TAKAISIN

Hoida oikein joulun kukkia

Julkaistu: 4.1.2018

Jouluna saamme usein lahjaksi toinen toistaan upeampia kukkia ja kukkakoreja - kenties ostamme niitä itsekin iloksemme. Useimmat näistä joulun kasveista viihtyvät varmasti pidempäänkin luonamme, kunhan vain hoidamme niitä oikein!

Käydäänpä kertauksena muutaman yleisimmän joulukukan hoito-ohjeet läpi:


Amaryllis

Amaryllista eli jaloritarinkukkaa kastellaan säännöllisesti, mutta maltillisesti. Kasvi pitää runsaasta valosta ja suorasta auringonpaisteesta. Ruukku ei saa kuumeta paahteessa. Pitkäksi venähtäneitä kukkavarsia tuetaan. Jos varsi menee poikki suuren kukinnon painosta, pelasta oksa maljakkoon. Jaloritarinkukan kukkavarsi on ontto, joten varren kiertymisen estämiseksi tyvelle kannattaa pyöräyttää kuminauha. Kukkavana leikataan joka tapauksessa heti kukinnan jälkeen pois. Kukinnan jälkeen, lehtien kehittyessä lannoitetaan viikoittain. Lehtien annetaan kasvaa rauhassa ja kerätä energiaa seuraavan talven kukintaa varten.

Joulutähti

Joulutähti vaatii runsaasti valoa ja lämpöä. Toisaalta lämpöpatterin läheisyys kuihduttaa lehdet ennen aikojaan. Myös veto saa lehdet tippumaan, joten joulutähti siirretään aina syrjään tuuletuksen ajaksi. Kasvia kastellaan huoneenlämpöisellä vedellä säännöllisesti, ja mullan annetaan kuivahtaa aivan kevyesti kastelukertojen välillä. Aluslautasella seisova vesi poistetaan, jotta herkkä juuristo saa happea. Joulutähteä lannoitetaan laimealla liuoksella koko kukinnan ajan. Kukinnan jälkeen kastelua vähennetään. Kesällä kasvin voi viedä ulos aurinkoiselle paikalle. Jos kasvin haluaa saada kukkimaan uudelleen, kannattaa se leikata keväällä ja istuttaa uuteen ravinteikkaaseen multaan.

Hyasintti

Hyasintin suloisista kukista voi nauttia joulupyhien jälkeenkin, kun mullos pidetään tasaisen kosteana ja kukat siirretään yöksi viileään, mutta pakkaselta suojaiseen tilaan. Hyasintin voi myös istuttaa puutarhaan.

Atsalea pitää upotuskastelusta huoneenlämpöiseen veteen kerran viikossa. Aluslautaselle ei saa jättää vettä seisomaan. Se pitää myös kevyestä sumutuksesta. Avoimia kukkia ei kuitenkaan sumuteta. Puolivarjoinen, hieman huoneenlämpöä viileämpi paikka on paras. Kukinta-aikana annetaan mietoa lannoitetta noin kerran viikossa. Kesän alussa kasvi voidaan siirtää puolivarjoiseen paikkaan ulos ja nostaa jälleen syksyllä ennen pakkasia sisälle, jolloin se saattaa jälleen kukkia ennen joulua.

Tulilatvan kukinta kestää useita viikkoja, mutta sitä on hankala saada kukkimaan uudelleen. Se on kuitenkin kaunis viherkasvinakin. Mullan pitää kuivahtaa kastelujen välillä. Jatkuvasti märässä mullassa juuret kuolevat, ja kasvi mätänee.

Jouluruusu ja valesypressi

Jouluruusua kastellaan maltillisesti. Se ei kuitenkaan saa kuivua kokonaan. Kukinnan jälkeen jouluruusu kehittää komeat lehdet. Sen voi eteläisimmässä Suomessa istuttaa kesän tultua puutarhaan. Kasvi on myrkyllinen.

Joulusypressinä tunnettu valesypressi viihtyy huoneenlämmössä, valoisassa paikassa. Juuripaakku ei saa päästä kuivumaan. Kastelusta on siis huolehdittava säännöllisesti. Se menestyy huonosti pihakasvina yli talven. Sypressin voi kuitenkin mainiosti viedä kesäksi ulos puutarhaan tai parvekkeelle. Kylmien säiden tullen sypressin voi tuoda takaisin sisälle.

Kasvikortistosta löytyy tietoa myös muista joulun ajan kukista ja kasveista!

Kasvien myrkyllisyydestä kiinnostuneille muistutuksena, että Myrkytystietokeskus auttaa ympäri vuorokauden - ja heidän sivuiltaan löytyy tietoa myös kasvien myrkyllisyyksistä.


JouluruusuJouluruusu