TAKAISIN

Väriä syksyyn villiviinillä ja tädykkeillä

Päivitetty: 12.10.2020

Villiviinien (Parthenocissus) lehdistö punertuu varhain syksyllä. Ensimmäiset merkit tulevasta ruskasta näkyvät jo elokuun puolivälissä valoisilla seinustoilla Etelä-Suomessa. Lehdistöstä tulee leiskuvan punainen jopa sateisina syksyinä, jolloin monien muiden lajien lehdet ränsistyvät.

Voimakaskasvuiset villiviinit

Tuleentuneesta lehdistöstä erottuvat tummansiniset ”rypäleet”. Marjat ovat pieniä ja kitkeriä, mutta antavat lisäväriä köynnökselle. Aiemmin kesällä kehittyneet vihertävät kukat jäävät yleensä huomiotta. Tärkeintä villiviineissä on kiiltävä, terve lehdistö, joka puhkeaa myöhään keväällä.

Villiviinit viihtyvät tuoreessa, runsasravinteisessa maassa. Ne kasvavat hyvin kevyessä varjossa, mutta syysväristä tulee kirkkain auringossa. Räystään alla taimi kärsii helposti kuivuudesta, joten reilu kastelu on tarpeen. Kun taimi on varttunut ja juuristo levinnyt kauemmas seinustalta, villiviini pärjää paahteessakin.

Imukärhivilliviini (P. quinquefolia) nousee jopa 10 metrin korkeudelle ilman tukea. Pienet imukuppimaiset kärhit kiinnittyvät tiukasti karkeaan seinään. Laji menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I-III(IV).
imukärhivilliviiniimukärhivilliviini
Sitä kestävämpää säleikkövilliviiniä (P. inserta) kasvatetaan V-vyöhykkeellä saakka. Tämä köynnös tarvitsee tuen päästäkseen kasvamaan ylös pergolaan tai seinälle. Koska laji on rotevampi ja rehevämpi kuin imukärhivilliviini, se sopii paremmin maanpeittäjäksi.

Katso:
monivuotiset köynnöskasvit Kasvikortistossa

Kauniit tädykkeet

Myöhäisimmät tädykkeet (Veronica) kukkivat pitkään elo-syyskuussa. Useimmat lajit ovat puhtaan sinikukkaisia, helppohoitoisia ja talvenkestäviä ryhmäperennoja. Tädykkeillä on tähkämäiset, pystyt kukinnot. Perusväri on sininen, mutta viljelyssä on myös roosa- ja valkokukkaisia lajikkeita. Kapealehtiset versot ovat, maanpeitetädykkeitä lukuun ottamatta, pystyt.

Tädykkeet viihtyvät aurinkoisilla ja puiden kevyesti varjostamilla alueilla. Suvussa ei ole varsinaisia varjokasveja. Kasvualustasta tehdään mieluiten hyvin kalkittu ja ojitettu, tuore, multava ja 20-40 cm syvä. Matalat lajit tyytyvät 10-20 cm paksuun multakerrokseen. Kun kasvupaikka on perustettu oikein, tädykkeistä tulee pitkäikäisiä perennoja.
Syyskuussa tädykkeiden kukkaloistosta pääsee nauttimaan istuttamalla tähkä- (Veronica spicata), ranta- (Veronica longifolia) ja etenkin virginiantädykettä (Veronica virginica). Karkeana kukintajärjestyksen muistisääntönä voi pitää seuraavaa: mitä korkeampi tädykkeestä tulee, sitä myöhemmin se kukkii. Myös muut lajit voivat remontoida lämpiminä syksyinä.
Virginiantädyke tulee jopa 150 cm korkeaksi. Hyvin korkeat ja kapeat kukinnot ovat yleensä vaaleanroosat tai liilat. Tanakkaversoinen laji talvehtii hyvin läpäisevässä maassa lämpimällä paikalla. Rantatädyke jää em. lajiketta pienemmäksi. Voimakaskasvuinen ja erittäin kestävä rantakasvi menestyy myös kuivahkossa maassa. Tiheät, 10-30 cm pitkät tähkät kukkivat heinäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle. Kasvi muistuttaa pienempää tähkätädykettä, mutta lehdet ovat karkeammin sahalaitaiset. Tähkätädyke suosii kuivahkoa kasvupaikkaa. Etelä-Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä laji kasvaa kuivilla kallio- ja hiekkakedoilla.

Mataliin ja keskikorkeisiin ryhmäperennoihin laskettavat loisto- (Veronica austriaca subsp. teucrium) ja unelmatädyke (Veronica gentianoides) kukkivat alkukesällä. Siro, lähes valkokukkainen unelmatädyke puhkeaa kukkaan ensimmäisenä. Pystyt kukkaversot kasvavat matalasta lehtiruusukkeesta. Tummempikukkainen loistotädyke kasvattaa rennohkoja, pienilehtisiä mättäitä. Runsas kukinta kestää kesäkuun alkupuolelta heinäkuun alkupuolelle ja uusiutuu monesti syksyllä.
Nurmikon vastikkeiksi rinteeseen ja muihin hankalasti hoidettaviin luiskiin voi istuttaa suikertavia lajeja. Taivaansinikukkainen nurmitädyke (Veronica chamaedrys) on meillä luonnonvarainen kasvi. Kaukasiantädyke (Veronica filiformis) on matalin, aivan maanmyötäisesti leviävä laji. Ainavihanta rohtotädyke (Veronica officinalis) kestää hyvin paahdetta ja viihtyy ohuessa mullassa.

Kivikkokasvien lomaan sopivat mätäs- (Veronica prostrata) ja hopeatädyke (Veronica spicata subsp. incana). Molemmat ovat matalia, parhaiten kuivahkossa maassa viihtyviä perennoja. Ensin mainitulla on lyhyet kukkaversot ja kukinnot, viimemainitulla pitkät kukkatähkät.


Tädykkeet-taulukko, lähde Puutarhaliitto