukkivat parhaiten valoisalla paikalla. Lehmus suurena puuna sopii kotipihaa paremmin puistopuuksi. Lehmus on vaatimaton kasvupaikkansa suhteen, mutta ei kestä seisovaa vettä, eikä tiesuolaa. Jalavat on myös enemmän julkisessa viherrakentamisessa käytetty puu kuin kotipihojen puu. Jalava pärjää tuulisellakin paikalla eikä ole vaativa kasvualustan suhteen, menestyy jopa savimaalla. Se sietää seisovaa vettä ja tiesuolaa.

Vaahteroista löytyy niin kokonsa kuin värityksensä puolesta paljon vaihtoehtoja, kookkaasta metsävaahterasta pienikokoisiin muutaman metrin korkuisiin pieniin vaahteroihin. Tammi on kookas ja pitkäikäinen puu, joka kasvaa parhaiten valoisalla paikalla ja se tarvitsee paljon vettä. Kuivalla maalla tammen kasvu hidastuu huomattavasti. Tammen lehdet puhkeavat aikaisin, tämä tekee tammesta aran keväthalloille. Lehtien alut saatavat paleltua keväällä, mutta se tekee uudet lehdet.

Pajut viihtyvät savisillakin, tiiviillä mailla. Niiden vedentarve on suuri.

202010_67071.jpg

Havupuista mänty on karujen kasvupaikkojen puu ja sopii hyvin metsätonteille. Kuusi tarvitsee rehevän kasvupaikan. ja valoisan kasvupaikan. Kuusi pärjää varjoissakin kasvupaikassa, mutta sen kasvu hidastuu. Kuusen alaoksien neulaset ruskistuvat valon puutteessa.

Katajat ovat luonnostaan avoimien kasvupaikkojen pieniä puita. Katajan neulaset ruskettuvat varjoissa paikassa, joten se ei sovi puuryhmiin aluskasvillisuudeksi.

Tuijat ovat hyvin sopeutuvaisia ja eivät ole kovin tarkkoja kasvupaikansa suhteen, kunhan niiden varjostamisesta huolehditaan kevätauringon alkaessa paistaa ja lämpötilan nousun seurauksena haihduttamisen alkaessa, maan ollessa vielä jäässä.

Hedelmäpuut kasvavat ja tuottavat parhaiten satoa aurinkoisilla kasvupaikoilla. Tuulensuojaisesta paikasta hyötyvät myös pölyttäjät. Hedelmäpuut lähtevät kasvuun aikaisin keväällä ja ovat arkoja hallalle. Joten tuulensuoja varsinkin pohjoissuunnasta on tarpeellinen.

202010_67072.jpg

Puiden kalkitus ja lannoitus

Suomessa maaperä on luontaisesti hapanta. Monet havupuut kuten kuuset, männyt ja katajat viihtyvät happamassa maassa. Lehtipuut sen sijaan tarvitsevat maan, jossa pH on 6,0-6,5. Maan pH vaikuttaa kasvien ravinteiden saantiin. Ellei pH oli kasville sopiva, ei se pysty hyödyntämään maan ravinteita kasvulleen tarpeellisella tavalla.

Ravinteet ovat kasvien ruokaa ja kasvaakseen puut tarvitsevat ravinteita. Parasta on käyttää moniravinteisia puutarhalannoitteita ja antaa niitä puille pakkauksen ohjeen mukaan. Niukka ravinteiden saanti hidastaa puun kasvua, niin pituus kuin rungon paksuudenkin kasvua. Lannoitus kasvattaa latvuksen kokoa, lisäten yhteyttävää pinta-alaa.

Happaman maan puille, havupuille on olemassa omat näiden lannoittamiseen tarkoitetut kevätlannoitteet.
Syksylannoituksena voi antaa samaa lannoitetta kuin muillekin puille.
Havupuilla on metsäpuolen tutkimuksissa todettu vuosikasvun lisääntyvän lannoituksen seurauksena, tämä näkyy vuosirenkaiden levenemisenä. Mielipiteitä näyttää jakavan käsitys siitä onko tämä sahateollisuuden näkökulmasta erilaista puuainesta kuin lannoittamattomana kasvanut.

Kasvillisuus
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20233_62965.jpg
Uutta: Maaliskuun vinkit
Maaliskuussa lisääntynyt auringonpaiste antaa uutta puhtia kevään touhuihin. Omistajiensa tavoin myös kodin viherkasvit piristyvät lisääntyvän valon sekä uuden, ravinteikkaan mullan ja lannoituksen alkamisen myötä.Siemenkylvöistä kohonneet pienet taimet siirretään valoisalle ikkunalle – puutarhassakin päästään pian aloittelemaan kevättöitä.Tervetuloa maaliskuu – tervetuloa kevät ja aurinko!
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20233_24934.jpg
Näin leikkaat puutarhassa
Periaatteessahan mitään kasvia ei ole pakko leikata, mutta hienovaraisin hoito- ja kasvatusleikkauksin niiden kasvua voidaan pitää kurissa ja ohjata tiettyyn suuntaan; esimerkiksi hedelmäpuut hyötyvät suuresti latvuksen pitämisestä ilmavana ja kohtuukorkuisena. Leikkaamalla saadaan ränsistynyt kasvusto myös uuteen kukoistukseen ja sillä voidaan edesauttaa myös kukintaa ja satoa. Turhaa leikkaamista tulee kuitenkin aina välttää, sillä leikkauskohdat ovat aina alttiina sienitaudeille.
20239_60083.jpg
Maukas marja-aronia <i>(Aronia Prunifolia-ryhmä)</i>
Aroniatovat erinomaisia monikäyttökasveja. Ne sopivat parhaiten vapaasti kasvaviin aidanteisiin ja pensasryhmiin. Pienellä tontilla jo yksi pensas saattaa riittää. Alkukesää ne koristavat valkoisella, miedosti tuoksuvalla huiskilokukinnallaan ja kiiltävällä, tummanvihreällä lehdistöllään. Aroniat ovat kuitenkin komeimmillaan syksyllä, kun lehdet saavat hehkuvan punaisen tai oranssinkeltaisen ruska-asunsa.
Kontiainen kurkistaa keosta
Myyrien torjunta
Joka talvi juhlivat myyrät puutarhassamme; pilaavat nurmikon onkaloillaan, käytävillään ja kasoillaan, tuhoavat istutuksia ja pihan kasveja. Miten niistä pääsisi eroon?Etenkin runsaina myyrävuosina talvituhoja on melkein mahdotonta välttää. Myyrät aiheuttavat tuhoja puiden juuristoihin, kaluavat pensaiden ja puiden kuorta ja oksia, herkuttelevat kukkasipuleilla ja kaivavat onkaloitaan pitkin poikin nurmikkoa ja istutuksia. Multakasat pitkin puutarhaa ovatkin valitettavan monelle tuttu, jokakeväinen näky.Maamyyrän tekemät tuhot tunnistaa pyramidin mallisista multakeoista nurmikolla. Vesimyyrän keot erottaa maamyyrän keoista siitä, että multakasassa on reikä sivussa – ei päällä. Myyrien torjunnassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana; maamyyrä eli kontiainen (Talpa europaea) on rauhoitettu, eikä sitä saa puutarhoissakaan häiritä – vaikka sen pinnalle työntämät multakasat häiritsisivätkin pihanomistajaa.Kontiainen on hyönteissyöjä, joka ei siis käytä kasvinosia ravinnokseen. Se kuitenkin häiritsee kasvien luonnollista kasvua maan alla risteilevien käytävien viedessä kasvien tarvitseman mullan – ja hyvin hoidetut nurmikot muuttuvat kynnöspelloiksi kontiaisen takia. Maamyyrän onkalot voivat myös aiheuttaa pihan rakenteille vaikeasti korjattavia vahinkoja, esimerkiksi kivetysten alla. Rauhoitetun kontiaisen myrkyttäminen tai muulla tavoin vahingoittaminen on lailla kielletty, joten karkotteiden käyttö on ainoa vaihtoehto suojautua sen aiheuttamia tuhoja vastaan.
20237_79193.jpg
Elokuun vinkit
Lomakausi lähestyy monilla loppuaan ja pian palaavat myös koululaiset ja opiskelijat luokkahuoneisiinsa. Elokuu on viimeinen kesäkuukautemme, mutta onneksi se on kuitenkin myös toiseksi lämpimin. Vielä on siis kesää jäljellä!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton