• Etusivu
  • Piha

Suomella riittää petrattavaa biojätteiden kierrätyksessä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.12.2021Päivitetty 20.12.2021
202112_74224.jpg

Kuva: Shutterstock

Suomen Biokierto ja Biokaasu kertoi tiedotteessaan joulukuussa 2021, että Suomessa biojätteen kierrätysaste oli 42 prosenttia vuonna 2020. Muita jätteitä kierrätettiin tehokkaammin, sillä yhdyskuntajätteen kierrätysastetta oli 46 prosenttia. Lähivuosina biojätteen erilliskeräysvelvoitteet tiukkenevat ja uutta kierrätyskapasiteettia valmistuu eri puolille Suomea. Suurin osa jätteestä päätyy edelleen polttoon.

Suomessa yhdyskuntajätteen määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2020. Yhdyskuntajätteestä 50 prosenttia on sekajätettä, joka käsitellään jätteenpolttolaitoksissa. Jätteiden erilliskeräys lisääntyi noin kuusi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Biojätteen kierrätysmäärät ovat suurin piirtein samalla tasolla kuin edellisenä vuotena. Kaikkiaan biojätettä kierrätettiin 439 000 tonnia, mistä suurin osa käsitellään biokaasu- ja kompostointilaitoksissa. Biojätettä poltettiin reilu 50 000 tonnia.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n arvion mukaan biojätteen kierrätysaste vuonna 2020 on 42 prosenttia. Biojätteelle on asetettu Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa (Valtsu) kierrätystavoitteeksi 60 prosenttia vuoteen 2023 mennessä.

Ehdotus uudeksi jätesuunnitelmaksi nostaa tavoitteen 65 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä. Kierrätysaste kertoo, kuinka suuri osuus syntyvästä jätteestä on hyödynnetty materiaalina. Mitä suurempi materiaalihyödynnyksen osuus on, sitä korkeampi on kierrätysaste.

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Kierrätyksen tehostamisessa on järkeä, sillä näin saadaan ravinteet kiertoon ja voidaan korvata fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla. Mikäli kaikki yhdyskuntien biojäte kierrätettäisiin liikennebiokaasuksi, niin sillä ajaisi vuosittain 113 000 henkilökaasuajoneuvoa.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n arvion mukaan vuoteen 2023 mennessä biokaasun tuotanto lisääntyy Suomessa 230 GWh, mistä suurin osa tullaan tuottamaan yhteistuotantolaitoksissa (biojäte ja muut syötteet, erityisesti lietteet) ja tuotettu biokaasu käyttämään liikennekaasuna.

Kierrätystä tulee helpottamaan uusi biokaasulaitoskapasiteetti. Kierrätys tehostuu kuitenkin vasta sitten, kun biojätteen keräysinnostusta saadaan lisättyä jätteen syntypäässä. Jatkossa huomio tulee keräystehokkuuden ohella olemaan myös kerättävän biojätteen laadussa; edelleen lajitellun biojätteen joukossa olevat epäpuhtaudet, kuten muovipakkaukset, vähentävät biojätteen kierrätyksen tehokkuutta.

Lue lisää:

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Lähde: Suomen Biokierto ja Biokaasu, tiedote 16.12.2021

Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20238_82816.jpg
Uusia viherkasveja Partolan Kukkatalosta
Huonekasvit antavat meille mahdollisuuden nauttia ympärivuotisesta vihreydestä. Vihreät kasvit lisäävät asunnon kodikkuutta ja luovat viihtyvyyttä. Viherkasvien ilmaa puhdistavat kyvyt ovat niin ikään yksi hyvä syy hankkia niitä kotiin.Ruukut valitaan niin, että ne sopivat yhteen kodin tyylin, huonekalujen ja tekstiilien kanssa. Valolla ja peileillä voi tehostaa ja monistaa kasvien vaikutelmaa.
202211_80069.jpg
Viikon kysymys: Miksi vanha japaninmarjakuusi kellastuu?
Pihallamme oleva yksittäinen, iso, ehkä noin 70 vuotiaan japaninmarjakuusen latva alkoi kellastumaan pari kesää sitten. Nyt sen latvassa on enää vähän neulasia ja nekin ovat keltaisia. Vain alimmissa oksissa tänä keväänä uusia neulasia. Onkohan puulle enää mitään tehtävissä?
20236_82450.jpg
Hortensia <i>(Hydrangea)</i>
Muhkeina, vaaleanpunaiseen vivahtavina kukkivat hortensiat hurmaavat loppukesällä niin kasvattajansa kuin ohi kulkevat ihmisetkin. Hortensiat ovat happamassa maassa viihtyviä, upeita ja näyttäviä koristepensaita. Myös köynnöshortensiat viehtättävät vahvalla kasvullaan ja kauniilla kukinnallaan.
20132_33852.jpg
Tunnetko eri tomaattilajikkeet?
Tutuin tomaatti on punainen, mutta on myös keltaisia ja oransseja tomaatteja.Lajikkeita riittää valtavasta pihvitomaatista pieniin kirsikkatomaatteihin.Makupommi toimii sellaisenaan ja salaateissa, grillattuna, haudutettuna, täytettynä…Lue lisää tomaatista Kasvikortistossa- tai Keskustelupalstalta!
20228_79373.jpg
Tuija-aita kokonaan vaihtoon vai ihmepelastus? Asiantuntija vastaa
Muutimme viime vuonna alkusyksystä omakotitaloon ja pihaa on kiitettävästi pari tuhatta neliötä. Edelliset asukkaat ovat todella rakastaneet kasveja ja kaikenlaista kasvaa siellä täällä. Aika reipasta siistimisleikkausta sai jo syksyllä harrastaa ja nyt kevään myötä homma jatkuu. Harmaita hiuksia aiheuttaa pihan melko keskellä sijaitseva "terassilaituri", jota ympäröi rehevä tuija-linnake. Tuijat on kasvatettu kahteen riviin neliön malliin ja neliön vastakkaisilla sivuilla on kulkuaukot. Tuijien oksat rehottavat tupsuina aidassa ja siellä täällä on myös pidempiä ulkonevia oksia. Kaiken kukkuraksi tuijien latvat on leikattu poikki niin, että kun aluetta katsoo ylemmältä terassilta, niin päällä näkyy kaksi riviä katkaistuja latvoja noin 7 cm varrella ja näiden tuijarivien välinen tyhjyys. Mitä tehdä?
20201_62243.jpg
Kevät keikkuen tulevi, lumipenkat pehmitellen… jo tammikuussa?
Yleensä aurinko paistaa kirkkaasti taivaalta ja valkoinen hanki sokaisee hohtavan valkoisena. Kirpakka pakkanen nipistelee nenänpäätä. On tammikuu, vuoden kylmimmät ajankohdat ovat nyt täällä – vai ovatko?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton