• Etusivu
  • Rakentaminen

Nyt herkutellaan juureksilla

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.03.2025
200811_14059.jpg

Porkkana-omenamarmeladit

Vaihtelua tuttuun porkkanan, punajuuren ja lantun kaartiin tuovat juuriselleri, palsternakka ja nauris. Tutustu juuresmakuihin kypsentämällä vaikka vain yhtä juureslaatua kerrallaan. Kokeile myös mausteenomaista piparjuurta, hienostunutta mustajuurta ja maa-artisokkaa tai raikasta retiisiä ja retikkaa.

Kuoripäällisissä juureksissa ja mukuloissa on oma lumonsa. Niiden kuoriminen ja paloittelu sujuvat hyvillä työvälineillä miellyttävästi, kun keskityt puuhaan kuin mihin tahansa kiinnostavaan tekemiseen. Toisaalta eri tavoin esikäsiteltyjen juuresten valikoimat ovat joulun alla parhaimmillaan, joten käytä niitä tilanteen ja tarpeen mukaan hyväksesi.

Valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja juureksia on saatavana jonkin verran. Esimerkiksi lanttua pakataan kuorittuina paloina, ja paketista löytyy sopiva lanttulaatikon ohjekin. Juuressoseiden valikoimat ovat jo lähes kokovuotisia, mutta joulunaluskiireisiin niitä tarjotaan kaikkein runsaimmin. Esimerkiksi punajuuri-perunasose ja juuressose, joka sisältää porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, selleriä ja sipulia, ovat loistavia innovaatioita! Soseet on tarkoitettu oikopoluiksi laatikoihin, sosekeittoihin, pateisiin ja leivontaan.

Valmiit juuresruoat, kuten rosolli, juuresraasteet ja joulun laatikkoruoat, pelastavat joulunaluskiireissä. Tölkitettyjä punajuuria saat tuttujen viipaleiden ja kokonaisten etikkapunajuurten lisäksi myös lohkoina ja suikaleina. Punajuurikuutiot nopeuttavat rosollin valmistamista. Kuoripäällisten, keitettyjen punajuurten tuloa kauppoihin Suomessa vielä odotellaan, vaikka niitä monissa muissa Euroopan maissa saa aivan yleisesti.

Paahda, höyrytä, soseuta

Uunipaahdetut juurekset ja perunalohkot sopivat mitä erilaisimpien liha- ja riistaruokien lisäkkeiksi. Lohko juureksia ja perunoita ja paahda voidellussa vuoassa uunissa. Pyöräytä mukaan tilkka öljyä ja hunajaa, rouhaise pippuria ja ripauta jouluisia mausteita kuten inkivääriä. Kokeile joskus vain yhtä juureslaatua, esimerkiksi upeaa palsternakkaa kalkkunalle ja aromikasta juuriselleriä tai makeita lanttulohkoja kinkun kaveriksi.

Höyrykypsentäminen on tehnyt uuden tulemisen. Höyrykattilassa tai höyrytysritilällä juuresten ja perunoiden ravintoarvo, maku ja väri säilyvät hyvin. Kypsät juureslohkot voit maustaa laadukkaalla öljytilkalla ja ripauksella suolaa sekä joulun aikaan muskotilla, maustepippurilla tai kanelilla.

Kun soseutat kypsennetyt juurekset esimerkiksi sauvasekoittimella, saat juurespyreitä, jotka maistuvat niin liha- kuin kalaruokienkin kanssa. Erivärisistä juureksista saat hienoja väripaletteja: oranssia porkkanaa, valkoista palsternakkaa, punaista punajuurta. Katso www.kotimaisetkasvikset.fi / Keittokirja / Väripaletti juureksista.

Juures- ja perunasosekeitot sopivat talvikauteen mainiosti. Valitse jauhoisia perunoita tai porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, punajuurta, keltajuurta, maa-artisokkaa, mustajuurta tai selleriä. Lisää kasvissoseeseen ainakin yhtä laatua sipulia, hyvää kasvis-, liha- tai kanalientä. Kerma pehmentää maun, tilkka sitruunamehua tai viiniä antaa ryhtiä ja sopiva tuoreyrtti viimeistelee maun.

Juurestilanne nyt:

  • Porkkanasato jäi tänä vuonna hieman edellisvuotta pienemmäksi. Lähellä tuotettua porkkanaa riittänee kuitenkin maalis-huhtikuulle saakka. Laadultaan ja maultaan porkkanat ovat olleet hyviä. Lanttua saadaan vielä joulun jälkeenkin, vaikka myös lanttusato väheni. Punajuurta on saatavana hyvin.

  • Suomalaiset syövät juureksia vajaa 11 kg vuodessa. Tästä porkkanan osuus on huomattava, noin 8,4 kg, lantun 1,1 kg, punajuuren reilu puoli kiloa ja nauriin noin sata grammaa. Kaikki muut juurekset jäävät kulutusluvuissa alle sadan gramman.
  • Omena-porkkanamarmeladit

    (noin 100 palaa)
    15 g agar-agaria (apteekista)
    5 dl vettä
    6 dl sokeria
    0,75 dl soseutettua, kypsää porkkanaa
    0,75 dl omenasosetta
    1,5 tl viinihappoa (apteekista)
    sokeria

    Liota agar-agaria yön yli vedessä. Keitä agar-agaria liotusvedessään, kunnes säikeet ovat täysin sulaneet. Älä käytä kattilan päällä kantta marmeladia keittäessäsi.

    Lisää sokeri ja keitä seosta hiljalleen 45 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Kokeile seoksen hyytymistä laittamalla lusikallinen seosta lautaselle. Kaada päälle kylmää vettä. Jos seos jähmettyy, se on valmista hyydytettäväksi. Jatka tarvittaessa keittämistä ja uusi koe. Lisää seokseen siivilän läpi porkkana- ja omenasose. Lisää viinihappo, sekoita ja kaada seos hyytymään laakeaan, kylmällä vedellä huuhdeltuun asiaan (20 x 25cm). Kuori vaahto pois pinnalta. Jäähdytä viileässä. Leikkaa hyytynyt marmeladi kuutioiksi tai ota siitä muotilla paloja. Pyörittele palat sokerissa. Säilytä marmeladit ilmavasti kuivassa paikassa, aluksi ilman kantta. Kuivahtaneet marmeladit voit säilyttää kannellisessa purkissa. Marmeladit säilyvät pari viikkoa.

    Viikolla 48 (24.- 30.11.2008) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n nimeämää Joulujuuresten viikkoa.

    Lähde: Pirjo Toikkanen, viestintäpäällikkö, Kotimaiset Kasvikset ry
    Resepti: Kotimaiset Kasvikset ry
    Kuvat: Sanna Peurakoski, Kotimaiset Kasvikset ry

    Rakentaminen
    Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

    Aiheeseen liittyvää

    20238_82816.jpg
    Uusia viherkasveja Partolan Kukkatalosta
    Huonekasvit antavat meille mahdollisuuden nauttia ympärivuotisesta vihreydestä. Vihreät kasvit lisäävät asunnon kodikkuutta ja luovat viihtyvyyttä. Viherkasvien ilmaa puhdistavat kyvyt ovat niin ikään yksi hyvä syy hankkia niitä kotiin.Ruukut valitaan niin, että ne sopivat yhteen kodin tyylin, huonekalujen ja tekstiilien kanssa. Valolla ja peileillä voi tehostaa ja monistaa kasvien vaikutelmaa.
    20235_81935.jpg
    Pylväspihlajan taivutus? Asiantuntija vastaa
    Hankin pihaani pylväspihlajan. Onko kapean ja pystykasvuisen pylväspihlajan oksia tarpeen taivuttaa vai ottavatko ne luonnostaan oikean kulman kasvuun?
    20136_35389.jpg
    Matalat perennat maata peittämään
    Matalat, monivuotiset perennakasvit ovat monikäyttöisiä, peittäviä ja usein nopeakasvuisiakin vaihtoehtoja puiden, pensaiden ja köynnösten alustoille, istutuksia reunustamaan ja maanpintaa kattamaan tai vaikkapa ruukkuihin kukoistamaan!Seuraavissa luetteloissa on matalia, alle 25 cm:n perennoja eri valo-olosuhteiden mukaan jaoteltuna. Monet lajit viihtyvät valo-olosuhteiltaan vaihtelevissakin paikoissa, joten ne esiintyvät kenties useammassakin listassa. Luettelot eivät myöskään ole täysin kattavat, vaan matalakasvuisia perennoja löytyy paljon enemmänkin ja lisäsentit tuovat listaan lisää pituutta. Maanpeitekasveiksi soveltuvat myös yksi- ja monivuotiset köynnökset sekä matalimmat pensaatkin eli valinnanvaraa varmasti löytyy kaikenlaisiin kohteisiin. Esimerkiksi alle 30 cm:n perennoja löytyy Puutarha.netin Kasvikortistosta151 kpl – alle 40 cm:n kasveja löytyy jo yli 300 erilaista!Lisätietoa Suomessa menestyvistä kasveista löydät Puutarha.netin Kasvikortistosta
    20195_57907.jpg
    Tavoitteena ihana piha, helppohoitoinen ja persoonallinen
    Omannäköinen, näyttävä ja silti helppohoitoinen piha on monen omakotiasujan toiveena, mutta tavoitteet tuntuvat karkaavan ja olevan ristiriidassakin keskenään. Voiko helppohoitoinen olla persoonallinen? Tai näyttävä helppohoitoinen?
    20233_77298.jpg
    Huonekasvien lannoituskausi alkaa
    Lannoittaminen aloitetaan varovasti keväällä, kasvun alkaessa. Uudessa, juuri vaihdetussa mullassa elelevät kasvit eivät tarvitse lannoitusta ainakaan ensimmäiseen kuukauteen. Kasvun kiihtyessä ja nuppu- sekä kukintavaiheessa lannoitusta lisätään. Elokuussa lannoitusta jo vähennetään, syyskuussa se vähitellen lopetetaan. Eräät kasvit eivät edes pidä ravinteista, esimerkiksi kaktusten ja mehikasvien kasvu saattaa vääristyä liikalannoituksesta.
    202211_80094.jpg
    Kuinka nuoren omenapuun voi leikata? Asiantuntija vastaa
    Istutin viime kesänä pienen perheomenapuun taimen. Puu on todella epäsuhta oksiltaan ja kysymys kuuluukin, kuinka minun kannattaa leikata se/ kuinka rankalla kädellä ensi keväänä?

    Luetuimmat

    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton

    Uusimmat

    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton