TAKAISIN

Oma talo pitkän kaavan mukaan

Julkaistu: 4.3.2009
Uuden seurantakohteemme ensimmäisissä osissa kerromme rakentajaperheen äidin tunnelmia ja kokemuksia aivan rakentamisen alkumetreiltä asti. Tekstit perustuvat äidin kirjoittamiin päiväkirjoihin, joihin hän on koonnut tuntojaan ja kokemuksiaan siitä lähtien kun ajatus oman talon rakentamisesta on syntynyt. Päiväkirjojen kirjoittaminen on aloitettu syksyllä 2006. Myös itse rakennusprojektia tulemme seuraamaan, rakentaminen käynnistyy keväällä 2009.

Ihan tavallinen perhe

"Olemme viisihenkinen perhe. Mieheni on paljasjalkainen helsinkiläinen ja itse olen muuttanut Helsinkiin 15 vuotta sitten Kiteeltä. Olemme 35+ työssäkäyvä pariskunta ja meillä on kolme lasta. Olemme kovasti tekeväistä porukkaa. Pintaremontit ja sisustelut teemme aina itse. Rakentamisen ammattilaisia emme ole. Pulmatilanteissa lähipiiristä löytyy aina rakentajakavereita neuvomaan ja auttamaan."

Tontilla puita ja pensaita riittää.Tontilla puita ja pensaita riittää.

Osa 1, syksy 2006

"Onnistuimme ostamaan tontin toivomaltamme pientaloalueelta Itä-Helsingissä. Tontilla seisoo vanha talo. Se kirjattiin kauppakirjaan ”purkukuntoinen”. Koska tontti tuli taloudelliseen tilanteeseemme pari vuotta liian aikaisin, niin vanha talo oli pelastuksemme. Mahdollisimman halvalla tehdyn elvytysremontin jälkeen asetuimme taloon ja siellä on ollut itse asiassa ihanaa ja idyllistä.

Vanhan talon kohtalona on väistyä aikanaan uuden tieltä. Tämän väliajan käytämme suunnitteluun ja säästämme rahaa. Edessämme on vuosia kestävä projekti. Mitenköhän meidän käy?"

"Mieletön tuuri"

"Perheellämme kävi mieletön tuuri! Olimme vasta alkaneet varovasti unelmoida joskus oman talon rakentamisesta, kun jo alkoi tapahtua. Asuimme tyytyväisinä rivitaloasunnossamme tietenkin maailman parhaimmalla asuinalueella. Tänne olimme kotiutuneet ja päättäneet jäädä, vaikka tonttia emme onnistuisi hankkimaan. Alueen tonttitarjonnan tuntien tämä oli enemmän kuin todennäköistä.

Keväällä 2006 mieheni kuuli, että "tutun tutun sukulaisella" olisi asuinalueellamme tontti, jossa olisi vanha talo, ja josta oli hiljattain muutettu pois. Näin pääsimme aloittamaan neuvottelut tontin ostamisesta suoraan omistajan kanssa. Pian olimme tontin onnelliset omistajat. Kuulostaa helpolta ja sitä se jälkeenpäin tarkasteltuna olikin; tuossa hetkessä kokemus oli kuitenkin sietämätön. Neljä kuukautta odoteltiin, hikoiltiin, sydän tykytti ja univelkaa kertyi; ensin odotettiin myyntipäätöstä, sitten myyjän kesälomat. Lopulta arvioittivat tonttinsa ja miettivät hinnan. Ja kun kaksi kiinteistökaupasta tietämätöntä osapuolta pistivät lopulta ”viisaat päät yhteen” kovasti yrittäen tehdä keskenään kiinteistökauppaa ilman välittäjiä ja lakia tuntevia, niin… "

Tontilla seisoi "purkukuntoinen talo".Tontilla seisoi "purkukuntoinen talo".

Rohkea rokan syö?

"Nyt meillä on se tontti, mutta ei rahaa rakentaa taloa. Vanhasta talon kunnosta ei ennen kaupantekohetkeä ollut mitään muuta tietoa, kuin myyjän kommentti ”ei siinä voi asua”. Meidän oli pakko päättää tontin ostamisesta siitäkin huolimatta, että uudesta asuinpaikasta ja uuden talon rakentamisen aloittamisen ajankohdasta ei ollut varmuutta. Olimme vain varmoja siitä, että toista samanlaista tilaisuutta ei eteemme tulisi.

Vasta kauppojen jälkeen aloimme tutkia, josko voisimme elvyttää talon asuinkäyttöön kohtuullisella summalla rahaa. Vuokralle muuttaminen ei houkutellut niin taloudellisesta kuin käytännönkään näkökulmasta. Ja hyvinhän siinä sitten kävi."

Se tontti

"Vaikka talon takia ensin haukoimmekin henkeä, niin itse tontti oli toiveidemme täyttymys. Paikkamme sijaitsee pienen päättyvän hiekkatien päässä "herran kukkarossa". Tontti on loivasti laskeva ja talo seisoo korkeammalla kohdalla. Tontin reunassa on mukavana yksityiskohtana pieni kallionnyppylä. Näkymät ovat mukavat ja vehreät. Puita ja pensaita riittää ja kunniapaikalla seisoo hevoskastanja. Meren rantaankaan ei ole matkaa kuin kivenheitto. Vaikka meri ei pilkota ikkunaamme, niin viis siitä, kun nykyisetkin näkymät ovat moninkertaisesti enemmän kuin osasimme ikinä unelmoida."

Pienen remontin jälkeen talosta saatiin asuinkelvollinen.Pienen remontin jälkeen talosta saatiin asuinkelvollinen.

Useamman vuoden projekti

"Haasteelliset vuodet ovat edessä. Muutto vanhaan taloon, remontit, mahdolliset ongelmat ja korjaukset asumisen aikana, lopulta talon purkaminen ja muutto väliaikaisesti vuokralle sekä uuden talon rakentaminen.. ja taas muuttaminen, sisustaminen, pihan laittaminen…

Uuden talon rakentamisprojekti alkaa kohdallamme täysin puhtaalta pöydältä. Ajan pitäisi nyt olla puolellamme. Poikkeuksellisen ruhtinaallisesti käytössämme oleva aika pitäisi hyödyntää hyvään suunnitteluun ja monenlaisten tarkkaan mietittyjen valintojen tekemiseen, ennen kuin lapio tonttimaahan kolahtaa. Mitenköhän meidän käy?"

Projektin vaiheet