Huonekoiso
Solanum pseudocapsicum
Ruotsiksi: liten korallbär
Monivuotinen
Korkeus: 30 - 100 cm
Valo:
aurinko
puolivarjo
Kukinta:
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
Myrkyllinen
Hoito-ohjeet
Vaativa
Runsas lämpö, talvisin viihtyy myös viileämmässä. Tasainen kosteus, marjovana ja lepokaudella niukempi. Viikottainen lannoitus. Kukkivan kasvin sumutus parantaa kukkien hedelmöitymistä ja marjojen kehittymistä. Istutetaan uuteen multaan kasvun alussa ja nuorennetaan typistämällä oksia reilusti. Marjat saattavat säilyä läpi talven, mikäli kasvupaikka on viileä.

Kuvaus
Matala ja pensasmainen ikivihreä kasvi. Tummanvihreät, suikeat lehdet. Vaatimattomat kukat ovat pienet, soikeahkot ja valkeat, muistuttavat perunankukkia. Myrkylliset marjat ovat aluksi valkoiset tai vihreät ja muuttuvat punaisiksi tai kellanpunaisiksi. Koiso kukkii keväällä ja hedelmät kypsyvät ja muuttuvat värikkäiksi syksyllä. Oikealla hoidolla voi kasvaa metrin kokoiseksi pieneksi runkopuuksi.Kaunismarjaisia koisoja on kaksi samantapaista kasvia, jotka on aiemmin tunnettu nimillä pippurikoiso ja huonekoiso.Tummanvihreiden, melko pienien lehtien keskellä on pieniä valkoisia kukkia ja punaisia marjoja kasvin ollessa komeimmillaan.
Soveltuvuus
Myrkyllinen, pienen määrän syöminen ei yleensä aiheuta oireita. Ei sovi lapsiperheisiin, sillä herkullisen näköiset, kauniit marjat sisältävät myrkyllistä solaniinia.
Kukinta-aika
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
Kukinnon väri
valkoinen
Kasvin ominaisuudet
Tuoksu: Ei
Myrkyllisyys: Kyllä
Allergisoiva: Ei
Piikikäs: Ei
Leikkokukka: Ei
Amppeli: Ei
Kukinta-ajat
T
H
M
H
T
K
H
E
S
L
M
J
Valontarve
aurinko
puolivarjo
Huomautus
Valoisa ja lämmin paikka.
Lisääminen
Pistokkaista. Kypsistä marjoista voi ottaa siemet talteen. Siemenet kylvetää helmi-maaliskuussa. Taimet latvotaan kertaalleen. Keväisten oksien kärkiä voi juurruttaa pistokkaiksi. Niukalla kastelulla kesäkuussa ja heinäkuun alussa taimet pakotetaan kukkimaan ja marjomaan.
Käyttö
Lähilajit ja lajikkeet
huonekoiso Solanum diflorum, köynnöskoiso Solanum jasminoides, isoköynnöskoiso Solanum seaforthianum
Huomioitavaa
- Myrkyllinen: Pidä poissa lasten ja lemmikkien ulottuvilta
Lisäkuvat


Vuosikierto
Kevät
Uuden kasvun aikaKukinta alkaa
Kesä
Kukinta-aika
Syksy
Kasvukauden loppuValmistelu talveen
Talvi
Lepokausi