TAKAISIN

Elämää ennen tonttia

Julkaistu: 11.3.2009
”Kaikki” on näköjään mahdollista. Ote päiväkirjasta, syksy 2006.

Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tämä kaikki on mahdollista näillä Helsingin hinnoilla! Uuden talon rakentaminen ei tosin edelleenkään ole kirkossa kuulutettu, mutta nyt se on mahdollista enemmän kuin koskaan.

Asuntokaupasta toiseen

Sen, missä nyt olemme, on mahdollistanut edullinen lähtötilanteemme, jossa mieheni oli hankkinut ensiasuntonsa lama-aikana. Tämä oli hyvä startti myöhempiin asuntokauppoihin, mutta siitä huolimatta olemme kyllä eläneet koko ajan ”korviamme myöten veloissa”.

Kesällä 2000 saavutimme jotain suurta: löysimme ihanan rivitaloasunnon jo pitkään haaveilemaltamme pientaloalueelta Itä-Helsingissä. Kahden kuukauden kuluttua muutosta perheeseen syntyivät kaksoset.

Asunto oli toimiva ja tilaa pienelle perheellemme riittävästi. Mutta tulevaisuus kummitteli jo mielissä, että ”kun lapset tuosta kasvavat, niin olisi hyvä olla yksi makuuhuone lisää”. Tähän tarjoutuikin mahdollisuus kaksi vuotta myöhemmin. Pensasaidan yli huutelin naapuriin, että mitä kuuluu ja vastasivat, että ovat ostaneet uuden asunnon ja pistävät kotinsa pian myyntiin. Asunto oli yksi taloyhtiön isoimmista huoneistoista, kolmen makuuhuoneen asunto, jotka ovat erittäin harvoin vapautuneet myyntiin. Aloimme miettiä asunnosta loppuelämämme kotia. Muutimme asuntoon lokakuussa 2002. Tammikuussa 2003 aloin odottaa nuorinta poikaamme. Taas suunnitelmat isommasta asunnosta lähtivät kytemään. Että se siitä loppuelämän kodista…?

Päätös tehdään viiden vuoden sisällä

Kolmannen lapsemme syntymän jälkeen seurasimme aluksi vain mielenkiinnosta asuinalueemme asunto- ja tonttitarjontaa sekä hintoja. Tiesimme jo, että alueella on vähän kohteita myytävänä ja sähköpostiini tipahteli ilmoitusvahtien kautta viestejä harvakseltaan.

Olimme tyytyväisiä isompaan asuntoomme ja sitä mieltä, että pärjäämme siinä tarvittaessa hamaan tulevaisuuteen. Huoneisto kaipasi pintaremonttia, mutta mielestämme suurempiin remontteihin ei kannattaisi ryhtyä, ennen kuin päätämme muutosta tai jäämisestä.

Tuossa hetkessä emme kuitenkaan voineet alkaa toimia. Asuntolainaa oli jäljellä vielä liian paljon, että olisimme uskaltaneet edetä kummassakaan asiassa. Laskimme, että noin viiden vuoden kuluessa pystyisimme tekemään päätöksen suuntaan tai toiseen.

Asumisen vaihtoehdot vähissä

Tulevan asumisen vaihtoehdoissa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla oli nykyinen asuinalueemme, jonne ehdottomasti halusimme jäädä. Oikeastaan vain tämä oli meille tärkeää. Toisen sijan jakoivat sitten kaikki muut vaihtoehdot: silloiseen asuntoon jääminen ja sen remontoiminen, isomman kohteen ostaminen tai tontin ostaminen ja uuden talon rakentaminen.

Eniten toivoimme, että löytäisimme alueelta sopivan kokoisen ja hintaisen tontin, mutta tämä vaihtoehto ei näyttänyt kovinkaan todennäköiseltä. Parinkin tontin myynti-ilmoitus löytyi netistä, mutta tontit joko tulivat myyntiin meille liian varhain, olivat meille liian pieniä tai liian suuria, jolloin hinta nousi ulottumattomiin.

Kyseltiin ja käytiin katsomassa muutamia alueella myytäviä asuntoja, jotka useimmiten olivat vanhoja omakotitaloja isolla tontilla. Parissakin kohteessa olisimme voineet vastata myyntihintaan, mutta talot olivat niin huonokuntoisia, että ne olisi pitänyt käytännössä katsoen rakentaa alusta loppuun uudestaan. Olisimme kyllä säästyneet isoilta lisälainoilta, mutta sitten meillä ei olisi ollut enää yhtään rahaa remontteihin, joita talot kipeästi kaipasivat.

Mietimme kyllä tarkkaan yhtenä vaihtoehtona lähteä tällaiseen vanhan talon kunnostamisprojektiin. Remonttejahan olisi voinut tehdä pikkuhiljaa ja rahatilanteen mukaan. Mutta jo perhetilanteemme takia loputtomien remonttien keskellä eläminen tuntui meistä vastenmieliseltä. Meillähän ei ollut vielä kiirettä tai tarvetta luovuttaa. Maltoimme onneksi odottaa.

Projektin vaiheet