TAKAISIN

Näin karkotat hyttyset:
löydä sopiva keino

Päivitetty: 28.6.2022

Suomen ihanan kesän ikävä varjopuoli ovat hyttyset, jotka pahimmillaan estävät nauttimasta kesäilloista pihalla tai terassilla. Niiden torjumiseen on kuitenkin monia tapoja.

Torju hyttyset sekä sisällä että ulkona ja nauti kesästä.Torju hyttyset sekä sisällä että ulkona ja nauti kesästä.

Hyttysten harmia voi torjua karkeasti ottaen kahdella tavalla: joko karkottaa niitä ihmisten lähettyviltä tai houkutella niitä ansaan toisaalle. Laitteiden tehokkuus puolestaan kannattaa valita sen mukaan, miten isosta tilasta niiden halutaan kaikkoavan, ja onko kyse sisä- vai ulkotilasta.

Lisäksi voi tietysti suojata itseään hyttysiltä peittävillä vaatteilla ja iholle levitettävillä hyttysaineilla, jotka nekin perustuvat hyttysiä karkottaviin kemikaaleihin.

Ehkä kaikkein perinteisin keino suojautua hyttysiltä yöaikaan on hyttys- eli moskiittoverkko, joka on edelleen kätevä esimerkiksi kaukomatkoilla. Se ei kuitenkaan auta silloin, kun pitäisi syödä herkullista grilliruokaa tyynenä kesäiltana, ja ympärillä inisee miljoona verenimijää.

– Mitä tahansa keinoa käytätkin, on tärkeää lukea tuotteen käyttöohjeet ja käyttää sitä vain tuotteelle tarkoitetulla tavalla. Esimerkiksi ulkotiloihin tarkoitetut tuotteet eivät sovi sisätiloissa käytettäviksi. Kannattaa huomioida myös rajoitukset, jotka liittyvät lemmikkieläimiin tai pikkulapsiin, sanoo osastopäällikkö Juuso Vähäsoini Helsingissä sijaitsevasta K-Rauta Lanternasta.

Vertaile hyttysansoja ja hyttyssuojia

Näin karkotat hyttyset ulkona

Yksi tutuimmista hyttyskarkotteista on hyttysavu, jonka tehoaine on pyretriini. Se vapautuu ilmaan lämmön vaikutuksesta, kun kierre sytytetään palamaan. Samaa ainetta ja sama lämpöön perustuva mekanismi on monissa muissakin hyttyskarkotteissa.

Tällaisia laitteita löytyy eri mallisia kannettavista kapuloista pöydälle sijoitettaviin lieriöihin. Eräs malleista muistuttaa kynttilälyhtyä. Laitteen teho riittää noin 20 neliön alalle, ja mallista riippuen vaikutus kestää 4–12 tuntia.

Osa hyttysiä karkottavista laitteista perustuu korkeataajuuksiseen ääneen. Tällainen on esimerkiksi kaulaan ripustettava hyttyskarkotin, joka toimii eräretkillä. Sen vaikutusalue on noin yksi neliömetri.

Hintaopas-sivustolla on vertailtavana 65 erilaista hyttysansaa ja hyttyssuojaa.

Sisätiloihin omat laitteet

Sisätiloihin on olemassa omat hyttysiä karkottavat laitteensa, jotka kiinnitetään pistorasiaan, kuten esimerkiksi pyöreä Mr Mosquito.

– Se toimii samalla periaatteella kuin ulkona käytettävät karkottimet: verkkovirrasta syntyvä lämpö vapauttaa hajutonta hyttyskarkotetta (d-Alletrin) laitteeseen sijoitettavasta, vaihdettavasta tyynystä tai matosta. Käytä aina laitetta ohjeen mukaan, sillä karkotteena käytettävä aine on myrkyllistä ja aiheuttaa haittaa joutuessaan vesistöihin tai ihmisen tai eläimen elimistöön, Juuso Vähäsoini muistuttaa.

Laitteiden toiminta-alue on noin 10–15 neliötä, ja yhden tyynyn teho riittää yön ajaksi. Laite on kätevän kokoinen otettavaksi mukaan matkoille, ja se toimii myös esimerkiksi matkailuautossa.

Samaan ideaan perustuu myös Raid Liquid Electric, jonka nestettä sisältävä pullo riittää jopa 30 vuorokaudeksi. Sen sisältämä tehoaine on pralletriini.

Sisätiloihin soveltuvia karkottimia on monenlaisia.Sisätiloihin soveltuvia karkottimia on monenlaisia.

Hyttysansat houkuttelevat hyönteisiä

Hyttysansat ovat hyttysten torjunnan järeintä laitteistoa. Ne tarvitsevat toimiakseen nestekaasupullon ja osa sen lisäksi myös verkkovirtaa. Niiden toimintasäde on jopa 4000 neliömetriä.

Laite houkuttelee hyttysiä erittämällä hiilidioksidia, joka hyttysen näkökulmasta muistuttaa ihmisen uloshengitystä. Myös laitteen erittämä oktanoli jäljittelee ihmisen ihon tuoksua. Kun hyttynen tulee näiden houkuttelemana lähelle laitetta, se imaisee hyönteiset säiliöön, jossa ne kuolevat.

– Tällainen laite kannattaa laittaa hurisemaan jo alkukesästä ja pitää käynnissä koko kesä. Laitteella on hintaa, mutta käyttäjät ovat olleet hyvin tyytyväisiä: hyttysten määrä on todella vähentynyt koko pihapiiristä, Juuso Vähäsoini kertoo.

Mosquit Magnet -laitteita on eri kokoisia, ja suurimmat maksavat 600–1300 euroa.
 

Kolme suosituinta kaasupulloon kiinnitettävää hyttysansaa:

Mosquito Magnet PatriotMosquito Magnet Patriot
Moquito Magnet PioneerMoquito Magnet Pioneer
Mosquito Magnet ExcecutiveMosquito Magnet Excecutive

Hyttysloukkuja sisätiloihin

Myös sisätiloihin on saatavilla hyttysansoja, esimerkiksi Ötökkä sähkö 150. Ne perustuvat yleensä UV-lamppuun, joka houkuttelee valollaan hyönteiset ansaan. Hyönteiset kuolevat korkeajänniteverkkoon tai kuivuvat laitteen sisään. Laitteiden teho vaihtelee, ja niiden toimintasäde riittää tavallisesta makuuhuoneesta jopa 400 neliöön saakka.

Sisätiloissa voidaan käyttää myös ultraääneen perustuvia karkottajia. Niiden korkeataajuuksinen ääni karkottaa hyönteisiä. Samaa menetelmää käytetään myös hiirten ja muiden jyrsijöiden torjumiseen, jotta ne eivät valtaisi kesämökkiä talviaikaan.

Mistä löydän itselleni sopivan?

Erilaisten hyttyskarkottimien ja -ansojen vertailu kannattaa, jotta löytää itselleen parhaiten sopivan mallin. Siinä auttaa Hintaopas, joka on kuluttajalle maksuton vertailupalvelu. Sen valikoimassa on kymmeniä hyönteiskarkottimia ja -ansoja. Niitä kaikkia voi vertailla suodattamalla Hintaoppaan hakupalvelun kautta muun muassa merkkejä, kokoja, ominaisuuksia, suosituksia, hintoja ja käyttäjäarvosteluja.

Vertaile hyttysansoja

Tutustu Hintaoppaaseen