• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kuusi, kissat ja lapset

Rakentajan toimitus
Julkaistu 02.12.2011Päivitetty 10.12.2021
202112_74091.jpg

Keksittekö mitään keinoja, millä joulukuusen saisi säilymään siistinä ja pystyssä, kun perheessä on vilkkaita kissoja ja vauhdikkaita lapsia?

Viime vuonna heräsin aaton vastaisena yönä rysähdykseen ja silmät ristissä ampaisin tarkistamaan, mitä olohuoneessa tapahtui. Vastaan tuli kaksi säikähtänyttä kissaa - ja lattiaa pirkin valuva vesinoro. Päivällä koristeltu joulukuusemme makasi lattialla oksat katkenneena. Miten voisin estää tämän tilanteen uusiutumisen?

Mainio kysymys näin joulun alla.

Puutarha.netin asiantuntijat vastaavat:

Joulukuusi kuuluu ehdottomasti suomalaiseen jouluun. Valitettavasti se on tosi kiinnostava myös kissojen mielestä. Onneksi voimme tehdä asialle jotain!

Joulukuusen ei esimerkiksi aina tarvitse olla sisätiloissa, vaan sen voi sijoittaa tunnelmanluojaksi myös parvekkeelle, terassille tai vaikka kokonaan pihalle - näin se ainakin säilyisi rauhassa. Mikäli kuusen kuitenkin haluaa tuoda sisälle, niin sen voi sijoittaa huoneeseen, jonka saa yöksi suljettua. Näin se säilyy rauhassa ainakin kissojen aamuleikeissä ja mahdollisesti myös poissaollessamme.

Auttaisiko muovikuuseen vaihtaminen?

Useimmat meistä haluavat kuitenkin sijoittaa joulukuusen paikkaan, missä itsekin aikaansa viettää; eli olo- tai takkahuoneeseen. Yksi vaihtoehto on toki vaihtaa aito joulukuusi muovikuuseen - se ei niin houkuttele kiipeilyyn saati tarvitse vettä. Kaatuessaankin sen oksat vain taipuvat ja tuoksua saa vaikka havunoksilla maljakossa tai kuusentuoksupullosta.

Jos kuitenkin haluamme välttämättä sen aidon joulukuusen, niin senkin suojaamiseksi voimme kokeilla paria keinoa. Ensinnäkin puu pitää sijoittaa kohtaan, jossa se on sivussa kulku- tai juoksureiteistä; huoneen nurkka, sohvien väli tms. paikka on rauhallisin.

202112_74092.jpg

Panosta kuusenjalkaan

202112_74094.jpg

Lisäksi puu vaatii tukevan ja painavan jalan. Onhan käytössäsi metallinen jalka muovikipan sijasta? Kuusen voi myös ripustaa roikkumaan: ruuvaa kuusen yläpuolelle kattoon koukku, johon kieputat rautalangan. Jatka rautalangan kieputtamista myös kuusen ympärille, jotta puu pysyy hyvin paikoillaan Muista poistaa rautalanka, ennen kuin viet puun kierrätykseen.

Kuusen jalka voidaan piilottaa myös isoon astiaan, ruukkuun, ämpäriin tai vaikka kumiseen saaviin. Se on yllättävän hauskan näköistä ja sallii puulle usein isomman vesitilankin. Saavi puun alaosassa suojaa rungon alaosaa ja vähentää kissankin kiipeilyhaluja; kuka sieltä oksien välistä nyt kiipeämään lähtisi?

Muita vinkkejä

Voit myös hankkia tavallista pienemmän kuusen ja nostaa sen pöydälle tai tuolin päälle. Pienemmän kuusen voi myös siirtää tarvittaessa vaikka muualle yöksi ja poissaolon ajaksi.

Joulukuusen koristelussa voit ottaa niin karvaiset kuin karvattomammatkin lapset huomioon. Kun alaoksilla ei ole heiluvia palloja tai jänniä tupsuja, eikä niihin yletä sohvan päältäkään, niin kuusen kiinnostavuus hieman vähenee. Ihmislapsia ajatellen kaikki syötävä kannattaa ainakin jättää puusta kokonaan pois. Esimerkiksi suklaakoristeet puun yläoksilla saa koululaisenkin kiipeilemään sohvan päälle ja kurottelemaan.

Mieti myös, voisitko tehdä joulukuusesta jotenkin epämiellyttävämmän lemmikkejäsi ajatellen? Esimerkiksi sitruksen tuoksua joulukoristeisiin tai vaikkapa suihkaus kissan karkoitetta?

202112_74096.jpg
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20237_44479.jpg
Syksyn puutarhajäte hyötykäyttöön
Syksyn lehdet ja muu puutarhajäte voidaan hävittää omalla tontilla kompostoimalla. Kompostoinnin aikana jätteestä kypsyy erinomaista maanparannusainetta omassa puutarhassa käytettäväksi. Puutarhajätteet, kuten lehdet, haravointijäte, naatit, risut ja leikkuujäte on helppo kompostoida eristämättömässä kompostorissa, kehikossa tai aumassa.
20065_89.jpg
Kaksivuotiset kasvit
Monet kaksivuotiset ovat epätavallisen kauniita; niiden kasvattaminen kannattaa, vaikka kukintaa voi ihailla vasta toisena vuonna.Hyviä kaksivuotisia ovat mm. Maariankello (Campanula medium), tarhasalkoruusu (Alcea rosea), ukontulikukka (Verbascum thapsus), rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea), kaunokainen (Bellis perennis), harjaneilikka (Dianthus barbatus), kyläneidonkieli (Echium vulgare), tarhaillakko (Hesperis matronalis), lemmikki (Myosotis) ja tarhaorvokki (Viola Wittrockiana-ryhmä).Puutarha.netin Kasvikortistossa lisää tietoa ja kuvia kasveista
20087_11966.jpg
Vaasan asuntomessujen piharuukkuja
Vaasan asuntomessualueelta löytyy myös kauniita ruukkuja istutuksineen. Terassit ja patiot ovat suuria, joten niitä on elävöitetty mm. kesäkukilla, koristeheinillä ja havuilla.
20163_45584.jpg
Bataatti - ruokapöytään ja koristekasviksi!
(Ipomoea batatas) Sweet potatoOlet ehkä jo aiemmin tutustunut energiapitoiseen bataattiin ruuanvalmistuksessa - mutta tiedätkö että sitä voi kasvattaa ihan koristekasvinakin?
20227_77188.jpg
Omenapuiden leikkaaminen
Omenapuu, jota ei leikata, tulee pian liian tiheäksi ja tuottaa huonompaa satoa. Tiiviissä kasvustossa taudit alkavat vaivaamaan eikä valoa pääse riittävästi latvuksen sisälle. Omenapuu kasvaa nopeasti myös liian korkeaksi, jolloin sadonkorjuu hankaloituu.
20236_63320.jpg
Liljakukko, pieni kirkkaanpunainen kuoriainen
Liljakukko (Lilioceris lilii) on vähän alle sentin pituinen kovakuoriainen, jonka kapea keskiruumis on kirkkaanpunainen ja muut ruumiinosat mustia. Liljakukko talvehtii maassa karrikkeiden seassa, mistä se lähtee munimaan keväällä ja samalla se syö liljojen lehtiä, kukkia, nuppuja ja varsiakin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton