• Etusivu
  • Ajankohtaista

Rakentajan uudistus jatkuu – uudistunut Puutarha.net avautuu helmikuussa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.09.2024
Kollaasi sivustoista

Puutarha.netin ulkoasu tulee muuttumaan samanlaiseksi, kuten kuvassa olevien muiden sivustojen ilmeet.

Puutarha.net on osa Rakentaja-tuoteperhettä, johon kuuluu myös Rakentaja.fi, Rakentaja Pro, Omataloyhtio.fi ja Talovertailu.fi. Palveluissa vieraillaan yli miljoona kertaa kuukausittain. Tuoteperheen ensimmäinen sivu, Rakentaja.fi, avattiin jo vuonna 1998.

Rakentajan palvelukattaus on kokenut viime vuoden aikana jo täydellisen muodonmuutoksen, kun jo aikaisemmin uudistettu Rakentaja PRO sai seurakseen uudistuneen Omataloyhtiö.fi:n ja Rakentaja.fi:n. Nyt vuoron saa Puutarha.net. Uusi sivusto lanseerataan viikon 6 aikana.

Uudistus on Rakentajan historian laajamittaisin, sillä sivustoilla uudistetaan kerralla kaikki taustajärjestelmistä ulkoasuun. Tähtäin on kirkas: lukijalle tarjotaan mahdollisimman miellyttävä käyttökokemus. Samalla sujuvoitamme julkaisua, pyrimme löytämään haluttua tarjontaa sekä itse, että yhteistyössä sisältöyhteistyötä tekevien yrityskumppaneidemme kanssa.

Kaikkien sivustojen uudistus jatkuu vielä vuoden 2024 aikana, kun keskustelut ja kysy, vastaa -palvelut saadaan uudelle alustalle. Myös uusia ominaisuuksia tuodaan mukaan lisää ja parannellaan sivustojen toimivuuksia.

Ajankohtaista
aikataulut
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20076_5480.jpg
Juhannus ja liikenne
Juhannuksen ns. menoliikenne alkaa torstaina puolelta päivin ja paluuliikenne puolestaan ajoittuu pääosin sunnuntai-iltaan. Mitä muuta menoa on sitä ennen ja sen jälkeen? Jo alkuviikosta olisi viisainta mennä Alkoon, edellyttäen tietysti, että korkit pysyvät kiinni tulille tai ainakin juhannussaunaan asti. Puolessa viikkoa ja vielä torstaina ja perjantainakin mennään kauppaan ostamaan kalaa, kun omat verkot ja katiskat saattavat jäädä kokematta. Autokin on hyvä tankata jo torstai-aamuna, ettei sen menovesi lopu keskellä moottoritietä. Siinä juhlan päävalmistelut."Lähdetäänpäs liikenteeseen" ei suinkaan tarkoita aina sitä, että hypätään autonrattiin ja ajetaan pisteestä A pisteeseen B ja haukutaan matkalla jokainen hattupää, hieroskelija, ämmä ja tumpelo eli kaikki sallittua nopeutta ajavat. Lähdetäänpäs liikenteeseen –termillä on aina tarkoitettu myös kaikkea viihteelle lähtemistä. Synonyymeja ovat; lähdetään naisiin, lähdetään kapakkakierrokselle tai muuten vaan katsomaan mitä kaupungin yö tarjoaa satunnaisille ohikulkijoille tai tositarkoitukselle liikkeellä oleville.
Kotkan kaupunki KE
Siintääkö haaveissa uusi koti ja tontti Kotkassa?
Kotkan kaupungin tarjoamat tontit sijaitsevat usein luonnonkauniilla asuinalueilla meren läheisyydessä tai metsien ympäröiminä. Tontteja löytyy erilaisiin budjetteihin ja elämäntapoihin, olipa toiveena moderni omakotitalo tai idyllinen kesämökki. Vakituiseen asumiseen tarkoitetut tontit ovat erikokoisia ja sopivat niin pienten kuin suurtenkin perheiden tarpeisiin.
20204_63924.jpg
Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyys edellä muita toimialoja ja Ruotsia
Kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyys uudisasuntorakentamiseen pysytteli toista vuotta peräkkäin kärkisijalla eri toimialojen välisessä vertailussa. Asiakastyytyväisyysindeksi oli 77,7, mikä tarkoittaa erittäin hyvää tasoa ja on selvästi korkeampi kuin ruotsalaisrakentajien.Kuluttajat ovat tyytyväisempiä uudisasuntorakentamiseen kuin esimerkiksi henkilöliikenteeseen, sähkön vähittäismyyntiin tai pankki- ja rahoitusalaan. Mittaus perustuu EPSI Ratingin riippumattomaan kansalliseen laatuindeksiin."Uudisasuntorakentaminen Suomi sai asiakastyytyväisyydessä kaikista Pohjoismaissa tutkimistamme toimialoista kaikkein korkeimmat indeksipisteet", kommentoi EPSI Rating Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen.Nyt neljättä kertaa tehdyssä uudisasuntorakentamisen tutkimuksessa oli tällä kertaa arvioitavana seitsemän suurimpaan lukeutuvan asuntorakentajan lisäksi ryhmä keskikokoisia ja pienempiä rakentajia. Tutkitut yritykset tuottivat valtaosan viime vuonna Suomessa valmistuneista vapaarahoitteisista kerrostaloasunnoista. Tulokset perustuvat asunnon ostaneiden kuluttajien puhelinhaastatteluihin.
202112_74200.jpg
Uudenvuoden taikoja
Tina kertoo tulevan. Uudenvuoden taioista tunnetuin on tinan valaminen. Tinakenkä sulatetaan tinakauhassa joko takan avotulella tai vaikkapa kuumalla keittolevyllä. Sula tinamassa heitetään kylmää vettä sisältävään ämpäriin, jossa massa muotoutuu uudelleen. Tuotos nostetaan vedestä, jonka jälkeen siitä ennustetaan tulevaa seinään heittäytyvän varjokuvan avulla. Tinan sijasta voit myös kokeilla valaa sokeria, steariinia tai mehiläisvahaa.
rappukäytävä
Valo ja tila sisustuksessa
Kodin ja tilan sisustamiseen ja viimeistelyyn liittyy meissä kaikissa asuva kauneuden kaipuu. Haluamme investoida elämänlaatuun parantamalla kodin laatutasoa ja viihtyisyyttä. Kodin aistikas sisustus tuo iloa arkeen.
20195_58052.jpg
Miten lisätä pihan viihtyvyyttä? Lue parhaat ideamme.
Pihalla on mukava viettää aikaa monin eri tavoin. Se on paikka, jonka viihtyisyyteen, toiminnallisuuksiin ja yksityiskohtiin kannattaa panostaa. Millaisia odotuksia ja suunnitelmia sinulla on pihasi suhteen? Oletko vesipeto, viherpeukalo tai himogrillaaja? Nautitko helppohoitoisesta, siististä ja käytännöllisestä pihasta? Nyt on oikea aika toteuttaa pihasuunnitelmat.Santanderilta voit hakea rahoitusapua pihasuunnitelmiisi

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton