• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kasviksia nyt monipuolisesti

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.03.2013
20108_22760.jpg

Kuivuuttakin enemmän monia avomaan kasviksia on koetellut kova kuumuus. Salaatit ja erilaiset kaalit ovat kärsineet kuumuudesta kaikkein eniten. Ahkera sadetus on auttanut, ja toisaalta varastoitavien kasvisten satokausi jatkuu vielä elo-syyskuun ajan. Jos vettä saadaan tasaisina, parhaimmillaan 15 – 20 mm:n jaksottaisina sateina, kasvikset saavat uutta puhtia ja kasvu jatkuu suotuisasti.

Maantieteelliset ja aivan paikallisetkin erot kasvuolosuhteissa ovat olleet suuria. Kovassa kuumuudessa kasvi sulkee ilmarakosensa, yhteyttäminen pysähtyy ja kasvu lakkaa, koska kasvi ei saa vettä eikä ravinteita. Touko-kesäkuussa muun muassa juurekset kasvoivat hyvin, mutta heinäkuussa kasvu oli kovin vähäistä. Toisaalta esimerkiksi Pohjanmaalta löytyy alueita, joissa sateita on saatu riittävästi. Kuivuutta puolestaan oli pisimpään Itä-Suomessa ja lounaisilla ja eteläisillä rannikkoalueilla. Rajumyrskyt eivät ole kasvisviljelmiä turmelleet.

Kasviksia jokaiseen päivään

Elokuussa kannattaa suosia monipuolisesti kaikkea, mitä maa tuottaa. Juureksia, sipuleita ja erilaisia kaaleja voi valita vaihdellen joka aterialle. Lisäksi elokuuhun kuuluvat harvinaisempina herkkuina esimerkiksi tuoreet pavut, maissi, jättisipulit, salaattisipuli, roomansalaatti, punasalaatti, lollo rosso ja muut erikoissalaatit sekä lehtikaali ja ruusukaali. Purjokausi on alkamassa ja avomaan kurkkua saadaan hyvin, samoin lehtiselleriä ja kyssäkaalia.

Kiinnostus palkokasveihin on lisääntymässä. On oivallettu, että tuoreet pavut ja herneet ovat hyviä valkuaisaineiden lähteitä ja ruoanvalmistuksessa monikäyttöisiä. Vihreät taitepavut, keltaiset vahapavut ja litteät, vihreät leikkopavut keitetään palkoineen. Härkäpavut kuoritaan ja sisältä käytetään isot siemenet keitettyinä. Papujen kanssa samoihin ruokiin sopivat hyvin sipulit, maissi ja tomaatit.

Jättisipuli ei kestä varastointia, joten lähellä tuotettuna sitä saa vain elo-syyskuussa. Jättisipuli on mietoa ja makeaa sipulia, jota voi huoletta lisätä salaatteihin ja voileiville. Se on helppoa käyttää, koska jo yhdestä sipulista riittää koko ruokalajiin. Jättisipulit voi joskus täyttää paprikoiden tapaan. Kiehauta kuorittuja sipuleita ensin sen verran, että saat poistetuksi sisäosat muuhun käyttöön, ja täytä sitten sipulit gratinointia varten.

Niin makeaa sipulia (sweet onion) kuin keilamaista jättisipuliakin ja lisäksi vielä viher- eli kevätsipulia kutsutaan usein salaattisipuleiksi. Uutuutena on nyt saatavana salaattisipulia, joka on lähellä tuotettu viher- eli kevätsipuli. Tämä makea ja rapea salaattisipuli on kokonaisuudessaan käytettävissä ja sopii salaatteihin, itämaisiin ruokiin, keittoihin ja vokkipannulle.

Vaihteeksi maissia, lehtiselleriä ja kyssäkaalia

Monena kesänä maissin kanssa on käynyt niin, että grillaajat hankkivat kaupasta esikeitettyjä maisseja aikaisesta keväästä alkaen kyllästymiseen saakka. Kun sitten lähellä tuotetut, makeat maissit valmistuvat elo-syyskuussa, niille ei olekaan kysyntää. Makeita sokerimaisseja voi syödä raakoina, raaputtaa jyväsiä salaatteihin tai grillata ilman esikeittämistä.

Lehtisellerille tuoretukku antaa oivan käyttöohjeen. Paloittele lehtisellerin varret noin kahdeksan sentin paloiksi ja poista kuori osittain. Keitä niukassa vedessä napakan kypsiksi ja lisää ruokakermaa sekä pippurituorejuustoa, rosmariinia ja ripaus suolaa. Tarjoa herkullisena lisänä aterialla.

Kyssäkaali maistuu tuoreena sellaisenaan. Hyvä kyssäkaalisalaatti syntyy esimerkiksi niin, että kuoritaan ja raastetaan kyssäkaali, samoin omena ja sekoitetaan raasteisiin makeudeksi keltaisia rusinoita, tölkillinen raejuustoa sekä kirpeydeksi punaherukoita. Tuore, hienonnettu persilja ja tilkka omenamehua kruunaavat herkun.

Sadonkorjuuviikkoja vietetään viikoilla 33 ja 34 (16. - 29.8.).

Maalaissalaatti

6 – 8 perunaa
2 munaa
2 punasipulia
15 härkäpapua, vihreitä papuja tai noin 200 g isoja, valkoisia papuja
erilaisia salaatinlehtiä: esim. tammenlehtisalaattia, lollo rossoa, rucolaa, punamangoldinlehtiä
0,5 dl kapriksia
100 g palvikinkkua
Parmesaanikastikkeeseen:
1 muna
1 valkosipulinkynsi
1 limetin mehu
1 tl dijonin sinappia
1,5 dl rypsiöljyä
8 anjovisfileetä
2 rkl parmesaanijuustoraastetta
2 – 3 rkl maustamatonta jogurttia
Lisäksi:
paahdettuja ruisleipätikkuja
parmesaanilastuja

20108_22758.jpg

Keitä perunat kypsiksi ja jätä jäähtymään. Keitä myös kananmunat.
Kuori ja viipaloi punasipulit. Voit mitata kulhon pohjalle 1 rkl viinietikkaa, 2 rkl öljyä, suolaa, pippuria ja sokeria ja lisätä punasipulit tähän seokseen marinoitumaan.
Poista härkäpavuista palko-osat ja keitä siemeniä, kunnes ne kypsyvät, noin 7 min. Paloittele vihreät tuorepavut palkoineen ja keitä kypsiksi, noin 7 min. Tuoreiden papujen sijaan voit hankkia tölkitettyjä, kypsiä papuja, esimerkiksi isoja, valkoisia papuja.
Huuhtele salaattien lehdet, valuta ja kuivaa talouspaperin avulla. Levitä nämä lautasille tai tarjoiluvadille pediksi. Lohko päälle kuorittuja perunoita, lisää sipulit ja kaprikset sekä kypsät pavut ja kinkkuviipaleet ilmavasti.
Valmista kastike tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen avulla. Valuta korkeaan astiaan muna, murskaa joukkoon valkosipulia, puserra limetin mehu, lisää sinappia ja koneen käydessä ala lisätä öljyä hyvin ohuena nauhana. Mausta lopuksi anjoviksella, juustoraasteella ja jogurtilla ainekset koneella sekaan soseuttaen. Voit nostella kastiketta salaatin päälle tai tarjota sen erikseen.
Rapeat ruistikut valmistuvat niin, että paahdat revittyjä ruisleipäpaloja valkosipulivoilla voideltuina 225-asteisessa uunissa reilun viiden minuutin ajan ja leikkaat palat saksilla suikaleiksi, jotka saavat jäähtyä ja rapeutua.

Lähde: Pirjo Toikkanen, Kotimaiset kasvikset ry
Kuvat: Kotimaiset Kasvikset ry / Teppo Johansson
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20232_80894.jpg
Näin hoidat kaktuksiasi
Kuivilta kasvupaikoilta kotoisin olevat pylvään tai pallon muotoiset aavikkokaktukset viihtyvät kotonakin eteläisellä, aurinkoisella ikkunalla. Aarniometsästä peräisin olevat lehti- ja köynnöskaktukset kaipaavat lämpöä, mutta eivät paahdetta.
20216_70902.jpg
Katso millaisia hyönteishotelleja muilta löytyy ja nappaa vinkit omaasi
Miksi pitäisi rakentaa tai ostaa hyönteishotelli pörriäisille? Monet hyönteiset ovat erittäin hyödyllisiä luonnon ekosysteemille ja sitä kautta myös ihmiselle. Koska hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat vähentyneet kaupungistumisen ja muuttuneiden pihanhoitotapojen myötä, on tärkeää luoda näitä paikkoja hyönteisille. Hyönteishotellit tarjoavatkin luonnollisen pesimä- ja suojapaikan puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeille hyönteisille.
Pensashanhikki
Pensashanhikki kukkii pakkasten tuloon saakka
Pensashanhikki (Dasiphora fruticosa, syn. Potentilla fruticosa, syn. Dasiphora floribunda) on puuvartinen, pensasmainen ruusukasvi. Pensashanhikit ovat tiheitä ja melko matalia koristepensaita, jotka kukkivat syksyllä runsaasti ja pitkään - aivan pakkasten tuloon saakka!
20237_82628.jpg
Miten isotuomipihlaja tulisi leikata? Asiantuntija vastaa
Pihassamme on isotuomipihlaja-aita, joka on päässyt kasvamaan noin 4 metriseksi. Aita ei ole enää alhaalta tuuhea eikä toimi näkösuojana naapurin kanssa kuten sen olisi tarkoitus. Onko sitä mahdollista hoitaa kyseisestä lähtötilanteesta niin, että se pidettäisiin jatkossa noin 2 metrin korkeudessa ja se tuuheutuisi alhaalta asti, mutta sitä ei leikattaisi koskaan täysin alas vaan se säilyisi näköesteenä?
20143_38411.jpg
Piha on melkein valmis... Paljonko varata rahaa pihan viimeistelyyn?
Pihan teko jää uudisrakentamisessa yleensä viimeiseksi. Siinä vaiheessa saattaa olla budjetti jo käytetty, vaikka suunnitelmissa vielä olisi pihagrillin tai kylpytynnyrin hankinta. Samoin saattaa käydä remontoinnissa. Muuten kiinteistö on laitettu kuntoon, mutta loppusilaus on jäänyt vaiheeseen pihan osalta.
20236_82348.jpg
Pitääkö mökin huussi tyhjentää syksyllä?
Reilusti yli puolella suomalaisista vapaa-ajan asunnoista on kuivakäymälä. Osa kuivakäymälöistä on sisällä mökissä, mutta suuri osa on perinteisessä huussirakennuksessa. Nyt on oikea aika varmistaa, että talvi voi tulla myös huussiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton