• Etusivu
  • Kasvillisuus

Todellista kierrätystä oksasilppurilla

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Robert Bosch Oy / Työkalut
Julkaistu 21.04.2008
20084_10429.jpg

Pieneltäkin tontilta kertyy yllättävän paljon risuja, oksia ja vanhoja perennaversoja, jotka kannattaa hyödyntää. Oksasilppua voi puutarhassa käyttää sekä kateaineena että kompostikuivikkeena.

Istutusalueen katteena se pitää rikkaruohoja kurissa, suojaa pintamultaa kuivumiselta ja toisaalta myös rankkasateiden aiheuttamalta liettymiseltä. Näin maan kosteus pysyy tasaisempana ja kastematojen ja muiden hyödyllisten pieneliöiden toiminta helpottuu. Katteella saadaan pihaan tietysti myös visuaalista arvoa: sillä voi päällystää pienet polut, se siistii mainiosti mm. koristepensaiden alustat, on kaunis ja luonnollinen seuralainen havupensaille ja -puille ja pitää mm. mansikkakasvustot siistinä.

Lehtipuuhake on mainio raaka-aine kompostiin: se pitää massan sopivan ilmavana, tasaa kompostin kosteusoloja ja kiihdyttää mikrobitoimintaa. Havupuuhake taas on parhaimmillaan katteena.

Laadukasta rouhetta helposti

Oksasilppureissa moottorin teho ratkaisee eniten: kaikissa murskaavissa Bosch-oksasilppureissa on tehokkaat ja hiljaiset "High-Power"-moottorit korkeine vääntömomentteineen. Osoituksena hiljaisuudesta ne on palkittu "Blauer Engel" (Sininen enkeli) -palkinnolla. Ne vetävät oksat automaattisesti sisään ja murskaavat ne optimaalisesti. Oksasilppurin valintaan vaikuttavat puutarhan koko ja silputtava materiaali.

Euroopan paras oksasilppuri? Boschin AXT 2500 HP

Tämä murskaava oksasilppuri vetää niin ohuet koivurisut kuin mutkaisetkin oksat automaattisesti sisään ja murskaa ne laadukkaaksi rouheeksi. "High-Power" –moottori on tehokas (2500 W, 652 Nm). Kuulosuojia ei tarvita, koska laite on erittäin hiljainen takapotkuttoman jyrsinteräperiaatteen ansiosta.

Valmista materiaalia syntyy rivakasti: 150 kg tunnissa. Laitetta on helppo liikuttaa ja se seisoo erittäin tukevasti suoralla putkirungollaan. Ylikuormitussuoja suojaa sekä moottoria että vaihteistoa ja jälleenkäynnistyssuoja lisää turvallisuutta virtakatkoksissa. Keräilypussi on mukana vakiovarusteena. Laitteessa on selkeät käyttökytkimet, joten sitä on helppo säätää, ja mukana seuraavat hyvät käyttöohjeet.

Laite testattiin huhtikuussa 2007 ja oli selkeä voittaja (yleisarvosanalla 9,6). Lue lisää Rakennusmaailma-lehden testistä.

Tekniset tiedot:

20084_10430.jpg
  • Moottorin teho: 2.500 W
  • Leikkuujärjestelmä: jyrsinterä
  • Leikkuunopeus: 40 1/min
  • Leikkuukapasiteetti: maks. Ø 4,0 cm
  • Vääntömomentti: n. 652 Nm
  • Materiaalin läpimeno: n. 150 kg/h
  • Koneen paino: 26,0 kg

Boschin tuotteita myyvät rautakaupat kautta maan.

>> Lisää oksasilppureista...

20084_10431.jpg
Robert Bosch Oy / Työkalut
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20065_61.jpg
Sammalta nurmikolla?
Sammal valtaa paikan, jossa nurmikko ei syystä tai toisesta viihdy. Kun nurmikko voi hyvin, ei sammal pärjää sille elintilakilpailussa. Pysyvään tulokseen päästään poistamalla sammaloitumisen syyt: nurmikon huono ravinne- tai vesitalous, maan happamuus tai tiiviys ja alueen varjoisuus.Jos nurmialue on erittäin sammaleinen, kannattaa nurmikko perustaa kokonaan uudestaan.Sammaloituneelta nurmialueelta haravoidaan irtoava sammal pois, ja alue ilmastoidaan talikolla tai sammaleenpoistajan avulla. Alue kalkitaan huolellisesti. Kalkki alentaa maan happamuutta ja estää siten sammalen kasvua. Pinnalle lisätään ohut kerros hiekkaa ja multaa. Lopuksi alue tasoitetaan jyräämällä ja kylvetään uusia siemeniä. Jos paikka on varjoinen, kannattaa valita lajikkeita, jotka menestyvät varjoisemmassakin (esim. puisto- ja etelännata). Jatkossa huolehditaan kastelusta.
20226_45906.jpg
Lehtipensasaidan leikkaaminen
Istutusleikkaus tehdään aina keväällä joko istutuksen yhteydessä tai syksyllä istutetuille taimille seuraavana keväänä. Piiskataimet leikataan noin 10 sentin korkeudelta ja haaroittuneet aitataimet 2–3 silmun päältä. Tarkoituksena on saada taimet haaroittumaan mahdollisimman alhaaltaja näin aidasta tulee tiheä alhaalta saakka. Myös vapaasti kasvavan aidanteen taimet leikataan samalla tavoin. Jos astiataimi on hyvin haaroittunut alhaalta asti, sitä ei tarvitse leikata.
20085_10698.jpg
Uskomattoman kätevät ja kevyet Isio-ruohosakset
Nyt on nurmikon reuna-alueiden siistiminen ja pensaiden muotoilu helppoa ja miellyttävää: Boschin Isio-akkuleikkurissa on ruohoterä nurmikon reunojen leikkaamiseen ja pensasterä täydelliseen muotoleikkaukseen. Isio-ruohosakset ovat 50 % kevyemmät ja 40 % pienemmät kuin perinteiset akkuruohosakset ja kahvan pinta on pehmustettu, joten niiden käyttäminen on vaivatonta ja mukavaa.Lisätarvikkeina on saatavissa mm. säädettävä teleskooppivarsi, joka mahdollistaa pystysuoran ja vaakasuoran reunojen leikkaamisen miellyttävässä asennossa ja säästää sekä selkää että polvia.Laserhiotut laatuterät takaavat tarkan leikkaamisen kohdassa kuin kohdassa. Terien vaihtaminen onnistuu Bosch-SDS:n ansiosta ilman työkaluja, vain napin painalluksella, joten ruohosaksien vaihtaminen pensasleikkuriterään on nopeaa, helppoa ja turvallista.
202112_74154.jpg
Tulkoon rauha
Turun joulurauhan julistuksessa tulee käyttää maskiaJoulurauhan julistaminen on historiallisesti ainutlaatuinen perinne; missään muualla joulurauhan julistus ei ole säilynyt lähes katkeamattomana keskiajalta asti.Joulurauhan julistuksella on jo vuosisatojen ajan pyritty varmistamaan yhteiskuntarauhan säilyminen pitkien vapaiden aikana. Toinen syy perinteen syntymiselle on Raamatun enkelien Maassa rauha -kehotus jouluyönä. Tätä toivetta ei "Jumalan henki" pysty toteuttamaan, vaan joulun rauha on kiinni meistä itsestämme.Turun perinteisessä joulurauhan julistuksessa tulee käyttää koronatilanteen takia maskia. Joulurauhan julistus ollaan järjestämässä jouluaattona normaalilla tavalla. Viime vuonna perinteinen julistus julistettiin ilman yleisöä. Turun kaupunki varautuu tänäkin vuonna myös muihin vaihtoehtoihin, jos koronatilanne heikkenee entisestään.
20204_63751.jpg
Puutarhaliitto kannustaa nauttimaan kotoilusta ja hyvästä ruuasta
Moni on linnoittautunut kotiinsa ja nettiselaimet ovat olleet ahkerassa käytössä. Puutarhaliitosta suositellaan, että median kulutusta vähennetään, ja vapautuva aika käytetään yhdessä tekemiseen ja puutarhaharrastamiseen. Sekä keho että mieli voivat silloin paremmin.
202311_73229.jpg
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Asuuko teillä pieniä vikkeläsormisia lapsosia tai kaikista koristeista kiinnostuneita lemmikkejä? Jos vastasit kyllä, tiedät varmasti tunteen, kun olet asetellut pöydälle kauniisti jouluasetelmaa ja käännettyäsi selän tontut porhaltavat pitkin lattioita, kävyt on pureskeltu rikki, pumpulista luodut lumet ovat pitkin sohvaa ja lapsi luulee saaneensa niistä hattaraa. Ja mitkä koristenauhat, oliko niitäkin asetelmassa? Entäpä jos siirtäisitkin asetelman ikkunan väliin, pienten sormien ja hampaiden ulottumattomiin?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton