Vesistöjä rehevöittävät arvoravinteet voisivat tuottaa ruokaa siellä, mistä nälkä pakottaa lähtemään
Kuva: Shutterstock
Tutkijoiden mukaan ravinteiden globaali jakamis- ja kiertotalous torjuisi luontokatoa ja nälkää. Ravinnevientiä edistäisi planeettavaluutta, maapallon kantokykyä kunnioittava reilun talouden malli.
Pohjoisella pallonpuoliskolla päätyy peltojen kautta vesistöihin valtavia määriä ravinteita. Samaan aikaan viljelyssä tarvittavista ravinteista on huutava pula globaalin etelän köyhissä maissa. Ruoantuotannossa tarvittavat ravinteet, kuten fosfori ja typpi, on käytetty peltomaasta loppuun, ja jopa ravinteita sisältävä lanta päätyy poltettavaksi, kun muita ruoan valmistuksessa tarvittavia energialähteitä ei ole.
Kestävyystieteilijä, professori Helena Kahiluoto on tutkinut LUT-yliopistossa ravinteiden käytön oikeudenmukaista jakamista.
– Peltojen ja vesien liikaravinteisuus esimerkiksi Pohjois- ja Keski-Euroopassa vähentää luonnon monimuotoisuutta ja lisää kasvihuonekaasujen vapautumista, kun taas ravinteiden palautus köyhtyneeseen maahan kasvattaa satoa ja hiilivarastoja, Kahiluoto alustaa.
Ravintopulan taklaaminen edistäisi myös ihmisoikeuksia ja vähentäisi konflikteja, kun nälkä ei ajaisi ihmisiä mellakoimaan tai asettamaan henkeään alttiiksi, kun he pyrkivät Eurooppaan.
Planeettavaluutta voisi huomioida historian ja nykyhetken
Kahiluoto kertoo, että näitä jo käyttöön otettuja ravinteita voitaisiin kierrättää tehokkaammin ja jakaa reilummin ihmiskunnan kesken. Käynnissä oleva teknologiakehitys tuottaa tähän keinoja. Yritykset voisivat ryhtyä työhön heti, mutta lannoitteiden tarvitsijoiden rajallinen maksukyky aiheuttaa haasteita.
Äskettäin Nature Food -tiedelehdessä julkaistussa artikkelissaan Kahiluoto kollegoineen esittelee ratkaisuna planeettavaluutan. Se edustaa markkinavetoista mutta reilua järjestelmää, jossa ravinteiden käytön oikeuksia jaettaessa otettaisiin maiden aiempi käyttö huomioon, ja jako olisi oikeudenmukainen myös ruoan kuluttajien kesken.
– Maiden ja kansalaisten päästökauppa perustuisi ravinneoikeuksien reiluun jakoon. Toteuttamiseen tarvittaisiin tuottajia, jälleenmyyjiä, välittäjiä ja kuluttajia. Oikeuksien kauppa voisi käynnistyä yritysten ja julkisen toimijan kuten esimerkiksi Suomen ja kumppanimaan yhteistyökokeiluna. Markkinalähtöinen järjestelmä olisi käynnistyttyään julkista säätelyä kustannustehokkaampi ja kannustaisi monipuolisempiin innovaatioihin, Kahiluoto kertoo.
Valuuttajärjestelmää voisi hallinnoida esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma (United Nations Development Programme, UNDP). Järjestelmä suosisi ravinteiden jalostamista uudelleenkäytettäviksi ja tekisi neitseellisten ravinteiden käytöstä kallista asettamalla sille katon.
Pohjoismaiden kaltaisilla ravinteiden ylijäämäalueilla järjestelmän hyödyt näkyisivät parantuneena vedenlaatuna ja uusina liiketoimintamahdollisuuksina myös viljelijöille.
– Viljelytuottojen ei tarvitse heikentyä, jos paikallinenkin kiertotalous tehostuu. Vedet, monimuotoisuus ja ilmasto sen sijaan hyötyvät, kun ylijäämäravinteet jalostetaan vientiin, professori summaa.
Globaali ravinnetasapaino vuoteen 2050 mennessä?
Lannasta, pohjasedimenttien läheisistä ravinteikkaista vesikerroksista ja myös jätevesilietteistä voidaan eristää ravinteita.
– Monin paikoin pohjasedimenteistä johtuva merien ja järvien sisäinen kuormitus on jo suurempi kuin ravinnevalumat maalta. On arvioitu, että jos valumat Itämereen saataisiin heti kokonaan lopetettua, kestäisi silti toistasataa vuotta ennen kuin meri palaisi teollistumista edeltävään tilaan. Maatalousalueilla järvien palautumisen on arvioitu kestävän jopa tuhat vuotta, Kahiluoto kertoo.
Tutkijoiden mukaan planeettavaluutta on esimerkki oikeudenmukaisesta ja kestävästä globaalista talousjärjestelmästä, jollaisten pikaista kokeilua tarvitaan. Ruoasta, perustarpeesta, on hyvä aloittaa.
– Tässä on kyse myös muutoksesta, jossa on paljon voittajia ja vähän häviäjiä. Ravinteet voidaan saada sinne missä niitä eniten tarvitaan, sieltä missä niitä on liikaa. Tasapaino voidaan saavuttaa vuoteen 2050 mennessä.
Kahiluoto lisää, että toteutukseen tarvitaan myös teknologisia ratkaisuja, esimerkiksi LUT-yliopiston osaamista ravinteiden erottamiseen ja talteenottoon sivuvirroista ja sedimenteistä sekä niiden jalostamiseen kuljetettavaan muotoon. Myös reiluuden kokemuksen edellytyksiä on ymmärrettävä paremmin.
– Ravinteiden globaali kierto- ja jakamistalous tarjoaa edelläkävijöille liiketoimintaa ja vauraille maille mahdollisuuden investoida turvallisuuteen ja vakauteen. Ylpeästi esittelemme ravinteiden planeettavaluutan esimerkkinä reilun kestävyysmuutoksen käynnistävistä pelisäännöistä, jotka kiinnittäisivät talouden planeetan kantokykyyn, Helena Kahiluoto sanoo.
Lähde: LUT-yliopiston tiedote 26.11.2021