• Etusivu
  • Rakentaminen

Joulurauhan julistus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.12.2021
202112_74154.jpg

Turun joulurauhan julistuksessa tulee käyttää maskia

Joulurauhan julistaminen on historiallisesti ainutlaatuinen perinne; missään muualla joulurauhan julistus ei ole säilynyt lähes katkeamattomana keskiajalta asti.

Joulurauhan julistuksella on jo vuosisatojen ajan pyritty varmistamaan yhteiskuntarauhan säilyminen pitkien vapaiden aikana. Toinen syy perinteen syntymiselle on Raamatun enkelien Maassa rauha -kehotus jouluyönä. Tätä toivetta ei "Jumalan henki" pysty toteuttamaan, vaan joulun rauha on kiinni meistä itsestämme.

Turun perinteisessä joulurauhan julistuksessa tulee käyttää koronatilanteen takia maskia. Joulurauhan julistus ollaan järjestämässä jouluaattona normaalilla tavalla. Viime vuonna perinteinen julistus julistettiin ilman yleisöä. Turun kaupunki varautuu tänäkin vuonna myös muihin vaihtoehtoihin, jos koronatilanne heikkenee entisestään.

Tilannetta seurataan tarkasti

Turku seuraa tarkasti koronatilanteen kehittymistä Varsinais-Suomessa tulevien viikkojen aikana ja noudattaa kaikkia terveysviranomaisten määräyksiä toimissaan.

Lopullisen päätöksen yleisön läsnäolosta joulurauhan julistustilaisuudessa tekee pormestari Minna Arve. Tilaisuuden järjestelyistä tiedotetaan heti, kun niiden toteuttamistapa tarkentuu.

Jos joulurauhan julistus voidaan viedä läpi normaalisti yleisön läsnä ollessa, tilaisuudessa on vahva maskisuositus. Jokaisen paikan päälle saapuvan oletetaan käyttävän kasvomaskia Vanhalle Suurtorille saavuttaessa, koko tilaisuuden ajan ja sieltä poistuttaessa.

Tilaisuuden luonteen huomioon ottaen koronapassin tarkastaminen on käytännön syistä mahdotonta.

"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asiainhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."
201911_61302.jpg

Joulurauhan historiaa

Keskiajalla joulurauha julistettiin useimmissa pohjoismaisissa kaupungeissa. Julistukseen liittyi määräyksiä juhlapyhien vietosta. Muun muassa lattioille kiellettiin levittämästä olkia tulipalovaaran vuoksi. Julistuksen jälkeen kaupankäynti ja muu arkinen työ loppuivat. Joulun ajan rikkomuksista annetut tuomiot olivat ankarampia kuin muulloin. Rajoituksia yhteiskuntarauhan säilymiseksi tarvittiin, koska vapaapäivinä oli tilaisuuksia kepposiin ja kaikenlaiseen pahantekoon.

Vanhojen pohjoismaisten lähteiden mukaan joulurauha alkoi aatosta ja jatkui Nuutin päivään kestäen 20 vuorokautta. On myös merkintöjä joulurauhan päättymisestä loppiaiseen. Joulurauha on yksi pisimpään säilyneistä muistoista keskiaikaisista rauhanjulistuksista Suomessa. Joulurauhan lisäksi pohjoismaissa oli säännöksiä muun muassa kirkkorauhasta, käräjärauhasta ja naisrauhasta.

Joulurauhan julistamisesta on Turussa luovuttu vain vaaran edessä. Tällaisia hetkiä olivat Ison vihan aika 1700-luvulla, Suomen sota 1809, vuosi 1917 sekä talvisodan alku 1939, jolloin jouluaattona oli etulinjassa pakko käydä vastahyökkäykseen.

Joulun jälkeisissä uutisissa on usein kerrottu tulitauoista sotaa käyvissä maissa. Sodankäynnin keskeyttäminen jouluaattona on ollut kristillisissä maissa kirjoittamaton laki, jota on pyritty noudattamaan.

Nykyisen joulurauhan julistuksen sanamuodon väitetään pohjautuvan kuningatar Kristiinan käskykirjeeseen 1640-luvulta. Vanhin säilynyt julistusteksti on vuodelta 1834. Ennen julistusta laulettava Martti Lutherin virsi Jumala ompi linnamme tuli tavaksi vuonna 1903 sortokauden ollessa pahimmillaan. Vuodesta 1994 suomalaiseen joulurauhaperinteeseen on liittynyt eri kirkkokuntien piispojen ekumeeninen rauhanvetoomus Turun tuomiokirkossa.

Turun joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuodesta 1983 alkaen kotimaahan ja vuodesta 1986 lähtien myös Ruotsiin. Nykyään joulurauhan julistusta voi seurata internetin välityksellä suorana lähetyksenä ympäri maailmaa.

Lähde: www.evl.fi (evankelisluterilainen kirkko)

Joulurauhaa kaikille!
Joulurauhaa kaikille!

Puutarha.net toivottaa kaikille mukavaa joulun aikaa; kynttilän valoa, piparin tuoksua ja runsaasti upeaa kukkaloistoa!

202012_61294.jpg
https://puutarha.net/
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20225_78155.jpg
Vesiaihe sopivaan paikkaan
Kaikkialla ympärillämme on vettä. Se on elämän välttämätön edellytys. Vesi elementtinä on puhdistava sekä parantava, se luo rauhoittavaa ja vilpoista tuntua ja monet pitävät veden solinaa tyynnyttävänä. Kasviryhmiin vesi tuo viehättävän lisäulottuvuuden eikä vesiaiheen sijoittamiseen aina tarvita puutarhaa. Pienelläkin vesipinnalla kasveineen elävöittää vaikkapa parveketta tai olohuonetta.
Ötököitä huonekasvin lehdellä
Viikon kysymys: Mikä tuhohyönteinen huonekasveissa?
Kuvassa olevia pikku tuhohyönteisiä (pituus muutama mm) on löytynyt useiden huonekasvien lehtien alapinnoilta. Useita huonekasveja on jo ehtinyt kuolla ennen kuin huomasin hyönteiset. Ne hyppäävät jos niitä koskee.  Niitä on löytynyt aloeverasta , saintpauliasta, käärmekaktuksesta, korallikaktuksesta, samettilehdestä, laikkuvehkasta, rahapuusta, juorusta ja kuningaskissuksista.Olen niitä yksitellen pinsetillä ottanut pois ja laittanut kuumaan veteen. En haluaisi käyttää tuholaismyrkkyä, mutta mikä voisi auttaa? 
202111_73689.jpg
Ilmastonmuutos hyödyttää nopeasti leviäviä vieraslajeja
Haitalliset vieraslajit ovat merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle. Kun ilmasto lämpenee, vieraslajit saavat yhä paremmat mahdollisuudet levitä Suomen luontoon. WWF:n viikonloppuna päättyneellä talkookaudella vapaaehtoiset poistivat vieraslajeja luontoarvoiltaan rikkailta luonnonsuojelualueilta ja niiden liepeiltä.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Usein kysyttyjä kysymyksiä kasvihuoneen perustamisesta ja sijoituksesta
Mikä on paras paikka kasvihuoneelleni?Paras paikka kasvihuoneelle on lämpimin ja suojaisin alue pihastasi. Kasvit tarvitsevat paljon valoa, joten vältä paikkaa jossa rakennukset tai suuret puut varjostavat. Vältä myöskin paikkaa, jossa katolta tai puista tippuva lumi voi vahingoittaa kasvihuonettasi.Onko ilmansuunnilla merkitystä?Jos mahdollista, perusta kasvihuone niin että harja on itä-länsi suunnassa, silloin kasvisi saavat päivän mittaan mahdollisimman paljon valoa.Tarvitsenko lupia kasvihuoneen pystyttämiseen?Määräykset ovat kuntakohtaisia. Varmista asia kuntasi rakennustarkastajalta. Yleensä kirjallinen ilmoitusmenettely on riittävä alle 10 m² kasvihuoneille. Ja naapureiden mielipidettä kannattaa myös kuunnella.Kasvihuoneessani on teräksinen sokkeli mukana toimituksessa, tarvitsenko muita perustuksia?Et välttämättä. Terässokkelin tehtävä on tukevoittaa ja korottaa kasvihuonettasi. Ilman teräksistä sokkelia perustettu kasvihuone vaatii muuratun, betonista valetun tai kyllästetystä puusta tehdyn sokkelin joka tapauksessa, muuten routa vääntelee ja saattaa rikkoa kasvihuoneesi. Ilman sokkelia toimitetun kasvihuoneen ankkuroiminen maahan on myös hankalampaa. Voit toki tehdä korotussokkelin myös terässokkelin lisäksi, saat lisää korkeutta ja ulkonäköä.Miten ankkuroin kasvihuoneeni?Ankkuroi kasvihuone vähintään kaivamalla maatappien kohdalle parin lapionpiston, 40 - 60 cm syvyiset montut ja vala betonista ankkurit. Muottina voit käyttää ämpäreitä, puukehikkoa tai vaikka pahvilaatikoita. 3-4 säkkiä valmisbetonia riittää suojaisella paikalla hyvin. Ennen valua muista tarkistaa, että kasvihuone on suorassa ja sokkeli on ristimitassa. Routivassa maassa kannattaa kiinnittää enemmän huomiota perustuksiin, silloin on syytä kaivaa ankkurit routarajan alapuolelle ja eristää esimerkiksi styroksilla. Salaojituksen tekeminen on myös suositeltavaa.Minkä levyisen hoitokäytävän teen?Varaa riittävästi tilaa itsellesi, noin puoli metriä leveä käytävä on yleensä riittävä. Mikäli käytät kasvihuonettasi myös tarvikkeiden talvisäilytykseen, mieti mitoitusta myös niiden mukaan.Mikä on paras aika perustaa kasvihuone?Voit perustaa kasvihuoneen milloin tahansa sulan maan aikaan. Keväällä kuitenkin maltti on valttia. Odota, että routa on sulanut täysin. Sulava maa saattaa väännellä perustuksia, eikä kasvihuoneesi asetu vaakatasoon.
20218_71998.jpg
Herukoiden ja pensasmustikan sato parhaimmillaan
Pensasmarjojen satokausi on alkanut. Käsin poimittuja herukoita, karviaisia ja pensasmustikoita on jo heinäkuun lopulta alkaen saanut toripöydiltä. Herukoiden konepoiminnat ovat alkaneet ja koko sato on korjattu elokuun loppuun mennessä. Pensasmustikat kerätään pelkästään käsin, samoista pensaista useita kertoja kypsymisen edistyessä.
20091_14575.jpg
Sipulin suosio kasvussa
Sipuli kiinnostaa kaikkialla niin kuluttajia kuin tutkijoitakin, koska sipuli on niin oleellinen osa ruoanvalmistusta. Lisäksi sipuli tiedetään terveysvaikutteiseksi, suorastaan lääkkeenomaiseksi kasvikseksi. Kansainvälisessä kaupassa sipuli on tomaatin jälkeen arvokkain vihannes. Sipuli säilyy hyvin ja kestää kuljetusta, joten sitä on helppo markkinoida jopa maanosasta toiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton