Sen, missä nyt olemme, on mahdollistanut edullinen lähtötilanteemme, jossa mieheni oli hankkinut ensiasuntonsa lama-aikana. Tämä oli hyvä startti myöhempiin asuntokauppoihin, mutta siitä huolimatta olemme kyllä eläneet koko ajan ”korviamme myöten veloissa”.
Kesällä 2000 saavutimme jotain suurta: löysimme ihanan rivitaloasunnon jo pitkään haaveilemaltamme pientaloalueelta Itä-Helsingissä. Kahden kuukauden kuluttua muutosta perheeseen syntyivät kaksoset.
Asunto oli toimiva ja tilaa pienelle perheellemme riittävästi. Mutta tulevaisuus kummitteli jo mielissä, että ”kun lapset tuosta kasvavat, niin olisi hyvä olla yksi makuuhuone lisää”. Tähän tarjoutuikin mahdollisuus kaksi vuotta myöhemmin. Pensasaidan yli huutelin naapuriin, että mitä kuuluu ja vastasivat, että ovat ostaneet uuden asunnon ja pistävät kotinsa pian myyntiin. Asunto oli yksi taloyhtiön isoimmista huoneistoista, kolmen makuuhuoneen asunto, jotka ovat erittäin harvoin vapautuneet myyntiin. Aloimme miettiä asunnosta loppuelämämme kotia. Muutimme asuntoon lokakuussa 2002. Tammikuussa 2003 aloin odottaa nuorinta poikaamme. Taas suunnitelmat isommasta asunnosta lähtivät kytemään. Että se siitä loppuelämän kodista…?